Helsingin Sanomat julkaisi äskettäin laajan jutun Espoon koulujen väkivaltatilanteesta.
Luvut ovat järkyttäviä. Espoon ja Kauniaisten opettajien ammattiyhdistys keräsi huhtikuussa 2026 jäseniltään kokemuksia – vastauksia tuli pitkälti yli sata. Opettajat kuvailivat lyömistä, potkimista, kuristamista, saksilla heittämistä ja vakavia tappouhkauksia. Kyse ei ole yksittäisistä tapauksista.
Tilastot kertovat saman viestin. Vuonna 2021 Espoon suomenkielisen perusopetuksen henkilöstö teki noin 1 500 ilmoitusta väkivalta- tai uhkatilanteista.
Vuonna 2024 luku oli jo 1 900. Tämän jälkeen tilastojen julkisuus loppui. Helsingin Sanomien mukaan ”raportointitapaa muutettiin, eivätkä viime vuoden tilastot ole enää julkisia.”
Raportointitavan muutos ei poista ongelmaa, se vain piilottaa todellisuuden.
Todellinen luku on 2 555
SDP:n valtuutettu Helena Tiitinen esitti aluevaltuustossa, että lukuvuonna 2025–2026 Espoon suomenkielisessä opetuksessa tehtiin 2 555 väkivalta- ja uhkatilanneilmoitusta. Lukua ei ole toistaiseksi julkaistu kaupungin avoimissa tilastoissa.
Neljässä vuodessa ilmoitusten määrä on kasvanut liki 70 prosenttia. Tiitisen tarkka lukumäärä lukuvuodelta 2025–2026 on Espoon työsuojelun keräämä tieto ajalta elokuusta 2025 huhtikuun puoleenväliin 2026. Kaikkia tapauksia ei viranomaisille ilmoiteta.
Jos väkivaltatapausten kasvu johtuisi pelkästään aiempaa tunnollisemmasta raportoinnista, se olisi poikkeuksellista. Mutta raportointi ei ainakaan läpinäkyvämmäksi ole muuttunut – viranomaiset ovat päinvastoin lopettaneet tietojen julkistamisen.
Osa kasvusta voi selittyä tarkentuneen kirjaamiskäytännön kautta. Silti väkivaltatapausten kasvu on niin huomattava, että sitä on vaikea selittää pelkällä tilastointitekniikalla.
Viranomaisten selitys ”raportointitavan muutoksesta” kuulostaa tekosyyltä. Muutos tekee vertailusta hankalampaa, mutta se ei estä julkistamasta absoluuttisia lukuja. Lukujen panttaaminen ei paranna tilannetta yhdessäkään koulussa.
Päivittäistä väkivaltaa
Espoon suomenkielisen perusopetuksen arviointiraportti vuodelta 2025 toteaa suoraan, että väkivallan uhka ja toteutuneet väkivaltatilanteet ovat lisääntyneet ja väkivallan kerrotaan olevan jopa päivittäistä. Henkilöstö altistuu fyysiselle ja henkiselle väkivallalle puuttuessaan tilanteisiin.
Espoon 70 suomenkielisestä peruskoulusta väkivalta ja sen uhka on arvioitu suureksi tai sietämättömäksi riskiksi peräti 19 koulussa. Luku tarkoittaa, että joka neljännessä espoolaisessa suomenkielisessä peruskoulussa väkivaltariskin katsotaan olevan merkittävällä tasolla.
Opettajien kuvaamat tilanteet kertovat fyysisestä väkivallasta tai uhkailusta. Tätä ei tapahdu kerran lukukaudessa vaan viikosta toiseen.
Virkamiehen selitys: Sosiaalisten taitojen heikkeneminen
Espoon perusopetuksen johtaja Juha Nurmi antoi Ylelle maaliskuussa 2026 selityksen tilanteelle. Hänen mukaansa ylivoimaisesti suurin osa väkivaltatilanteista tapahtuu vaativan tuen oppilasryhmissä, joissa on kehitysvammaisia ja autistisia oppilaita. Näiden ryhmien määrä on kasvanut voimakkaasti viime vuosina.
Nurmi mainitsee myös sosiaalisten taitojen heikentymisen yleisemmin.
– Kouluun tulevien oppilaiden sosiaaliset taidot vaikuttavat olevan heikompia kuin ennen, Nurmi sanoi Ylelle.
Selitys on osittain perusteltu. Inkluusiopolitiikka – eli erityisluokkien lakkauttaminen ja vaativan tuen oppilaiden sijoittaminen yleisopetuksen ryhmiin – on kiistatta lisännyt paineita kouluissa. Kun erityisopetus lakkautettiin tai sitä supistettiin, ongelmat eivät hävinneet. Ne siirtyivät tavallisten luokkien vastuulle ilman riittäviä resursseja.
Luokat ovat paikoin liian suuria ja koulun arki jopa 800 oppilaan koulussa on monelle tuen tarpeessa olevalle lapselle kaoottinen.
Se, mitä ei ääneen sanota
Nurmi ei maininnut selityksessään maahanmuuttoa. Ylen juttukaan ei sitä maininnut, eikä Espoon kaupunki arviointiraportissaan.
Tilastot kertovat enemmän kuin viranomaiset myöntävät: Espoossa on kahdeksan suomenkielistä peruskoulua, joissa enemmistö oppilaista puhuu äidinkielenään muuta kieltä kuin suomea tai ruotsia.
Kirstin koulussa Suvelassa vieraskielisiä on peräti 92 prosenttia oppilaista. Ylen tietojen mukaan noin 32 prosenttia kaikista espoolaisista koululaisista on vieraskielisiä.
Samat koulut, joissa vieraskielisten osuus on korkein, ovat myös alueita, joissa kouluarki on opettajien mukaan kaikkein kuormittavinta.
Järjestelmä ei ole pystynyt sopeutumaan
Yhteys ei ole sattumaa. Tämän toteaminen ei tarkoita, että jokainen vieraskielinen oppilas olisi väkivaltainen – luonnollisesti näin ei ole. Mutta se tarkoittaa, että massiivinen maahanmuutto on muuttanut koulujen toimintaympäristöä tavalla, johon järjestelmä ei ole pystynyt sopeutumaan.
Kun luokassa puhutaan kymmeniä eri äidinkieliä, opettajan resurssit ovat koetuksella. Kun oppilaiden kielitaito on heikko, vuorovaikutustilanteet vaikeutuvat. Kun koulu ei pysty vastaamaan kaikkien tarpeisiin, tilanne kärjistyy.
Yle kirjoitti jo vuonna 2009, että suomalaisperheet alkavat välttää maahanmuuttajavaltaisia kouluja. Tuolloin yksi rehtori kertoi, että alle 30 prosentin osuudella ilmiötä ei vielä ollut, mutta kun lähestyttiin 40 prosenttia, kantasuomalaisten poismuutto alkoi.
Tämä oli 17 vuotta sitten. Nyt joissain kouluissa vieraskielisten osuus on yli 90 prosenttia.
Perheet äänestävät jaloillaan
Ilmiö on pääkaupunkiseudulla asuvien perheiden hyvin tuntema, vaikka siitä ei ääneen paljon puhuta. Ne perheet, joilla on valinnanvaraa, hakeutuvat painotetun opetuksen kouluihin tai hakevat lapsensa muuhun kuin lähikouluun.
Taustalla on usein halu päästä kouluun, jossa oppimisrauha on parempi. Osa perheistä menee pidemmälle: he muuttavat pois pääkaupunkiseudulta tai vaihtavat asuinaluetta saadakseen lapsensa eri koulupiiriin.
Kyse on rationaalisesta päätöksestä, jonka tekevät perheet, jotka haluavat lapsilleen turvallisen oppimisympäristön.
Vuonna 2022 Länsiväylä-lehti haastatteli kahta espoolaisisää, jotka kertoivat lastensa kohtaamasta väkivallasta kouluissa. Molemmat esiintyivät anonyymeina. Rasistileiman pelko on niin suuri, että julkinen puhuminen tuntuu riskiltä. Tämä kertoo jotain olennaista siitä, miten aihetta on käsitelty julkisessa keskustelussa.
Tilanne on tuttu Ruotsista, joka kulki saman kehityspolun kymmenen vuotta Suomea edellä. Siellä koulujen eriytyminen on edennyt pisteeseen, jossa jotkut alueet ovat käytännössä menettäneet toimivan peruskoulujärjestelmänsä. Suomi on vielä tässä kehityksessä jäljessä, mutta suunta on sama.
Koulualueiden muuttaminen ei ratkaise ongelmaa
Espoon kaupunki on reagoinut tilanteeseen valmistelemalla koulupiirien muuttamista. Perusopetuksen johtaja Nurmi kertoi helmikuussa 2026, että koulujen oppilaaksiottoalueisiin aiotaan esittää muutoksia syksylle 2027. Tavoitteena on tasata vieraskielisten ja suomenkielisten oppilaiden määrää eri koulujen välillä.
Opetusministeri Anders Adlercreutz puolestaan lupasi, että tasa-arvoraha nousee ensi vuoden alusta 75 miljoonaan euroon. RKP ajaa lisää rahaa kouluille, joissa on paljon vieraskielisiä oppilaita.
Nämä toimet eivät ratkaise ongelmaa. Ne siirtävät sen laajemmalle alueelle.
Jos koulupiirimuutoksilla jaetaan vieraskieliset oppilaat useampiin kouluihin, väkivaltaongelma tuskin poistuu – se saattaa päinvastoin laajentua. Jos lisäraha riittää paikkaamaan osan resurssivajeesta, se ei palauta kouluihin sitä yhteistä perustaa, jota oppiminen edellyttää.
Rahaa voidaan lisätä loputtomasti, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että kolmekymmentä eri äidinkieltä puhuvaa lasta ei muodosta toimivaa kouluyhteisöä.
Tilastojen piilottaminen kertoo enemmän kuin luvut
Se, miten viranomaiset ovat käsitelleet kouluväkivaltatilastoja, on itsessään paljastavaa.
Kun luvut olivat huolestuttavia mutta hallittavia, ne julkaistiin. Kun luvut alkoivat kasvaa niin nopeasti, että ne olisivat vaatineet poliittisia toimia, ”raportointitapaa muutettiin” ja tiedot poistuivat julkisuudesta.
Tämä ei ole neutraali hallinnollinen päätös. Se on kömpelö yritys lakaista ongelma maton alle.
Espoon kaupungin arviointiraportti tunnustaa, että väkivalta on lisääntynyt ja se on jopa päivittäistä. Mutta sama raportti korostaa opettajien tyytyväisyyttä työnantajaan ja kertoo, että henkilöstökyselyn tulokset ovat ”ennätyslukemilla”. Viesti on ristiriitainen: väkivalta on vakavaa, mutta kaikki on kunnossa.
Tilastojen panttaaminen ei paranna yhdenkään oppilaan tai opettajan turvallisuutta. Se suojelee päättäjiä vastuulta.
Lisärahoitus ei ratkaise ongelmaa
Pääkaupunkiseudun koulujen turvallisuustilanne on ongelma, josta kaikki kouluikäisten lasten vanhemmat tietävät. Siitä puhutaan kahvipöydissä, koulumatkoilla ja WhatsApp-ryhmissä.
Siitä ei puhuta julkisesti, koska aihe on arkaluonteinen. Media käsittelee asiaa varoen, koska maahanmuuttoyhteyden mainitseminen voi johtaa rasismisyytöksiin.
Silti todellisuus on, mitä se on.
Erityisluokkien lakkauttaminen oli virhe. Resurssipula on todellinen, ja siihen on puututtava. Inkluusiopolitiikan soveltaminen ilman riittäviä tukirakenteita on ollut kohtuutonta sekä erityisoppilaiden että muiden oppilaiden kannalta.
Puolittaiset totuudet eivät riitä
Nämä tekijät eivät yksin selitä sitä, miksi väkivaltailmoitusten määrä on kasvanut 70 prosenttia neljässä vuodessa. Ne eivät selitä sitä, miksi juuri niissä kouluissa, joissa vieraskielisten osuus on korkein, tilanne on kaikkein vaikein. Ne eivät selitä sitä, miksi perheet äänestävät jaloillaan ja hakeutuvat muihin kouluihin tai muuttavat kokonaan pois alueelta.
Koulupiirin rajoja muuttelemalla, ryhmäkokoja pienentämällä tai integrointiin panostamalla ei pysäytetä ongelman eskaloitumista, jos maahanmuutto jatkuu nykyisellä tahdilla.
Ainut keino pysäyttää eskaloituminen on hidastaa Suomeen suuntautuvaa massamaahanmuuttoa. Ei siksi, että jokainen maahanmuuttaja on yksilönä ongelma, vaan siksi, että järjestelmä ei kykene integroimaan nykyistä volyymia tavalla, joka takaisi toimivat koulut kaikille.
Niin kauan kuin tätä todellisuutta ei tunnusteta julkisessa keskustelussa, tilastot jatkavat kasvuaan. Tai mikä pahempaa, niiden julkistaminen lakkautetaan kokonaan.
