

Evankelilaisluterilaisen lähetyshiippakunnan julkaisema uutinen. / Kuvakaappaus, lhpk.fi
Tuomiolle Raamatun opettamisesta? Päivi Räsäsen tutkinta laajenee, seuraavaksi viedään kuulusteluihin pastori Pohjolaa
Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen on epäiltynä kahdestakin kiihotusrikoksesta. Nyt esitutkintaa on laajennettu, ja myös Räsäsen vanhaa kirjoitusta netissä yleisön saatavilla pitäneen kirkkokunnan pastori joutuu poliisin kuulusteluun rikoksesta epäiltynä. Pohjimmiltaan jutussa on kyse siitä, onko uskonnollisilla yhteisöillä oikeus opettaa julkisesti sellaista, mitä pidetään ”poliittisesti epäkorrektina”. Toisin sanoen: päättääkö valtio siitä, mihin ihmisillä on oikeus uskoa.
Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta tiedottaa, että pastori Juhana Pohjola on kutsuttu Helsingin poliisilaitokselle 11.2.2020 kuulusteltavaksi epäiltynä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Tapaus liittyy valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen 31.10.2019 määräämään esitutkintaan Suomen Luther-säätiön julkaisusarjassa vuonna 2004 julkaistusta kansanedustaja Päivi Räsäsen kirjoituksesta ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi”, jossa Räsänen pohdiskelee sitä, miten homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen. Hiippakuntadekaani Pohjola on Suomen Luther-säätiön julkaisusarjan ja verkkosivujen päätoimittaja. Häneen liittyvä rikosepäily koskee kirjoituksen yleisön saataville asettamista ja saatavilla pitämistä.
Poliisilta ensin syyttämättäjättämispäätös
Päivi Räsäsen kohdalla on meneillään kaksikin poliisitutkintaa, joista toinen koskee Raamatun jakeita sisältänyttä Twitter-päivitystä viime kesältä ja toinen tätä vuonna 2004 julkaistua pamflettia. Räsäsen pamflettia koskeva rikosilmoitus tehtiin elokuussa 2019. Syyskuussa poliisi teki yhdeksänsivuisen päätöksen, että esitutkintaa ei ole syytä käynnistää sanan- ja uskonvapauteen vedoten.
Hiippakuntadekaanina toimiva Juhana Pohjola kertoo blogissaan, että syyttämättäjättämispäätös tuli syyskuussa hänelle yllätyksenä, koska hän ei ollut edes tiennyt olleensa tutkinnan kohteena. Räsäsen kirjoitus oli julkaistu vuonna 2004, joten siltä osin mahdollinen rikos oli jo vanhentunut, mutta yksityishenkilön tekemää rikosilmoitusta oli perusteltu sillä, että säätiö pitää yhä julkaisua yleisön saatavilla Internetissä.
– Näin me todella teemme ja tulemme tekemään, pastori Pohjola kirjoittaa blogissaan. Sitä voi siis Suomessa vapaasti lukea ja levittää syyllistymättä rikokseen. Siitä on nyt saatu viisitoista vuotta julkaisemisen jälkeen poliisin tekemä päätös mustaa valkoisella.
Valtakunnansyyttäjä määräsi tutkimaan
Mutta pastorin ilo ei kestänyt kauaa, sillä 31.10. valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen määräsi yllättäen, että poliisin on sittenkin suoritettava asiassa esitutkinta.
Hiippakuntadekaani Juhana Pohjola pohtii blogissaan tapauksen herättämiä ajatuksia.
– Ensimmäiseksi minulle nousee mieleen, olemmeko jo todella tulleet siihen pisteeseen, jossa Raamatun mukaiseen kristilliseen ihmiskäsitykseen perustuva julkinen opetus voidaan nähdä rikoksena, Pohjola kirjoittaa.
– Onko yhteiskunnallinen ilmapiiri muuttunut niin epä-älylliseksi ja suvaitsemattomaksi, että vallitsevaa sukupuoli-ideologiaa vastaan argumentointia ei haluta kohdata niinkään argumentein vaan tunnepohjaisesti loukkaantuneena ja siitä seuraavin vihapuhesyytösten ja oikeuslaitoksen keinoin?
Suomi on ottanut Ruotsin kiinni tässäkin asiassa
Juhana Pohjola miettii, onko Suomi jo saavuttaneet sen pisteen, jossa Räsäsen vuoden 2004 pamfletti kertoi Ruotsin olleen.
– Ruotsissa tuli vuoden 2003 alusta voimaan laki, joka koskettaa oikeutta opettaa Raamatun homoseksuaalisuutta käsitteleviä kohtia. Henkilö, joka levittää lausuntoja, joissa homoseksuaalisuutta väitetään synniksi, voidaan tuomita kiihotuksesta kansanryhmää vastaan kahdeksi vuodeksi vankilaan. Jos rikkomus katsottaisiin vähäiseksi tai epäilty suostuisi perumaan puheitaan, hän voisi selviytyä pelkillä sakoilla tai ehdonalaisella, Räsänen kirjoitti pamfletissaan.
Mitä kristillinen yhteisö saa opettaa?
Luther-säätiön Juhana Pohjola on huolissaan siitä, miten juridisesti hyvin epäselvät ja tulkinnanvaraiset kiihottamisrikos- ja vihapuhekäsitteet tullaan jatkossa tulkitsemaan, kun LGBT-ideologinen yhteiskunnallinen paine jatkaa kasvuaan.
– Voiko siis kristitty ja kristillinen yhteisö opettaa julkisesti toisin kuin yhteiskunnassa on laissa säädetty? Suomeksi sanottuna voimmeko muun muassa Raamatun opetuksen mukaisesti sanoa, että homosuhteissa eläminen ja siihen kannustaminen ovat synti ja häpeä?
Suomen perustuslaki takaa oikeuden tunnustaa ja harjoittaa uskontoa sekä oikeuden vakaumuksen ilmaisuun.
Hiippakuntadekaani Pohjola kirjoittaa, että häntä itseään ilahdutti tutkinnanjohtajan argumentti, että jos lähtökohtaisesti Raamatussa esitettyjen väitteiden katsottaisiin sellaisenaan täyttävän kiihottamisrikoksen tunnusmerkit, silloinhan Raamattujen levittämistä ja saatavilla pitämistä olisi pidettävä lähtökohtaisesti kiihottamisrikoksena.
– Toki tiedämme, että sellaisia maita löytyy, joissa Raamatun hallussapidosta rangaistaan, Pohjola kirjoittaa.
Valtakunnansyyttäjä oli kuitenkin poliisin kanssa eri mieltä, joten asia on nyt esitutkinnassa ja myös pastori Pohjola joutuu poliisin kuulusteltavaksi. Suomen Uutiset ei tavoittanut Pohjolaa kommentoimaan asiaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- homous Luther-säätiö Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta Juhana Pohjola Raija Toiviainen Raamattu Valtakunnansyyttäjä Kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Päivi Räsänen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Brittipoliisi pitää kirjaa ihmisten ”vihatwiiteistä” – voi vaikeuttaa työnsaantia

Sebastian Tynkkynen palasi kotiin, ovella odotti kirje poliisilta

Mäenpää huolestunut sananvapaustilanteesta: ”Demokratia ei voi toimia, jos erilaisten mielipiteiden esittämistä ei sallita”

Niikko ei hyväksy valtakunnansyyttäjä Toiviaisen toimintaa, puolustaa Päivi Räsästä: ”älä anna periksi tuumaakaan!”
Viikon suosituimmat

Emeritusprofessori Vesa Kanniainen: ”Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen väitteet maahanmuuton hyödyistä harhaanjohtavia”
Maahanmuutto rasittaa julkista taloutta, vaikka maahanmuuton hyödyt olisi huomioitu laskelmissa, toteaa kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen Leevi Leivon haastattelussa.

Vasemmiston verkkomedia huolestui naispoliitikkojen häirinnästä – samaan aikaan vasemmiston puolueaktiivi lietsoo häirintää naispoliitikkoa kohtaan
Vasemmistoliiton aktiivien toimittama Vasen kaista -verkkomedia julkaisi eilen laajan kirjoituksen naispoliitikkoihin kohdistuvasta häirinnästä. Tänään valtiovarainministeri Riikka Purra on kertonut häneen kohdistuneesta häirintäaktivismista, jonka taustalla on muun muassa vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas.

Kansanedustaja Eemeli Peltonen menehtyi tänään eduskunnassa

Espanjalaiskaupunki julisti muslimien julkiset juhlat pannaan – ”Paikallisen kristillisen perinteen vastaista”
Maahanmuutto ja monikulttuurisuus nostattavat tunteita ja ovat kiihkeiden erimielisyyksien ja jopa väkivaltaisten yhteenottojen taustalla Espanjassa. Kuten enenevässä määrin koko Euroopassa. Vieraalle vyörytykselle halutaan panna piste ja kunnioittaa omia paikallisia arvoja sekä perinteitä.

Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta
Jokainen valistunut ihminen tietää, että turve on uusiutuva luonnonvara ja että Suomen turvesoissa on lähes Pohjanmeren öljyn suuruinen energia hyödynnettävissä, toteaa perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Teemu Keskisarja. Keskisarja pitää suurena ongelmana sitä, että turveyrittäjät ovat jo lyömässä rukkasia naulaan. Neovasta (entinen Vapo) eläkkeelle jäävä johtaja Ahti Martikainen on puolestaan jo vuosia varoittanut päättäjiä turpeen liian nopeasta alasajosta.

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nostaa esille toimittaja Ari Korvolan kirjan Tuppeensahattu Nuorisosäätiö, joka kertoo keskustaa lähellä olevan Nuorisosäätiön rikosvyyhdistä. Kirjan tärkeimpänä ansiona Purra pitää kuvausta siitä, miten rakenteellinen, poliittinen korruptio Suomessa toimi.

Suomi ajoi alas turvetuotantonsa viherhumpan tahtiin – Polvinen: ”Edellisen hallituksen päätökset johtivat siihen, että Italiassa mafia juhlii ja turvetuottajat Suomessa menettivät työpaikkansa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen nostaa Italian myrkkyjäteongelman varoittavaksi esimerkiksi viherhumpan aiheuttaman päästövimman ennalta-arvaamattomista seurauksista. Ilmastoideologian aiheuttama turvetuotannon alasajo saattaa johtaa siihen, että Suomessakin joudutaan turvautumaan epätoivoisiin ratkaisuihin, jotta suomalaisten kodit eivät jäätyisi talvella.

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita
Pääkaupunkiseudulla asuminen eriytyy yhä voimakkaammin asukkaiden äidinkielen ja sosiaalisen aseman mukaan. Nuorimmissa ikäluokissa jo puolet joidenkin alueiden asukkaista on vieraskielisiä. Vapaarahoitteisten asuntojen keskihinta kertoo puolestaan siitä, että uudistuotanto tai remontointi saattaa näillä alueilla olla haastavaa. Segregaatio sen sijaan on pomminvarmaa.

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista
Kansantaloustieteen emeritusprofessori Matti Virén kehottaa kaikkia pohtimaan valtiovarainministeriön esittämiä sopeutustoimia samanaikaisesti lakisääteisten peruspalvelujen, kuten terveydenhuollon rahoituspaineiden rinnalla. Toissijaisiin kohteisiin, kuten kotouttamiseen ja yritystukiin, ehdotettuja leikkauksia Virén pitää sopivina, ja muistuttaa, että leikkaamatta jättäminen ei ole nyt vaihtoehto.

Perussuomalaiset Naiset vaatii: Riikka Purraan kohdistuvan ajojahdin on päätyttävä nyt
Brutaaleja graffiteja julkisilla paikoilla, joissa veitsi on isketty Riikka Purran rintaan. Mielenosoituksessa banderolli, jonka kuvassa leikataan Purralta pää, tappouhkauksia sosiaalisessa mediassa ja kannustuksia tehdä perättömiä ilmiantoja ministeri Purrasta mielenterveyshuoltoon. Nyt riittää, vaatii perussuomalaisten naisjärjestö - ajojahdin on päätyttävä!
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää