Artikkeli kuva

Tavio: Työperäistä maahanmuuttoa tiukennettava

23.04.2015 |08:48


Turkulainen Ville Tavio (30) tunnetaan tiukan maahanmuuttopolitiikan kannattajana. Perussuomalainen lakitoimistoyrittäjä ja Turun kaupunginvaltuutettu valittiin uuteen eduskuntaan Varsinais-Suomen vaalipiiristä 6 839 äänellä.

– Vaalitulokseen ei ole yhtä ainoaa tekijää. Olen toiminut aktiivisesti kuntapolitiikassa ja saanut sitä kautta tunnettavuutta. Myös vaalien tukiryhmä toimi hyvin. Lisäksi vanhempi hallitus epäonnistui ja monet eivät enää halunneet äänestää heitä, Tavio otaksuu.
Sosiaalisia ja kulttuurisia ongelmia
Tavio peräänkuuluttaa nykyistä vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa ja lupaa, että maahanmuuttoasiat tulevat olemaan tapetilla eduskunnassa. Tavion mukaan esimerkiksi Turussa on huonoja kokemuksia maahanmuuttajien kotouttamisesta erityisesti Varissuolla ja Halisissa, jonne heitä on keskittynyt asumaan.
– Sanon ei työperäiselle maahanmuutolle, jota pitää tiukentaa lainsäädännöllä. Taloudellisten ongelmien ohella maahanmuuttajien eriytyminen aiheuttaa sosiaalisia ja kulttuurisia ongelmia. Toivottavasti saadaan luotua raja, jonka mukaan peruskoululuokan oppilaista enintään 20 prosenttia saisi olla vieraskielisiä.
Yrittämisen sivukuluja helpotettava
Yrittäjän kokemuksen perusteella Tavio haluaa saada aikaan joustavuutta uuden työn vastaanottamiseen ja työntekijän palkkaamiseen.
– Kannustinloukkujen korjaaminen pitäisi tehdä pian. Työelämän ulkopuolella olevien pitäisi pystyä ottamaan töitä vastaan nykyistä joustavammin. Yrittämisen sivukuluja pitäisi helpottaa, jotta helpotettaisiin työntekijöiden palkkaamista. Me tarvitsemme työtä, jotta ostovoimaa saadaan lisättyä ja Suomen talous nousuun.
Kolmekymppisenä Tavio edustaa iältään uuden eduskunnan nuorta parlamentaarikkokaartia. Hän arvelee, että nuoret ovat rohkeita korjaamaan ja uudistamaan yhteiskunnallisia epäkohtia. Tulevalla työmaallaan Tavio ei säästele tunteja.  
– Toivottavasti eduskuntatyössä saisi kuulla hyviä asiantuntijoita, jotta saisi parhaan mahdollisen tiedon päätöksenteon tueksi. Muutoin tulen tekemään kurinlaisesti pitkiä päiviä kuten lakimiehen työssänikin. Olen kohdannut lakimiehen työssä monenlaisia ongelmia ja sen vuoksi omaan ratkaisukeskeisen lähestymistavan asioihin, Tavio kertoo.
Yhteistyötä yli puoluerajojen
Kansantalous pitää saada Tavion mielestä nousuun ja hänestä siinä työssä tarvitaan yhteen hiileen puhaltamista.
– Toivon, että eduskunnassa ymmärretään tehdä järkeviä päätöksiä ja toimia yli puoluerajojen Suomen edun nimissä. Vaalit on käyty ja nyt on aika unohtaa puoluepolitiikka ja panna Suomi kuntoon.

 


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”

25.01.2025 |21:52
3.
Suomen uutiset logo

Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja

24.01.2025 |20:21
4.
Suomen uutiset logo

Argentiinaan talousihmeen tuonut Milei: Epäonnistuneita valtioita ja instituutioita yhdistää henkinen sairaus nimeltä woke, joka on kääntänyt länsimaiset arvot päälaelleen

28.01.2025 |22:21
5.
Suomen uutiset logo

Naispanttivangit joutuivat Gazassa kansan eteen lavalle Hamasin häpäisyseremoniaan – kaksi palestiinalaisvankia kieltäytyi lähtemästä israelilaisesta Keziotin vankilasta Gazaan

28.01.2025 |08:49
9.
Suomen uutiset logo

Donald Trump aloitti ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi – Antikainen toivoo Euroopan ottavan oppia Trumpin toimenpiteistä

27.01.2025 |18:32
10.
Suomen uutiset logo

Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia

24.01.2025 |09:46

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää