

MERI LEPPÄNEN
Timo Soini: Kieli on tärkein väline kotouttamisessa
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini tapasi eduskunnassa 15 maahanmuuttajaopiskelijaa. Amiedussa opiskelevat nuoret olivat itse tahtoneet tavata juuri Timo Soinin.
Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Timo Soini kertoi opiskelijoille suomalaisesta yhteiskunnasta, perussuomalaisesta puolueesta ja omista näkemyksistään maahanmuutosta. Soini painotti, että kieli on tärkein väline kotoutumisprosessissa.
– Kun kieli ja ammattitaito ovat kunnossa, niin mikään ei estä teitä menestymästä.
Soini painotti olevansa erittäin maltillinen maahanmuuttoasioissa.
– Suomen maahanmuuttopolitiikan tavoitteena on, että tullaan suomalaisiksi, vaikka ei se tietenkään ole pakko. Kaikille on kerrottava alusta lähtien pelisäännöt ja kaikkien on niitä noudatettava, niin maahanmuuttajien kuin kantasuomalaistenkin. Kannattaa osallistua harrastustoimintaan, koska se lähentää kantasuomalaisia ja maahanmuuttajia, Soini opasti opiskelijoita.
Asiat voisivat olla paremmin
Puheenjohtaja nosti esiin myös sen, että taloudellinen tilanne maassamme ei ole paras mahdollinen.
– Suomi on menossa taantumaan mikä tarkoittaa mm. sitä, että verotulot putoavat ja työttömien määrä kasvaa. Meillä on viime vuosina kasvaneet myös arvonlisäverot eli vaikka tuloverot eivät ole juuri nousseet, niin välillisten verojen vuoksi kaiken kaikkiaan suomalaisten tuloista menee veroihin tänäkin vuonna keskimäärin 44,6 prosenttia, Soini teroitti.
Opiskelijat ihmettelivät Suomen kalleutta perusasioissa, esimerkiksi asumisessa. Perussuomalaisten puheenjohtajalla oli siihen vastaus:
– On totta, että meillä omistusasunnot maksavat liikaa. On tolkutonta, että yksiöstä joutuu maksamaan 100 000 euroa. Samoin vuokrat ovat aivan liian kalliit. Meillä on myös outo ongelma, sillä Suomessa on joukko asuntoja tyhjillään, joita ei vuokrata siksi, että niiden omistaja ei saa niistä riittävän korkeaa tuottoa. Vaikka me perussuomalaiset esittäisimme, että tämä tällainen ei käy, niin sellainen esitys ei menisi tässä talossa läpi.
Suomessa on paljon hyvää
Vierailun isäntä kertoi maahanmuuttajanuorille myös sen, että meillä on ilmaiset koulut aina peruskoulusta yliopisto-opiskeluun saakka. Pienikin talouskasvu olisi tähdellistä.
– Jos talouskasvumme olisi kaksi prosenttia tai yli niin meidän ei tarvitsisi tehdä leikkauksia, eikä myöskään nostaa veroja. Kustannustaso tulisi pitää vakaana, Soini huomautti.
Kurssilaiset olivat kotoisin ympäri maailmaa: Kosovosta, Perusta, Makedoniasta, Slovakiasta, Afganistanista, Venäjältä, Virosta, Vietnamista ja Indonesiasta.
SEPPO HUHTA
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Päivän Pointti: Yle lietsoo nyt pelkoa Euroopan muka vallanneesta ”laitaoikeistosta” ja johtaa taas harhaan

Demarit huolissaan ulkomailla syntyneiden työntekijöiden määrän kasvusta – Bergbom: ”Kuinka se voi olla näin, sosialidemokraatit?”
Demareiden lempihuvituksiin kuuluu syytellä muita oman hallituspolitiikkansa aikaansaannoksista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom selittää asiasta huolestuneille SDP:n kansanedustajille, miten on mahdollista, että Suomeen on vuonna 2023 tullut paljon työperäisiä maahanmuuttajia.

Meri: Hallitus vie läpi historiallista uudistusta ulosottovelallisten aseman parantamiseksi
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kertoi eduskunnan kyselytunnilla oikeusministeriön valmistelleen pitkään uudistusta, joka helpottaa ulosottovelallisten mahdollisuuksia käydä töissä ja lyhentää velkojaan. Edellinen hallitus vastusti hanketta, mutta Meri sanoo olevansa ylpeä nykyhallituksesta, joka vie uudistusta määrätietoisesti eteenpäin.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää