

Perussuomalaisten kansanedustajat Sebastian Tynkkynen (edessä) ja Sakari Puisto eduskunnan suullisella kyselytunnilla Helsingissä 7. marraskuuta 2019.
Tynkkynen valittaa tuomiostaan hovioikeuteen: ”Kun puhutaan terroristisista murhista, poliittinen ilmaisu on luonteeltaan kovasanaista”
Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen kertoo Suomen Uutisille valittavansa tuomiostaan hovioikeuteen. Hän sai äskettäin yli 4000 euron sakot julkaistuaan islamilaista terrorismia kritisoivan kasvogalleriakuvan.
Tynkkynen pitää käräjäoikeuden tuomion perusteluja ristiriitaisina, ja hän katsoo ratkaisun rajoittavan sananvapautta poliittisessa ilmaisussa.
Käräjäoikeus perusteli tuomiota muun muassa näin: “Olennaisen tärkeää on, että poliitikot välttävät julkisissa puheissaan ilmaisuja, jotka ovat omiaan ruokkimaan suvaitsemattomuutta.”
Tynkkysen mukaan 2017 terroristiaallon teot olivat itsessään niin moitittavia, että valittu ilmaisutapa oli perusteltu.
– Kun puhutaan terroristisista murhista, poliittinen ilmaisu on luonteeltaan kovasanaista, eikä tässä yhteydessä ole välttämätöntä puuttua ilmaisuun, Tynkkynen perustelee.
Ohessa hovioikeuteen jätetty valitus kokonaisuudessaan:
Pyyntö jatkokäsittelylupaan
Pyydän Rovaniemen hovioikeudelta jatkokäsittelylupaa asiaani R 19/1104. Pyydän suullista pääkäsittelyä. Saamani tuomion perusteella on ilmennyt aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ja tätä ei ole mahdollista arvioida ilman jatkokäsittelyluvan myöntämistä. Perustelen tämän valituskirjelmässä. Luvan myöntäminen on myös tärkeää lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa, sillä ratkaisu osaltaan rajoittaa sananvapautta poliittisessa ilmaisussa. Muun painavan syyn osalta on todettava, että toimin kansanedustajana ja tuomion vuoksi minuun on kohdistunut valtava määrä kielteistä uutisointia, jolla on vaikutusta poliittiselle uralleni. Koen välttämättömäksi, että asia otetaan käsittelyyn.
Valituskirjelmä
Tuomion perusteluissa todetaan, että “viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa” ja myöhemmin: “Olennaisen tärkeää on, että poliitikot välttävät julkisissa puheissaan ilmaisuja, jotka ovat omiaan ruokkimaan suvaitsemattomuutta.” Näin ollen tuomion antamisen perustelut ovat keskenään ristiriidassa. Moitittavasta toiminnasta puhuminen on aina omiaan aiheuttamaan suvaitsemattomia tunteita kuulijassa, sillä jotta toiminta olisi moitittavaa, se on luonteeltaan sellaista, että sitä ei tule suvaita. Lainsäädäntö ei kiellä ilmaisemasta näkemystään moitittavasta asiasta sen vaatimalla vakavuudella. Kun puhutaan terroristisista murhista, poliittinen ilmaisu on luonteeltaan kovasanaista, eikä tässä yhteydessä ole välttämätöntä puuttua ilmaisuun.
Tuomiossa todetaan, että kuvan ja sen yhteydessä olevan tekstin yhteys on kiinteä. Siitä huolimatta syytetyn kanta, että kuvan yhteydessä oleva teksti viittaa kuvassa rajattuihin henkilöhin, on ohitettu. Tuomiossa kuvan yhteydessä oleva teksti on irrotettu ainoasta loogisesta kontekstistaan, eli kuvasta, ja näin on syntynyt virheellinen olettama, että kehystekstissä väitteeni sisältö olisi: “kaikki terroristit palvelevat Allahia.” Tätä olettamaa on käytetty pohjana sen jälkeen kuvan kahden pääotsikon tulkinnassa, jolloin on saatu vielä pidemmälle viety ja näkemykseni kanssa täysin ristiriidassa oleva johtopäätös: terrorismi kuuluisi vain islamiin. Myös tähän liittyen mainitsin jo käräjäoikeudessa, että tällaisen päättelyketjun rakenteleminen ei tee oikeutta päivitykselle sekä vielä erikseen toistin näkemykseni siitä, että terrorismia tietysti tapahtuu muidenkin uskontojen varjolla. Erityisesti nostin esille kristinuskon varjolla tehdyt ristiretket keskiajalla. Myös tämäkin kantani tuomiossa ohitettiin ja jälleen voidaan osoittaa, että merkitystä on ollut vain syyttäjän kannalla – vaikka syytetyn kanta pitäisi ottaa huomioon. Kun kyse on vieläpä poliittisen asian ilmaisusta, poliitikon kanta on avainasemassa, kun tulkitaan, mikä hänen poliittinen viestinsä ja motiviinsa on tekemässään päivityksessä ollut.
Käräjäoikeuden perusteluiksi tuomioon ei voi jäädä myöskään se, että jotta voisi ottaa kantaa islamistiseen terrorismiin, pitäisi samassa päivityksessä ottaa huomioon myös tekijöiden taustaan syvälle meneviä tekijöitä (kuten oikeudessa mainittu koulutus, mielenterveysongelmat jne).
Vaadin siis tuomion kumoamista, koska se on annettu virheellisin perustein. Ei riitä, että molempien, syyttäjän ja syytetyn, kannat kirjataan ylös – ne pitää ottaa myös huomioon. Nyt annettu tuomio perustuu yksipuolisesti syyttäjän kantaan ja hänen uusiin merkityssuhteisiin, jotka hän on ladannut päivityksen sisään vastoin alkuperäisen tekijän tarkoitusta.
Myös rangaistusseuraamus on annettu väärin perustein. Kiihottamisessa kansanryhmää vastaan erilaisista teemoista puhuminen ja ilmaisut määrittyvät rikollisiksi tuomio kerrallaan, sillä ennakkoon on mahdotonta tietää, täyttääkö jokin päivitys rikoksen tunnusmerkit – ellei kyseessä ole rikoslain 11 luvun pykälän 10 a mukaisesta törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, joka on tarkkarajaisesti määritelty. Perusmuotoisesta pykälän 10 mukaisesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on annettu 20 päiväsakkoa. Omalla kohdallani rangaistusseuraamukseksi asetettiin maksettavaksi yli kaksinkertainen määrä, 50 päiväsakkoa. Käräjäoikeudessa syyttäjä vetosi rangaistuksen koventamisessa siihen, että saamastani ensimmäisestä tuomiosta huolimatta en ole muuttanut toimintatapaani. Myös tuomioon tämä elementti on päätynyt mukaan. Sain ensimmäistä kertaa elämässä tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan 16.1.2017 (R16 2412), joka tuli poliittisista kirjoituksista, jotka olin julkaissut 19.7-26.7.2016. Nyt rangaistusvaatimusta oltaisiin korottamassa poliittisen päivityksen perusteella, joka on julkaistu 23.3.2016, eli ennen ensimmäistä tuomiotani sekä sen kohteena olevien päivitysten julkaisua.
Helsingissä 11.11.2019
Miika Sebastian Tynkkynen
Kansanedustaja
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Lehtinen iloitsee perussuomalaisten saavutuksista – laittomasti maassa olevien tukien maksu loppuu tänään
Kela julkaisi tänään tiedotteen, jossa se kertoi laittomasti maassa olevien asumisperusteisten etuuksien päättyvän tästä päivästä lähtien.
Uusimmat

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?

Strandman: Suurpetopolitiikka kaipaa luotettavuutta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää










