Artikkeli kuva

Matias Turkkila

Väätäisen vaalikiertue lyhenee – kiertää silti 150 paikkakunnalla

13.02.2014 |18:48

Kansanedustaja, eurovaaliehdokas Juha Väätäinen osallistui tänään perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokoukseen sairauslomastaan huolimatta. Väätäinen joutui sairauslomalle Malagassa tapahtuneen kaatumisensa vuoksi. Jatkotutkimukset aloitetaan tämän viikon perjantaina Helsingissä neurologian erikoislääkäreiden toimesta, minkä jälkeen selviää, mikä Väätäisen tila tällä hetkellä on ja minkälaisia jatkotoimenpiteitä mahdollisesti tarvitaan.

– Onko se sitten lepoa, kuntoutusta, molempia tai jotain muuta, sitä en tiedä, Väätäinen sanoo ja toteaa noudattavansa asiantuntijoiden neuvoja.

Kiertue lyhenee 185:stä 150 paikkakuntaan

Väätäisen vaalikiertue on toistakseksi keskeytetty, mutta hän odottaa pääsevänsä pian jatkamaan. Väätäisen arvion mukaan kiertueen 185 etapista leikkautuu noin 30 pois.

– Toivuttuani aion olla täysillä mukana eurovaalikampanjassa, mielessäni vain puolueen maksimimenestys, Väätäinen toteaa ja kertoo tavoitteen olevan, että perussuomalaisista tulee vaalien myötä suurin EU-puolue.

Hänen henkilökohtainen pyrkimyksensä on edelleen tulla valituksi Brysseliin 50 000 äänellä.

– Huhut kuolemastani ovat ennenaikaisia ja vahvasti liioiteltuja, Väätäinen toteaa pilke silmäkulmassa.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
4.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
5.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
6.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
9.
Suomen uutiset logo

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – ” Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”

07.02.2025 |17:39

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää