

MATTI MATIKAINEN
Työssä vammautunut Saara nukkuu yli puolet vuorokaudesta, muisti ja tuntoaisti ovat osittain mennyttä – ”Vakuutusyhtiön mukaan olen työkykyinen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen laati hallitukselle laajan toimenpidealoitteen vakuutuslääkärijärjestelmän muuttamiseksi. Tarkoitus on auttaa Saara Auvista ja muita vammautuneita, jotka ovat pitkään taistelleet vakuutusyhtiöitä vastaan korvauksien saamiseksi.
24-vuotias Saara Auvinen on helsinkiläinen entinen hevosalan yrittäjä, jonka elämä muuttui peruuttamattomasti kesällä 2014. Ratsastuslenkillä kouluttaessaan asiakkaan hevosta, hevonen säikähti yllättäen ja pukitti, eli nosti äkillisesti takapäänsä. Saara lensi kovalle hiekkakentälle ja satutti päänsä.
Kypärä pelasti hengen, mutta seurauksena oli aivo- ja niskavamma.
”En välttämättä muista, mitä tein eilen”
Elokuussa tapahtumista tulee kuluneeksi jo kolme vuotta. Ratsastusonnettomuuden seurauksena todettu vaikea aivovamma hankaloittaa Saaran elämää monilla tavoilla.
– Minua väsyttää usein. Saatan nukkua 12-17 tuntia vuorokaudessa, kertoo Saara.
Onnettomuuden seurauksena hänen tunto- ja makuaistinsa ovat osittain tuhoutuneet, joten esimerkiksi ruoka ei maistu juuri miltään. Saaran vireyden taso vaihtelee huomattavasti päivän mittaan, eikä lähimuisti enää toimi kuten sen pitäisi toimia.
– En välttämättä edes muista, mitä olen tehnyt edellisenä päivänä, joten joudun tarkistamaan asioita muistilapulta, Saara kertoo arjestaan.
Ei korvauksia ansionmenetyksestä
Vakuutusyhtiö Lähitapiolan mielestä Saara on kuitenkin täysin työkykyinen, eikä hän ole saanut enää minkäänlaisia korvauksia ansionmenetyksestä eikä kuntoutusta vuoden 2015 jälkeen.
Saaralla on yrittäjän tapaturmavakuutus, jonka hän odotti kattavan sekä vamman hoitamisesta ja kuntouttamisesta aiheutuvat kustannukset että yritystulon menetykset. Saaran kiistely vakuutusyhtiön kanssa korvauksien saamiseksi on kestänyt jo vuosia, eikä ratkaisua vielä ole näkyvissä.
Ratsastusonnettomuuden jälkeen Saara tutkittiin välittömästi Helsingin yliopistollisen keskussairaalan aivovammapoliklinikalla. Tuolloin hänellä todettiin keskivaikea aivovamma, jonka haitta-asteeksi määritettiin 11. Nyt Saaralla on aivovamman jälkitila ja sen haittaluokitukseksi on osoitettu 14.
Lähitapiola kuitenkin katsoi 2015, että Saaralla on erittäin lievä aivovamma eikä hän tarvitsisi kuntoutusta. Tähän päätökseen Saara haki muutosta tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnasta, joka maaliskuussa 2016 päätöksellään palautti asian uudelleen Lähitapiolan käsiteltäväksi.
Vakuutuslääkärillä eri näkemys
Ongelman ydin on siinä, että vakuutusyhtiö kyllä myöntää, että Saaralla on aivovamma, mutta ei sitä, että Saaran nykyinen tila johtuisi ratsastusonnettomuudesta. Vakuutusyhtiön mielestä Saara myös kykenee työhön.
– Minut on tutkittu usean neurologin ja moniammatillisen työryhmän toimesta ja näissä tutkimuksissa minut on todettu vaikean aivovamman ja niskavamman vuoksi työkyvyttömäksi. Tämä on itsestään selvää.
Tammikuussa Saaran tutki vakuutusyhtiön osoittama lääkäri. Hän kuitenkin arvioi, että kyseessä on vain keskivaikea tai lievä aivovamma, joten kannanotto poikkesi aiemmista lääkärinlausunnoista.
– Kyseinen lääkäri ei edes lukenut minulle tehtyjä aiempia tutkimuksia eikä lääkärin itse teettämiä tutkimuksia, jotka osoittivat työkyvyttömyyden aivovamman ja niskavamman vuoksi. Tein asianajajani kanssa äskettäin jälleen uuden valituksen tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakuntaan. Mahdollista on, että tapaustani käsitellään vielä vakuutusoikeudessa, Saara sanoo.
”Tässä käytetään väsytystaktiikkaa”
Ratsastusonnettomuuden seurauksena hän on joutunut luopumaan työstään yrittäjänä. Tällä hetkellä vakuutusyhtiö ei maksa mitään, joten Saara joutuu pärjäämään Kelan korvaamalla kuntoutustuella.
Saara toivoo silti, että kiista vakuutusyhtiön kanssa ratkeaisi ja että hän voisi kuntoutua työkykyiseksi vielä jonain päivänä.
– Vakuutusyhtiöihin en oikein enää luota. Vaikuttaa siltä, että tässä käytetään väsytystaktiikkaa, jotta luopuisin vaatimasta minulle kuuluvia korvauksia.
Päätökset haastavat kansan oikeustajua
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen on huolissaan Saaran ja monien muiden vakuutusyhtiöiden kanssa taistelevien tapaturmapotilaiden puolesta.
Ronkainen on juuri toimittanut hallitukselle toimenpidealoitteen, jossa esitetään muun muassa, että vakuutusyhtiöt ryhtyisivät noudattamaan korkeimman oikeuden (KKO) linjauksia koskien tapaturmien syy-yhteyksiä ja että vakuutusyhtiöiden käsittelyajat pysyisivät tapaturmiin liittyvissä korvausasioissa kohtuullisina, pääsääntöisesti korkeintaan yhdessä vuodessa. Myös vakuutuslääkärijärjestelmään esitetään toimenpidealoitteessa muutosta.
Useista KKO:n työtapaturmia koskevista ennakkoratkaisuista ilmenee muun muassa linjaus, jonka mukaan mikäli vammoille ei ole osoitettu muuta todennäköisempää syytä kuin turma, on syy-yhteys oikeudellisesti selvä.
– Iso ongelma on myös siinä, että vakuutuslääkärien arviot ja potilaita hoitavien lääkärien arviot vammasta poikkeavat usein toisistaan. Kuitenkin vakuutuslääkärien arvio on käytännössä ratkaiseva päätettäessä vakuutusetuisuuksista. Tästä syystä potilaat usein menettävät vakuutusetuisuuksia, jotka hoitavan lääkärin arvion mukaan heille kuuluisivat. Tällainen käytäntö haastaa kansan oikeustajua, Ronkainen sanoo.
Oikeusturvaa on viimein parannettava
Ronkainen päätyi laatimaan kokoavan toimenpidealoitteen, koska tapaturmapotilaiden oikeusturvan parantaminen edellyttää muutoksia useampaan eri lakiin.
– Viime kesänä sain tietää Saaran tilanteesta. Järkytyin siitä, miten häntä on kohdeltu ja ryhdyin heti toimeen. Olen jo aiemminkin saanut aiheesta kansalaispalautetta, joten oli selvää, että asialle on tehtävä jotain. Tilanteeseen olisi kylläkin pitänyt puuttua jo aiemmin, Ronkainen sanoo.
Vakuutuslääkärien puolueettomus on sekin oma kysymyksensä. Tapaturmavakuutuslaki sallii tilanteen, jossa vakuutuslaitoksessa käsiteltävä korvausasia koskee lääketieteellisen seikan arviointia, jolloin vakuutuslääkäri voi kuitenkin merkitä kannanottonsa asiakirjoihin noudattamatta terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa säädettyjä todistuksia ja lausuntoja koskevia muotovaatimuksia.
– Vakuutuslääkärien kohtuuttomasta vallankäytöstä vakuutuslaitosten hyväksi on jo aiemmin tehty eduskunnassa erilaisia aloitteita ja kirjallisia kysymyksiä. Toimenpidealoitteelleni on laaja tuki yli puoluerajojen. Tarkoitus on lopultakin parantaa tapaturmapotilaiden oikeusturvaa, Ronkainen painottaa.
ILKKA JANHUNEN
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen vakuutuslääkäreiden päätösvallasta: ”Tällainen vedätys ei saa jatkua!”

Taistelun vakuutuslääkäreiden mielivaltaa vastaan aloittanut Ronkainen iloitsee kansalaisaloitteesta: Vääryys halutaan korjata

Kansalaisaloite vakuutuslääkäritoiminnan suitsimiseksi luovutettiin – perussuomalaiset tukee

Ronkaisen lakialoitteelle tukea kaikista puolueista: Lääkäri ei saisi päättää vakuutetun loppuelämästä tapaamatta potilasta
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

Tuhannet muslimit rukoilivat Lontoon keskustassa – Farage: ”Britit eivät aio sietää tätä enää”
Tuhannet muslimit kokoontuivat ramadanin loppumisen kunniaksi pidettyyn yhteisrukoukseen Trafalgarin aukiolle Lontoon keskustassa. Yhä useampi brittipoliitikko uskaltaa sanoa, että julkisella paikalla pidetyissä joukkorukouksissa ei ole kyse uskonnon harjoittamisesta vaan joukkovoiman näyttämisestä. Vasemmistolainen pääministeri Keir Starmer kiiruhti heti puolustamaan muslimeja. Lontoon muslimipormestari Sadiq Khan puolestaan oli itsekin mukana torilla rukoilemassa.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Suomen Akatemia heitti tieteelliset perustelut roskiin ja torppasi rahoituksen wokeperustein – maahanmuuttajanuorten tutkiminen voisi olla ”stigmatisoivaa”
Suomen Akatemia epäsi maahanmuuttoon liittyvän tutkimusrahoituksen kyseenalaisin perustein. Torppaamisen syy ei ollut tieteellinen vaan taas kerran pikemminkin ideologinen: tutkimuksen pelättiin leimaavan maahanmuuttajataustaisia nuoria.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Ensimmäiset Helsingin perussuomalaiset eduskuntavaaliehdokkaat julki – ehdolla kaksi ministeriä
Molemmat perussuomalaisten helsinkiläiset ministerit Wille Rydman ja Mari Rantanen ovat ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää













