

PS ARKISTO
Tavio: Hallitus ei arvosta kotimaisuutta kilpailutuksissa
Omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen on vastannut perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Ville Tavion kirjalliseen kysymykseen Puolassa rakennettavista aluksista. Tavio kiinnitti kysymyksessään huomiota siihen, että valtion lauttaliikenneyhtiö on tehnyt Puolasta tilauksia, joille olisi ollut tekijöitä Suomessakin.
Ministeri Tytti Tuppuraisen (sd.) mukaan Suomi tekee hankinnat halvimman hinnan perusteella. Tavio tuomitsee toimintatavan ja vaatii, että hinnan lisäksi alushankinnoissa huomioitaisiin kotimaisuus.
Ville Tavio katsoo SDP:n hylänneen suomalaiset työntekijät valitessaan Suomen sijaan hintakilpailussa halvemman työvoiman maan.
– Tekemällä kotimaassa saamme lisää työpaikkoja ja verotuloja, Tavio sanoo.
Tarkoituksellista harhaanjohtamista
Ministeri Tuppurainen sanoo vastauksessaan, että lauttaliikenneyhtiön hankinnoista sopimusarvolla mitaten 75 % on tehty Suomesta viimeisimpien kymmenen vuoden aikana.
Tavio pitää ministerin antamaa tietoa tarkoituksellisena harhaanjohtamisena.
– Samalla aikavälillä suurin osa alusten uudisrakennussopimuksista on tehty puolalaisten kanssa. Ministerin vetoamat kokonaishankinnat eivät siten ole vertailukelpoisia alushankintoihin, eivätkä tulevat alushankinnat ole mukana luvussa.
– Pidän yhä kestämättömänä, että Suomen valtion sataprosenttisesti omistama yhtiö investoi Puolaan Suomen asemesta. Se merkitsee koko meriteollisuudelle teknologisen innovaation ja alihankintaketjujen viemistä ulkomaille. Onko valtion strategia muuttunut siitä kun Turussa Meyerin telakka nostettiin valtion tuella takaisin jaloilleen? Tavio kysyy.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- meriteollisuus valtion omistus lauttaliikenne hankinnat kilpailutus työntekijät suomalaiset Investoinnit Ville Tavio Puola
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS kyselytunnilla: Hallituksen politiikka on teollisuusvihamielistä

Koponen: Suomen kasvu Euroopan hitaimpien joukossa – investoinnit valuvat ulkomaille

Vihreä siirtymä vie teollisuutta pois Suomesta – mikä oikein mättää?

Tavio: Koronarahaa myös suomalaisille
Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui

Perussuomalaisten Lapin piiri nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita
Perussuomalaisten Lapin piiri ry:n piirihallitus nimesi kokouksessaan 10.4.2026 lisää ehdokkaita vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.














