

LEHTIKUVA
Uusi hallitus ryhtyy purkamaan normeja: Turha sääntely ja byrokratia pois
Suomen uusi hallitus sitoutuu purkamaan kautensa aikana vähintään 300 yrityksiä ja kansalaisia haittaavaa normia. Tavoitteiden etenemistä seurataan sääntelytaakkalaskurin kautta.
Tarpeeton byrokratia ja sääntely vähenee Suomessa, sillä seuraava hallitus alkaa purkaa normeja.
Hallitusohjelman kirjauksien mukaan uusi hallitus sitoutuu purkamaan kautensa aikana vähintään 300 yrityksiä ja kansalaisia haittaavaa normia. Tavoitteiden etenemistä seurataan sääntelytaakkalaskurin kautta. Tunnistetaan ja uudistetaan vanhentuneita valtioneuvoston asetuksia.
Normien purku näkyy erityisesti kunnissa, joiden taakkaa on tarkoitus keventää. Valtion ohjausta kuntiin arvioidaan ja uudistetaan hallituskauden aikana. Perusperiaatteena on vaikuttavuuteen ja tavoitteellisuuteen perustuva ohjaus, joka nojaa ennen kaikkea kumppanuuteen.
Kaikkien kuntien toimintaedellytyksiä vahvistetaan jatkamalla normien purkamista nykyisestä kuntien tehtäväkentästä. Tarkoitusta varten hallitus käynnistää kuntien normituksen keventämisohjelman, johon kytketään kaikki kuntia ohjaava sektorilainsäädäntö soveltuvin osin.
Miniminormiohjausta kokeillaan kunnissa
Kuntien toiminnan ja tehtävien mitoitusta ja toteutustapojen yksityiskohtaista sääntelyä jatkossa karsitaan.
Osana ohjelmaa toteutetaan erilaisia kunta- ja aluekohtaisia kokeiluja, joiden avulla kokeillaan miniminormiohjausta kuitenkaan vaarantamatta ihmisten perustuslain mukaisia oikeuksia palveluihin.
Hallitus käy läpi kuntien ja hyvinvointialueiden tehtävät siten, että kuntien ei enää tarvitse rahoittaa sellaisia lakisääteisiä tehtäviä, jotka kuuluvat hyvinvointialueiden vastuulle.
Lisäksi hallitus muun muassa käynnistää julkisen hallinnon digitalisaatioon kytkeytyvän laajan lainsäädännön poikkihallinnollisen uudistusohjelman, jossa tunnistetaan ja kumotaan norminpurun hengessä digitalisaatiota estävät tai vaikeuttavat säädökset.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sektorilainsäädäntö keventämisohjelma valtion ohjaus normien purkaminen toimintaedellytykset kuntien tehtävät Digitalisaatio Sääntely Yritykset Hallitusohjelma Byrokratia Hallinto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitusohjelmassa korostuvat talous, työ, ostovoima ja turvallisuus – Purra: Unohdetaan ryntäily ja palataan perusasioiden äärelle

Uusi hallitus on vahvasti sitoutunut korjaamaan julkista taloutta: ”Tavoitteena kilpailukykyinen ja yrittäjämyönteinen Suomi, joka houkuttelee investointeja”

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän johto: Hallitusohjelmassa moneen asiaan täyskäännös – ja hyvä niin

Autoliitolta kiitokset hallitusohjelmalle: Polttoaineveron alentamissuunnitelmia voi pitää historiallisina

Maa- ja metsätaloustuottajat, hevosalan toimijat ja Suomen Yrittäjät antavat tunnustusta hallitusohjelmalle – ”On ymmärretty yritysten ja työelämän tarpeet”

Uusi hallitus aloitti toimintansa – Purra: ”Moni asia tulee muuttumaan”

Jani Mäkelästä perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja

Eduskunnan puhemieheksi valittu Halla-aho: ”Keskustelu, joka kunnioittaa myös omista poikkeavia mielipiteitä ja arvoja, voi viedä meitä lähemmäs yhteisiä näkemyksiä”

Painopiste siirtyy epäolennaisuuksista valtion perustehtäviin: Väyläverkkoon ja rautateille tulossa miljardien investointi
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa jopa puoluejohtonsa suulla terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.

Perussuomalaiset: Helsingin talousarvio vuodelle 2026 on ideologinen ja vastuuton
Perussuomalaiset kritisoi voimakkaasti kaupungin vuoden 2026 talousarviota, joka nojaa epärealistisiin oletuksiin ja ideologisiin painotuksiin. Talousarvion valmistelijat ovat sivuuttaneet kasvavan velkataakan, muuttuvan väestörakenteen ja kaupungin ydintehtävien priorisoinnin.

Onni Rostilan kolumni: Laitaoikeiston menestysresepti
Uusi Suomi: ”Ääri- ja laitaoikeisto eli oikeistopopulistit tai radikaalioikeisto ovat nousseet Euroopan suosituimmaksi puolueperheeksi”. Median nimilista kasvaa, mutta ymmärrys ei, kirjoittaa kansanedustaja Onni Rostila kolumnissaan.
Uusimmat

Työllisten määrä kasvoi lokakuussa

Kolumni: Suomen suhtautuminen maahanmuuttoon muuttui 90-luvulla
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää










