

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Terrorismin uhkatason nostaminen herättää kritiikkiä Ruotsissa – konkreettisten ohjeiden puute arveluttaa asiantuntijaa
Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo nosti terrorismin uhan tasolle neljä viisiportaisella asteikolla. Kansalaisten pitäisi hallituksen mukaan kuitenkin jatkaa arkeaan kuten tähänkin asti. Tutkijan heittäsi koko asteikon romukoppaan, jos sen myötä ei ole antaa konkreettisia eväitä uhan ja huolen vähentämiseksi.
Ruotsi nosti torstaina terrorismin uhan tasolle neljä. Asteikko on viisiportainen. Pääministeri Ulf Kristerssonin mukaan hallitus työskentelee olennaisten viranomaisten kanssa iskujen estämiseksi ja tässä on jo onnistuttukin.
-Ruotsin kansalaisten vapauden ja turvallisuuden turvaaminen kotimaassa ja ulkomailla on tärkein tehtävämme, Kristersson muotoili hallituksen tiedotustilaisuudessa.
Samalla hän tosin kehotti SVT:n mukaan kansalaisia elämään ja olemaan ”kuten tavallisesti”.
Uhkataso vaihtelee alueittain
Uhkatason nosto ja koko asteikon käyttö saavat myös kritiikkiä. Eräs arvostelijoista on terrorismintutkija Magnus Norell, joka suhtautuu kriittisesti sekä asteikkoon että valtion toimiin uhkatason noston yhteydessä. Asteikko joutaisi roskakoriin koko EU:n alueella.
– Se ei toimi siitä syystä, että tilanteet ovat erilaisia eri maissa, Norell sanoo Dagens Nyheterissä. Erityisesti häntä arveluttaa uhkatason soveltaminen samanlaisena koko maahan.
– Lienee helppoa havaita, ettei koko maassa ole kaiken aikaa yhtä vaarallista. Skaala on tarpeeton ja siitä pitäisi luopua.
Vaikeneminen on kultaa
Vaikka arabimaailman lehdistössä karjutaan Ruotsin hirveyttä, se ei vielä vaadi kansalaisten toimenpiteitä. Hallitus levittää monen mielestä epävarmuutta, jos se tällaisessa tilanteessa antaa yleisluontoisia lausuntoja.
Epävarmuuden ja pelkojen levittäminen saattaa olla esimerkiksi Venäjän hybridisodan agendalla. Pelko johtaa vääjäämättä vastakkainasettelun voimistumiseen, joka vielä selkeämmin on keskeistä venäläisten pelikirjassa.
– Lehdistötilaisuus olisi saanut jäädä pitämättä. Hallituksella ei ollut konkreettisia ohjeita kansalaisille uhkatasoa nostettaessa. Rajuilman iskiessä Ilmatieteen laitos (SMHI) antaa selkeitä ohjeita teistä, joita autoilijan olisi syytä välttää. Tässä ole mitään vastaavaa, järjetön systeemi, Norell kärjistää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- pelot skaala viisiportainen asteikko hallituksen tiedottaminen uhkataso Magnus Norell ääri-islamistit epävarmuus pelko säpo vastakkainasettelu Turvallisuuspoliisi Ulf Kristersson Euroopan unioni arabimaat Terrorismi EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Maasta poistaminen tehostuu Ruotsissa – karkotettavat säilöön tai panta jalkaan karkotusta odottaessa

Hizbollah-johtaja käskyttää länsimaita lopettamaan Koraanien polttamisen – ”vastuullisten musliminuorten” rankaistava tottelemattomia

Isis-noita Göteborgista jakoi somessa kuvia teloitetuista: ”Upsista, eihän sinulla ole päätä”

Islamistinen vihapuhuja oikeuteen terroristiryhmään kuulumisesta epäiltynä Britanniassa
Viikon suosituimmat

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

Kotouttamisesta kotiuttamiseen – Euroopan hidas mutta varma herääminen paluumuuton välttämättömyyteen
Ympäri Euroopan havahdutaan siihen tosiasiaan, että mahdottomaksi osoittautuneen maahanmuuttajien kotouttamisen nielemät resurssit voidaan käyttää paremminkin - nimittäin paluumuuton kannustimiin.

Skotlannin eduskuntaan valittu transsukupuolinen tamili kerää rahaa jatkoviisumiin voidakseen jäädä maahan
Vihreä puolue sai peräti kaksi transsukupuolista ehdokasta läpi Skotlannin alueparlamenttivaaleissa. Toinen heistä on ei-binäärinen tamilimaahanmuuttaja, jonka opiskelijaviisumi päättyy vuoden lopussa. Tuore kansanedustaja onkin aloittanut rahankeräyksen saadakseen kokoon jatko-opiskelijan oleskelulupaan vaadittavat kaksituhatta puntaa.
















