

Tavio: Komission turvapaikkapolitiikka hakoteillä – ”Pakkotaakanjako uhkaa nousta taas esiin”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio katsoo, että Euroopan unionin siirtolaispolitiikka on täysin hakoteillä. Tavion mielestä siirtolaiskysymys ratkeaa parhaiten antamalla kansallisvaltioiden itse päättää tulijoista.
Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen esitti tänään 15.9. EU:n tila -puheessaan itsevarmasti, että EU hoitaa kaiken. Von der Leyen ylisti, että uusi yhteinen EU-tason sopimus maahanmuutosta ja turvapaikoista tulee sisältämään kaiken sen, mitä voidaan tarvita siirtolaisuuteen reagoimiseksi.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavion mielestä taas siirtolaiskysymys ratkeaa parhaiten antamalla kansallisvaltioiden itse päättää tulijoista.
Vihervasemmisto sählää EU:ssa
Perussuomalaiset ovat vastustaneet turvapaikanhakijoiden pakkotaakanjakoa EU-maiden kesken. Komissio esitti viime vuonna, että turvapaikanhakijoita ohjattaisiin hakemuskäsittelyihin, jotka hajautettaisiin eri puolille Euroopan unionia.
– Pakkotaakanjako uhkaa nousta taas esiin, kun vihervasemmistolaiset puolueet sähläävät EU:ssa, Tavio sanoo.
EU voisi keskittyä vaatimaan rajoja kiinni
Tavio muistuttaa, että Dublin-järjestelmä epäonnistui, kun siirtolaisaalto käynnistyi vuonna 2015 ja Ruotsista eli turvallisesta maasta käveli väkeä vaivattomasti Suomen rajan yli.
– Nyt EU voisi keskittyä vaatimaan rajoja kiinni. Monien maiden rajat ovat tosin pitäneet aika hyvin ilman unioniakin, kuten Liettuan ja Bulgarian rajat, Tavio sanoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- pakkotaakanjako siirtolaispolitiikka rajojen sulkeminen Liettua siirtolaisvyöry kansallisvaltiot Ursula von der Leyen Dublin-sopimus vihervasemmisto Euroopan unioni EU-komissio Bulgaria Maahanmuuttopolitiikka Turvapaikkapolitiikka Ville Tavio Siirtolaisuus Turvapaikanhakijat Ruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsi ei ole vieläkään toipunut vuoden 2015 turvapaikanhakijavyörystä – pitkäaikaistyöttömiä on ennätysmäärä ja lasku veronmaksajille 30 miljardia vuodessa

Huhtasaari: ”Italia ja Ranska odottavat kieli pitkällä Saksan vaaleja, jotta pääsevät toteuttamaan EU:n suurvaltaprojektia”

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Hallitus houkuttelee toimillaan siirtolaisvyöryä – kokonaiskustannukset vuodessa ovat miljardeja

Latvian sisäministeri: EU:n on suojattava ulkorajansa ja estettävä jokainen laiton rajanylitys

Bloomberg: 12 EU-maata haluaa unionin maksavan ulkorajojen muurit

Saksan uusi sisäministeri haluaa Eurooppaan lisää turvapaikanhakijoita ja taakanjakoa

Taakanjaosta tulossa totta: EU äänestää jäsenmaiden pakosta vastaanottaa turvapaikanhakijoita
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.
















