Tagi: Ympäristönsuojelulaki

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaisten kansanedustajat Petri Huru ja Vilhelm Junnila vaativat toimenpidealoitteessaan hallitukselta toimia ympäristönsuojelulain uudistamiseksi, jotta ampumaratoja ei suljettaisi jälkikäteen tapahtuvan kaavoituksen vuoksi. Rakennuslupien myöntäminen lähelle ampumaratoja on johtanut valituskierteeseen ampumamelusta, vaikka radat olisivat olleet samalla paikalla vuosikymmeniä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Maapallolla on meneillään jo kuudes tunnettu sukupuuttoaalto. Aikaisemmin syynä ovat olleet luonnonkatastrofit, kuten tulivuorenpurkaukset, mutta nyt syypää on usein ihminen, ylenpalttinen väestönkasvu, ahneus ja jatkuvan taloudellisen kasvun tavoittelu. Europarlamentaarikko Teuvo Hakkaraisen (ps./ID-ryhmä) mielestä eliölajien menettämiseen ei meillä olisi varaa, mutta Suomen talousmetsien siirtäminen suojelukohteiksi ei pelasta uhanalaisia lajeja.  Lue lisää >

kesäkuu 02, 201411:58

Analyysi EU-vaaleista

Matti Matikainen

EU-vaalit ovat takanapäin. Nopea analyysini oli, että kun lähes 60 % äänioikeutetuista nukahti vaaleissa, olisi nukkuvien puolue saanut 8 tai jopa 9 paikkaa unioniin.  Toinen merkittävä havaintoni oli Ahvenanmaan ja Helsingin äänestysaktiivisuus. Tästä vedin johtopäätöksen, että valta keskittyi ja tietyt puolueet olivat aktiivisia näillä alueilla, kun muualta Suomesta annettiin kohtuuttomasti valtaa heille. Siitä seuraa valitettavasti...  Lue lisää >