Artikkeli kuva

Tanskan demarit: Turvapaikanhakijat leirille Afrikkaan

05.02.2018 |15:51

Tanskan oppositiossa olevat sosialidemokraatit haluavat tiukentaa maan pakolaispolitiikkaa.

Puheenjohtaja Mette Frederiksenin ehdotuksen mukaan turvapaikanhakijat lähetettäisiin kolmanteen maahan, esimerkiksi leirille Pohjois-Afrikkaan odottamaan hakemuksensa käsittelyä.

Turvapaikan saaneet eivät hekään enää pääsisi suoraan Tanskaan vaan vasta pakolaiskiintön kautta.

Ei voisi ilmoittautua rajalla

Demareiden reipasotteinen puoluejohtaja Frederiksen perustelee ehdotustaan Tanskan yleisradioyhtiö DR:n mukaan nykyjärjestelmän epäkohdilla.

– On tärkeätä, että teemme nykyistä inhimillisempää pakolaispolitiikkaa.

Uuden mallin mukaan pakolaiseksi ei voisi enää ilmoittautua rajalla tai vastaanottokeskuksessa ja jäädä sitten maahan odottamaan turvapaikkahakemuksen käsittelyä. Sen sijaan turvapaikanhakijat lähetettäisiin muille maille, esimerkiksi Pohjois-Afrikkaan. Sinne perustettaisiin vastaanottokeskus, jonka toiminnasta vastaisivat tanskalaiset. Siellä turvapaikanhakijat odottaisivat maahanmuuttoviranomaisten päätöstä.

Turvapaikan saaneet pakolaisleirin kautta

Turvapaikan saaneet eivät Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n mukaan pääsisi suoraan Tanskaan. Heidät lähetettäisiin YK:n hallitsemalle pakolaisleirille. Tanskaan he pääsisivät vasta sitten, kun kiintiöjärjestelmä sen sallii.

Vastavuoroisesti demarit olisivat valmiit palauttamaan pakolaiskiintiöt. Tanskan pakolaiskiintiö oli viime syksyyn asti 500 ihmistä vuodessa. Silloin järjestelmä lopetettiin toistaiseksi.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
4.
Suomen uutiset logo

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”

09.04.2026 |23:32
6.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
7.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää