

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa, mutta jossain vaiheessa sitä ei voi enää pysäyttää
Suuret ikäluokat kuolevat pois ja tilalle muuttaa nuorta väkeä ulkomailta. Aktiiviset ikäluokat hankkivat lapsia ja näin ulkomaalaistaustaisten osuus kasvaa edelleen. Jotakin poliittisten eturyhmien täysin erilaisessa suhtautumisessa maahanmuuttoon selittänee se, että ulkomaalaistaustainen väestö äänestäessään valitsee vasemmiston.
Ruotsissa on meneillään aivan oikea väestönmuutos. Malmön kaupungissa 57 prosenttia alle 54-vuotiaasta väestöstä oli ulkomaalaistaustaisia vuoden 2022 lopussa. Göteborgissa ulkomaalaistaustaisten osuus oli 48 prosenttia ja Tukholmassakin 45 prosenttia.
Ulkomaalistaustaiseksi lasketaan henkilö, joka on syntynyt ulkomailla tai jonka molemmat vanhemmat tai ainakin toinen heistä on syntynyt ulkomailla. Luvut ovat Karlstadin yliopiston tutkija Tobias Hübinetten kokoamia ja peräisin Ruotsin tilastokeskuksen (SCB) tietokannoista.
Muutos näkyy nuorissa
Väestön muuttuminen näkyy erityisen selvästi nuoremmissa ikäluokissa. Suuret kantaväestön ikäluokat kuolevat pois ja maahanmuuttajat ovat puolestaan aktiivi-ikäisiä. Tästäkin syystä demografinen muutos on parhaillaan erityisen näkyvää.
– Enemmistöruotsalaisista on tulossa vähemmistö ja joissain osissa maata näin on jo tapahtunut. Malmössä vain 32 prosentilla peruskoululaisista molemmat vanhemmat ovat syntyneet Ruotsissa. Göteborgissa luku on 46 prosenttia ja Tukholmassa 50, kirjoittaa Expressenin kolumnisti Hanif Bali.
– Luvut kätkevät sen tosiasian, että myös toisen sukupolven segregaatiosta kärsivät ovat alkaneet saada lapsia. SCB:n tilastoissa nämä lapset lasketaan ruotsalaistaustaisiksi, koska heidän vanhempansa on syntyneet Ruotsissa. Se ei kuitenkaan takaa sitä, että he osaisivat ruotsia tai olisivat sisäistäneet maan normit ja kulttuurin.
Ulkomaalaistaustaiset äänestävät vasemmistoa
Demokratian kannalta mielenkiintoiseksi tilanne kääntyy, kun tutkitaan ulkomailla syntyneiden poliittisia mieltymyksiä äänestyskäyttäytymisen valossa. Ruotsin syyskuun valtiopäivävaaleissa oli 1,2 miljoonaa ulkomailla syntynyttä äänioikeutettua. Se on 20 prosenttia enemmän kuin edellisissä vaaleissa.
Edellisissä valtiopäivävaaleissa vuonna 2018 demareita äänesti 38 prosenttia ulkomailla syntyneistä, kun demareiden kannatus kokonaisuudessaan oli 28 prosenttia.
SCB julkaisee vaalitulokset äänestyspaikoittain. Malmön Rosengårdissa puolueiden kannatus kunnallisvaaleissa 2018 antaa viitteitä tulevasta: sosialidemokraatit 75,25 %, vasemmistopuolue 9,63 % ja vihreät 7,56 %.
Maahanmuuttajavaltaisessa lähiössä oikeistopuolueiden kannatus jäi niukaksi: ruotsidemokraatit 2,74 % ja moderaatit 2,49 %.
”Ruotsalaiset jäävät vähemmistöksi”
– Länsinaapurissa näyttää yhä todennäköisemmältä, että jo tällä hetkellä elävät ruotsalaiset jäävät vähemmistöksi omassa maassaan. Vuosi vuodelta ennusteet näyttävät muutokset yhä voimakkaampina, totesi tammikuussa perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra.
Purra kertoo seuranneensa aktiivisesti maahanmuuttokeskustelua jo parinkymmenen vuoden ajan. Hänen mukaansa maahanmuutolle on vuosien varrella keksitty mitä moninaisempia selityksiä.
– Erityisesti Ruotsi alkaa olla tilanteessa, jossa mitään selityksiä ei ole enää syytä keksiä, sillä tilannetta ei voi enää kääntää. Väestönmuutosta ei voi enää pysäyttää tai välttämättä edes hillitä, Purra pelkää.
– Nyt maahanmuutto ihan oikeasti alkaakin olla kuin luonnonvoima.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- luonnonvoima maahanmuuttokeskustelu salaliittoteoria väestötiede puolueiden kannatus Hanif Bali ulkomaalaistaustainen suuret ikäluokat äänioikeutettu Demografia Ruotsin Tilastokeskus SCB Tobias Hübinette eritrealaiset turkkilaiset afganistanilaiset äänestäminen somalialaiset Malmö väestönmuutos suomalaiset Göteborg Tukholma Riikka Purra Siirtolaisuus Vasemmisto vaalit maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Supon johto ei ole huolissaan väestönvaihto-sanan käyttäjistä – HS levittää tarkoituksella päinvastaista tietoa

Muistatko Koulukoneen? Se kertoo osaltaan Suomen väestönrakenteen nopeasta muutoksesta – pääkaupunkiseudulla ulkomaalaistaustaisten kasvu erityisen voimakasta

Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää emeritusprofessori Vesa Kanniaisen laskelmat nettoveronmaksajista – ”1 700 euroa kuussa tienaava ei maksa vuodessa 20 000 euroa veroja”

Saksassa alkavat majoitustilat loppua: Pikkukylän vastaanottokeskukseen tupsahti 700 pakolaista – pääosin nuoria miehiä Lähi-idästä

Supo ei näe ongelmaa väestönvaihto-sanan käytöstä politiikassa, kun sillä tarkoitetaan väestörakenteen muutosta

Kristillisdemokraatit kaatoivat Hollannin hallituksen – maahanmuutto taas keskeinen erimielisyyksien aihe

Puolet ruotsalaisista pohtii muuttoa turvallisemmalle asuinalueelle – kansakunnan kahtiajako kiihtymässä

Puolassa kansanäänestys taakanjaosta: ”Haluatko tuhansia laittomia siirtolaisia Lähi-idästä ja Afrikasta?”

Jimmie Åkesson vie ruotsidemokraatteja jo seuraaviin vaaleihin: ”Rikkinäistä valtiota ei korjata roudarinteipillä”
Viikon suosituimmat

Emeritusprofessori Vesa Kanniainen: ”Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen väitteet maahanmuuton hyödyistä harhaanjohtavia”
Maahanmuutto rasittaa julkista taloutta, vaikka maahanmuuton hyödyt olisi huomioitu laskelmissa, toteaa kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen Leevi Leivon haastattelussa.

Vasemmiston verkkomedia huolestui naispoliitikkojen häirinnästä – samaan aikaan vasemmiston puolueaktiivi lietsoo häirintää naispoliitikkoa kohtaan
Vasemmistoliiton aktiivien toimittama Vasen kaista -verkkomedia julkaisi eilen laajan kirjoituksen naispoliitikkoihin kohdistuvasta häirinnästä. Tänään valtiovarainministeri Riikka Purra on kertonut häneen kohdistuneesta häirintäaktivismista, jonka taustalla on muun muassa vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas.

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”
Yle uutisoi 12.8.2025 Mikkelin kaupungin päätöksestä häätää suomalaisia vuokralaisia kodeistaan vastaanottokeskuksen tieltä. Rivitalot vuokraa jatkossa Luona Oy, jolla on vastaanottokeskus naapurissa. Asukkaat pitävät kaupungin ratkaisua epäoikeudenmukaisena. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää Mikkelin tapausta hälyttävänä esimerkkinä siitä, mitä on odotettavissa, ellei turvapaikkapolitiikan kiristyksistä pidetä kiinni ja kiristetä lisää.

Espanjalaiskaupunki julisti muslimien julkiset juhlat pannaan – ”Paikallisen kristillisen perinteen vastaista”
Maahanmuutto ja monikulttuurisuus nostattavat tunteita ja ovat kiihkeiden erimielisyyksien ja jopa väkivaltaisten yhteenottojen taustalla Espanjassa. Kuten enenevässä määrin koko Euroopassa. Vieraalle vyörytykselle halutaan panna piste ja kunnioittaa omia paikallisia arvoja sekä perinteitä.

Kansanedustaja Eemeli Peltonen menehtyi tänään eduskunnassa

Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta
Jokainen valistunut ihminen tietää, että turve on uusiutuva luonnonvara ja että Suomen turvesoissa on lähes Pohjanmeren öljyn suuruinen energia hyödynnettävissä, toteaa perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Teemu Keskisarja. Keskisarja pitää suurena ongelmana sitä, että turveyrittäjät ovat jo lyömässä rukkasia naulaan. Neovasta (entinen Vapo) eläkkeelle jäävä johtaja Ahti Martikainen on puolestaan jo vuosia varoittanut päättäjiä turpeen liian nopeasta alasajosta.

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nostaa esille toimittaja Ari Korvolan kirjan Tuppeensahattu Nuorisosäätiö, joka kertoo keskustaa lähellä olevan Nuorisosäätiön rikosvyyhdistä. Kirjan tärkeimpänä ansiona Purra pitää kuvausta siitä, miten rakenteellinen, poliittinen korruptio Suomessa toimi.

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita
Pääkaupunkiseudulla asuminen eriytyy yhä voimakkaammin asukkaiden äidinkielen ja sosiaalisen aseman mukaan. Nuorimmissa ikäluokissa jo puolet joidenkin alueiden asukkaista on vieraskielisiä. Vapaarahoitteisten asuntojen keskihinta kertoo puolestaan siitä, että uudistuotanto tai remontointi saattaa näillä alueilla olla haastavaa. Segregaatio sen sijaan on pomminvarmaa.

Suomi ajoi alas turvetuotantonsa viherhumpan tahtiin – Polvinen: ”Edellisen hallituksen päätökset johtivat siihen, että Italiassa mafia juhlii ja turvetuottajat Suomessa menettivät työpaikkansa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen nostaa Italian myrkkyjäteongelman varoittavaksi esimerkiksi viherhumpan aiheuttaman päästövimman ennalta-arvaamattomista seurauksista. Ilmastoideologian aiheuttama turvetuotannon alasajo saattaa johtaa siihen, että Suomessakin joudutaan turvautumaan epätoivoisiin ratkaisuihin, jotta suomalaisten kodit eivät jäätyisi talvella.

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista
Kansantaloustieteen emeritusprofessori Matti Virén kehottaa kaikkia pohtimaan valtiovarainministeriön esittämiä sopeutustoimia samanaikaisesti lakisääteisten peruspalvelujen, kuten terveydenhuollon rahoituspaineiden rinnalla. Toissijaisiin kohteisiin, kuten kotouttamiseen ja yritystukiin, ehdotettuja leikkauksia Virén pitää sopivina, ja muistuttaa, että leikkaamatta jättäminen ei ole nyt vaihtoehto.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää