

LEHTIKUVA
Tolppanen: Laadukkaalla vanhustenhoidolla kustannussäästöihin
Perussuomalaisten kansanedustaja Maria Tolppasen mielestä kuntien on tehostettava ja kehitettävä terveydenhuollon palveluja.
Vuoteen 2040 yli 85-vuotiaiden osuus kasvaa nykyisestä 1,8 prosenttiyksiköstä yli 6 prosenttiin. Tämä on iso haaste kunnille. Samassa ajassa työssäkäyvien osuus väestöstä pienenee yli 10 prosentilla.
– Terveyskeskussairaalat ja erikoissairaanhoidon yksiköt joutuvat entistä kovempien haasteiden keskelle. Resurssit eivät kerta kaikkiaan riitä, jos asialle ei tehdä mitään, Tolppanen toteaa.
Vuodeostot täynnä
Moniin terveyskeskussairaaloihin on jatkuva jono ja vanhuksia päätyy päivystyksestä erikoissairaanhoitoon ilman lääketieteellistä syytä, koska terveyskeskusten vuodeosastoilla ei yksinkertaisesti ole tilaa.
– Vanhukset tulevat yleensä terveyskeskuksen vuodeosastoille muista laitoksista, harvoin kotoa. Osa potilaista joutuu odottamaan pääsyä terveyskeskuksen osastolle erikoissairaanhoidossa. Tästä aiheutuu ylimääräisiä maksuja, Tolppanen sanoo.
– Esimerkiksi saattohoitoja joudutaan järjestämään osastohoitoina, myös erikoissairaanhoidossa, koska saattohoitopaikkoja ei ole. Tässä kohdassa säästäminen tulee varsin kalliiksi kunnille.
Yksityinen hoito halvempaa
Muutamissa kunnissa on toimittu esimerkillisesti ja saatu aikaiseksi huomattavia säästöjä keskittämällä yhteistyötä eri yksiköiden kesken.
– Esimerkiksi lääkäripalvelujen saatavuus on turvattu ympärivuorokautiseksi ja vanhustenhuollon hoitoketjun vastuu on siirretty yksityiselle sektorille. Nyt vaikuttaa siltä, että yksityinen tekee samat työt edullisemmin, kuin julkinen puoli. Jos näin on ja jos yksityistämisellä voidaan taata hoidon laatu ja saatavuus, on aika tarkastella asenteita, Tolppanen toteaa.
– Painopisteitä on myös siirretty kotihoitoon lisäämällä sen valmiuksia. Lisäksi kotihoidon asiakkaiden saama hyöty on moninkertaistunut.
Hoitoa saatava heti
Tolppasen mielestä on tärkeää, että terveyskeskuksien vuodeosastoille pääsee vaikka samana päivänä.
– Lisäksi huomioon otettava seikka on se, että hoitohenkilökunnan työhyvinvointi on parantunut monialaisen yhteistyön aikana, koska stressi ja kiire ovat helpottuneet, Tolppanen sanoo.
Tolppanen on hallitukselle tekemässään kirjallisessa kysymyksessä perännyt siltä toimia kuntien terveydenhuollon yksiköiden säästötoimenpiteisiin, tekemällä jatkossa yhteistyötä ja kehittämällä terveydenhuollon palveluita kaikilla hoidon tasoilla, niin että resurssit ja kustannukset saadaan tasapainoon.
PS VERKKOTOIMITUS
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Veronmaksajat ovat rahoittaneet muslimiyhteisöjä miljoonilla – yksi islamilainen järjestö meni ulosottoon lähes puolen miljoonan avustusten jälkeen
Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee vuosittain islamilaisia yhdyskuntia yleisavustuksilla, ja muslimijärjestöt saavat rahaa myös STEAn kautta. Osa tuesta on päätynyt ulosottoon. Yhteisöjen ulkomainen rahoitus jää suurelta osin pimentoon.

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelposuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Muslimit joukkovoimalla ruotsidemokraatteja ja oikeistohallitusta vastaan – Ruotsin moskeijoissa veisataan vasemmiston virsiä
Ruotsin moskeijoissa kaikuu nyt sosialidemokraattinen kutsuhuuto. Samaan aikaan muslimien nokkamiehet kehottavat somessa äänestäjiä karttamaan ruotsidemokraatteja ja ylipäänsä oikeiston Tidö-puolueita. Näin uskonto on valjastettu vasemmiston vaalityöhön.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Ruotsin vaaleista tulossa sittenkin jännitysnäytelmä – oikeistohallituksella vimmattu loppukiri
Ruotsissa käydään valtiopäivävaalit sunnuntaina. Asetelmat ovat kutkuttavat. Monet pitivät sosiaalidemokraattien vaalivoittoa vielä kesällä itsestäänselvyytenä, mutta oikeistoblokki on tehnyt veret seisauttavan loppukirin.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Ruotsin vaaleissa yllätyskäänne: vihervasemmisto ja oikeisto tasoissa SVT:n ennusteessa
Demareilla valtiopäivävaalit menivät historiallisen huonosti ja myös ruotsidemokraatit ottavat takapakkia. Näin siis SVT:n ennusteen mukaan. Vasemmisto- ja oikeistoblokit ovat käytännössä tasoissa, kun lasketaan puolueiden mahdollinen paikkaluku valtiopäivillä.

Maailman paras peruskoulu mureni – Rasinkangas: ”Kunpa meitä olisi kuunneltu aiemmin”
Eduskunnan eilisellä kyselytunnilla edustajat keskustelivat muun muassa koulujen tilanteesta, jota äskettäin ilmestyneet PISA-tutkimuksen tulokset kuvaavat. Perussuomalaisten kansanedustaja Merja Rasinkangas totesi puheenvuorossaan, että perussuomalaisena kokee usein saman tunteen maailman menoa katsoessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













