Artikkeli kuva

Turunen: Talous menee avioliittolain edelle

04.02.2014 |15:45

Eduskuntaryhmän juuri valittu varapuheenjohtaja Kaj Turunen ennustaa kiireistä kevättä.

– Selvää on, että nyt tulee kiireiset valtiopäivät, jotka lähtevät heti käyntiin. Tärkeät talousaiheet nousevat pinnalle heti: kunta- ja soteuudistukset, valtionvelka, kehysbudjetti ja siihen liittyvät budjettileikkaukset, muista aiheista esimerkiksi avioliittolaki, talousvaliokunnassa vaikuttava Turunen listaa.

Hän linjaa, että avioliitto- ja talousasioista ryhmä painottaa ilman muuta taloutta.

– Se on ehdottomasti etusijalla. Kyse on kansalaisten elämään olennaisesti liittyvistä asioista, hän painottaa.

Yrittäjätaustainen ja vahvana talousosaajana tunnettu Turunen korostaa kasvun mahdollisuuksien luomista: uusien työpaikkojen luomista ja työllisyysasteen korottamista.

Mattilaa työllistää pakkoliitoslaki

Kuntien pakkoliitoslaki työllistää heti kauden alkajaisiksi Pirkko Mattilaa metsätalousvaliokunnassa. Esitys on viety nyt kuntien nähtäväksi lausuntoa varten. Varsinaiseen eduskunnan käsittelyyn se tulee huhtikuussa. Toinen merkittävä asia on valtionosuusuudistus, joka putkahti myös työryhmästä äskettäin.

– Valtionosuusesitys on kiinnostava tapaus. On mahdollista, että muutokset tuovat Suomeen uusia kriisikuntia työntämällä heikoilla olevan kunnan kynnyksen yli. Taustalla on selvästi hallituksen pyrkimys liittää kuntia yhteen käytännössä pakolla tätäkin kautta. Mutta kahdesta köyhästä kunnasta ei tule yhtä vahvaa. Kysymys kuuluukin, missä on hallituksen peräänkuuluttama vahva peruskunta, Mattila kysyy.

Johanna Jurva: Ei Hollolan ja Lahden liitosta

Vantaalta äskettäin Hollolaan muuttanut Johanna Jurva kavahtaa hallituksen pakkoliitoskaavailuja.

– Näinköhän jää minunkin Hollolassa asumiseni lyhytaikaiseksi, miehensä asuinpaikalle muuttanut Jurva kysyy.

Hollola on ainoa kunta, jota hallitus esittää liitettäväksi pakolla Lahteen.

– En kannata liitosta millään. Ne asiat, joita Hollola hallitsee itse, kuten terveyspalvelut, toimivat hyvin – mutta ne joihin liittyy Lahti, kuten koululaisten kuljetukset – toimivat tosi huonosti. Voikin sanoa, että missä taustalta löytyy Lahti, sieltä löytyy ongelma, Jurva toteaa.

Hollola on 20 000 asukkaan kunta, joka täyttäisi hallituksen perustason sote-vaatimuksen. Miksi liittää sitä Lahden huonommin toimiviin palveluihin? Hollola toimii keskuksena terveysalan kuntayhtymässä, johon kuuluu ympäristön pienempiä kuntia. Ainoa syy liitokseen olisi se, että kunta sijaitsee aivan Lahden vieressä.

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
5.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää