

LEHTIKUVA
Vantaalla jopa 62 prosenttia pakolaistaustaisista saa toimeentulotukea – harvempi kuin joka kolmas käy töissä
Suomen Perustan tänään julkaisema interaktiivinen nettikartta paljastaa, että maahanmuutto on valtava rasite myös Vantaan kuntataloudelle.
Ajatuspaja Suomen Perustan pitkään valmisteltu, kattava tietopaketti maahanmuuton kuntakohtaisista talousvaikutuksista on tänään avattu verkkopalveluna osoitteessa kuntaluvut.fi.
Verkkopalvelusta jokainen voi etsiä oman kotikuntansa osalta tärkeimmät perustiedot maahanmuuton kustannuksista, eli tilastoihin perustuvat tiedot maahanmuuttajien sosiaalietuuksista, työllisyydestä, palkka- ja yrittäjätuloista, koulutusasteesta ja maksetuista kunnallisveroista verrattuna kantaväestöön. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen rekisteritietoihin vuodelta 2018, eli käytössä on tuoreimmat saatavilla olevat luvut.
Asumistukea saaneiden osuus jopa 54 prosenttia
Vantaa on nykyään yksi Suomen monikulttuurisimmista kaupungeista, ja se myös käy erittäin kalliiksi kuntataloudelle. Vantaalla jopa 62 prosenttia 18-64-vuotiaista pakolaistaustaisista saa toimeentulotukea. Suomen kantaväestön osalta toimeentulotukea saaneiden saman ikäisten osuus oli vain 8,2 prosenttia. Vuositasolla pakolaistaustaisten (Irak, Somalia, Afganistan ja Syyria) toimeentulotukiin hupenee 10 518 787 euroa.
Myös asumistuen osalta Irakin, Somalian, Afganistanin ja Syyrian kansalaisten suhteellinen osuus on suurempi kuin kantaväestöllä. Pakolaismaiden asukkaista asumistukea saaneiden osuus oli jopa 54,2 prosenttia, kun kantaväestön osalta luku on 15,8 prosenttia.
Irakin, Somalian, Afganistanin ja Syyrian kansalaisten työllisyysaste Vantaalla on 32,2 prosenttia, eli harvempi kuin joka kolmas kyseisen maahanmuuttajaryhmän edustajista käy töissä. Suomen kantaväestön työllisyysaste Vantaalla on 79,8 prosenttia, eli luku on huimasti korkeampi.
Maahanmuutosta seuraa rahoitusvaje
Irakin, Somalian, Afganistanin ja Syyrian kansalaisilla toisen asteen tutkinnon on saavuttanut 38,5 prosenttia, eli hieman useampi kuin joka kolmas. Vastaavasti kantaväestön osalta reilut 87 prosenttia oli suorittanut toisen asteen tutkinnon.
Tutkimustiedon perusteella on selvää, että maahanmuuttajat maksavat suhteellisen vähän kunnallisveroa, vaikka he käyttävät samoja kunnallisia palveluja kuin kantasuomalaisetkin. Maahanmuuton seurauksena kuntiin syntyykin rahoitusvaje, jota voidaan korjata vain menoleikkauksilla, kunnallisveron korotuksella tai lisävelalla.
Erityisen hyvin tämä näkyy Vantaalla, missä Irakin, Somalian, Afganistanin ja Syyrian kansalaisilla palkka- ja yrittäjätulojen keskiarvo vuodessa on vain 8 040 euroa. Suomalaisen kantaväestön osalta tulojen keskiarvo vuodessa on 37 470 euroa.
Oikaisu 1.2.2021 – Jutussa luki aiemmin: ”Vantaalla jopa 62,4 prosenttia toimeentulotuesta maksetaan Irakin, Somalian, Afganistanin ja Syyrian kansalaisille”. Korjattu muotoon: ”Vantaalla jopa 62 prosenttia 18–64-vuotiaista pakolaistaustaisista saa toimeentulotukea.” Jutussa luki aiemmin, että ”Pakolaismaiden asukkaista asumistukea saaneiden osuus oli jopa 56,3 prosenttia ”. Oikea luku on 54,2 prosenttia. Otsikkoa täsmennetty vastaavasti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- etuudet verotulot kustannukset Asumistuki Toimeentulotuki Irak Tutkimus Afganistan Kunnat Somalia Syyria Vantaa Suomen Perusta talous maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sosiaalinen maahanmuutto johtamassa alueiden ja koulujen eriytymiseen ja jakautumiseen – ”Näkyy suoraan jo asuntojen markkinahinnoissa”

Asuntomarkkinat jakautumassa kahtia pääkaupunkiseudulla: Vieraskieliset valtaavat vanhat lähiöt – pako hyville alueille nostaa hintoja hyytävää vauhtia

Ökyhankkeet ja omakotitaloasujien verorasituksen kiristäminen olivat liikaa – Vantaan pitkän linjan kuntapoliitikot Weckman ja Virkamäki siirtyivät kokoomuksesta perussuomalaisiin

Espoossa pelätään Vantaaksi muuttumista – vieraskielisten osuus väestönkasvusta on yli 90 prosenttia

Ulkomaalaiset osallistuvat heikonlaisesti kunnan peruspalvelujen maksamiseen – Tampereelle kertyy maahanmuutosta joka vuosi yli 28 miljoonan euron rahoitusvaje

Espoon maahanmuuttajataustaiset asukkaat käyttävät paljon kalliita palveluja, mutta maksavat puolet vähemmän kuntaveroa kuin kantasuomalaiset – kaupunginjohtajakin huolestui maahanmuuton kuluista

Kuudesluokkalaisen vanhemmat säikähtivät: Tuntematon ulkomaalaistaustainen mies ilmestyi lasten joukkoon koulun oppitunneille Vantaalla – rehtori kutsuu harjoittelijaksi

Monikulttuurista kerrostaloelämää: Meteliä ympäri vuorokauden, naapuri hyökkäsi Hannelen kimppuun kuin hyeena, poliisit paikalle – ”Katso ensin talon nimitaulua ennen kuin vuokraat asunnon”

Maahanmuuton surkea tilinpäätös: Ruotsin veronmaksajat elättivät 675 000 muualta tullutta kansalaista vuonna 2019
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.
















