Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Tavio: Itsenäisyyttä luovutetaan EU:lle koronan varjolla

12.05.2021 |15:26

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio ihmettelee sitä, että käynnissä olevasta Suomen itsenäisyyden luovuttamisesta Euroopan unionille elpymispaketin kautta on käyty vain pintapuolista keskustelua ja keskustelu on keskittynyt koronapandemiaan sekä talouteen.

Tavio nostaa esiin, että perustuslain 94 pykälä on aktivoitu Suomen täysivaltaisuuden merkittävää luovutusta varten. Asia on niin poikkeuksellinen, että sen läpimeno vaatii eduskunnassa 2/3 ääntenenemmistön.

– Suomen itsenäisyyttä ollaan luovuttamassa koronaepidemiaan ja talousasioihin vedoten. EU:n yhteisvelka ja tulonsiirrot eivät kuitenkaan ole Suomen taloudellinen etu, Tavio sanoo.

– Taloudelliset perusteet eivät ylipäätään ole nähdäkseni riittävä peruste Suomen täysivaltaisuuden luovuttamiseen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
3.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
4.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
7.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
8.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
9.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59
10.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää