TTIP myrskyaallokossa, ”varakapteeni” puhuu haaksirikosta

28.08.2016 |21:19

Yhdysvaltain ja Euroopan unionin TTIP-vapaakauppasopimusneuvottelut pysähtyivät äkisti. Vapaakauppasopimusta on tahkottu jo noin kolme vuotta, mutta neljäntoista neuvottelukierroksenkaan jälkeen osapuolet eivät ole päätyneet sopimukseen, kertoo uutistoimisto AP.

Neuvotteluosapuolet eivät ole onnistuneet pääsemään sopuun yhdestäkään vapaakauppasopimuksen 27 kohdasta, kertoo brittilehti Independent.

– Minusta neuvottelut Yhdysvaltojen kanssa ovat tosiasiassa kariutuneet, vaikka kukaan ei myönnä niin käyneen, Saksan varaliittokansleri ja talousministeri Sigmar Gabriel kertoo kertoi.

Uutistoimisto AP:n mukaan Saksan liittokansleri Angela Merkelin ja Sigmar Gabrielin suhtautuminen TTIP:iin on kovin erilainen. Merkel on liputtanut vapaakauppasopimuksen puolesta. AP:n mukaan Saksan talousministerin ulostulot ovat todellisesti kuopanneet sopimuksen.

Saksassa järjestetään liittopäivävaalit ensi vuonna. Saksan vahvassa alamäessä olevat sosialidemokraatit saattoivat hakea irtopisteitä Gabrielin lausunnoilla.

Suomen ulkomaankauppaministeri Kai Mykkänen (kok.) kuitenkin uskoo, että sopimus lopulta syntyy. Mykkänen kommentoi asiaa Ylen haastattelussa.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
4.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
7.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää