Artikkeli kuva

Matti Matikainen

Vaalikoordinaattori Sinisalo: ”Haluammeko olla itsenäinen valtio vai osa liittovaltiota?”

10.02.2014 |11:48

Vuosi vaihtui ja EU-vaalit ovat enää muutaman kuukauden päässä. Vaalityö on kovassa käynnissä: pohjatyö on jo tehty ja perustukset pystyssä. Kun rakenteet vaalikampanjalle alkavat olla kunnossa ja materiaali kasassa, on aika viedä kampanja kentälle.

– Olemme kilpailuttaneet lukuisia mainostoimistoja ja mediatoimistoja, käyneet läpi TV- ja radiokanavia sekä kilpailuttaneet tavarantoimittajia periaatteella, että käytämme suomalaisia tuotteita ja palveluja, jos se vain suinkin on mahdollista. Myös EU-vaalikampanjassa puolue haluaa tukea suomalaista työtä ja yrittäjyyttä, kertoo perussuomalaisten EU-vaalikoordinaattori Pekka M. Sinisalo.

Nyt äänestetään Suomen itsenäisyydestä

Perussuomalaisten tavoitteena on voittaa vuoden 2014 EU-vaalit. Brysselistä on otettava vähintään kolme paikkaa, mikä tarkoittaisi aikamoista vaalivoittoa ottaen huomioon, että perussuomalaisia on tällä hetkellä vain yksi europarlamentaarikko. Kevään vaaleja tulee verrata vuoden 2009 europarlamenttivaaleihin.

– Meidän vahvuutemme näissä vaaleissa on, että perussuomalaiset on ainoa uskottava EU-kriittinen puolue. Kaikki vanhat puolueet ovat vuosien saatossa ryvettyneet EU-politiikan kiemuroissa. Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka ei ole kääntänyt takkiaan.

Jos haluaa muutosta näissä vaaleissa, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin äänestää perussuomalaisia, toteaa Sinisalo.

Kevään vaalit ovat äärimmäisen tärkeät koko Suomen tulevaisuuden kannalta, sillä näissä vaaleissa linjataan Euroopan unionin suunta. Menemmekö kohti liittovaltiota vai palaammeko alkuperäiseen ideaan Euroopan unionista valtioiden välisenä talousliittona?

– Näissä vaaleissa äänestetään ei sen enempää eikä vähempää kuin Suomen itsenäisyydestä. Haluammeko olla itsenäinen valtio vai osa EU-liittovaltiota muiden jäsenmaiden taakankantajana? Sinisalo kysyy.

Kotiin jääminen ei ole vaihtoehto

Sinisalo uskoo puolueella olevan kaikki mahdollisuudet suureen vaalivoittoon. Ainoastaan äänestämättä jättäminen voi pilata perussuomalaisten voiton.

– Jos ajatellaan, etteivät EU-vaalit ole puolueen kannalta yhtä tärkeät kuin eduskunta- tai kunnallisvaalit, on se suurin virhe mitä voidaan tehdä. Nyt on hyvin tärkeää saada Suomen ääni kuulumaan Brysselissä ja kertoa, mitä mieltä Suomen kansa on EU:sta ja sen suunnasta. Äänestämättä jättäminen on hiljainen hyväksyntä nykyiselle EU-tukipakettipolitiikalle.

Sinisalo painottaa, että nyt pitää innostaa kaikkia, niin tuttuja kuin tuntemattomiakin, lähtemään vaaliuurnille. Jokaisen on annettava äänensä kuulua ja kerrottava, mitä mieltä on EU-politiikasta ja millaisessa Suomessa haluaa tulevaisuudessa asua.

– Kotiin jääminen ei yksinkertaisesti ole vaihtoehto. Kevään vaaleissa koittaa jälleen  se hetki, kun kaikki annetut äänet lasketaan.

Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 1/2014 -lehdessä.

Mika Männistö


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
5.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää