

Kuvakaappaus, hessenschau.de
Vasemmisto häiriköi Frankfurtin kirjamessuilla – anarkistien älämölöltä ei saa enää rauhaa edes siisteissä sisätiloissa
Äärivasemmiston mellakointi on Saksassa tuttu näky kaduilla, kun rähinöitsijät löytävät sille jonkin tekosyyn: suurvaltojen kokouksen, äärioikeiston marssin tai demokraattisen Vaihtoehto Saksalle -puolueen tilaisuuden. Frankfurtin kirjamessuilla kovat otteet siirtyivät kaduilta sisätiloihin, kun militantti suvaitsevaisto häiriköi oikeistolaisen Antaios-kustantamon keskustelutilaisuutta.
Poliisi joutui lauantai-iltana menemään vasemmistolaisten ja oikeistolaisten ryhmien väliin, kun oikeiston keskustelutilaisuutta häiriköimään tulleet yrittivät estää keskustelutilaisuuden kovaäänisellä mylvinnällä, Hessenin yleisradioyhtiön verkkosivusto kertoo.
Tilaisuudessa oli tarkoitus keskustella kirjasta, joka käsittelee juuri sitä ongelmaa, joka tuli jälleen kerran näkyväksi sivistymättömän älämölön muodossa. Antaios-kustantamon julkaisema uutuusteos Mit Linken leben pohtii sitä, miten vasemmiston kanssa voi elää ja keskustella nykypäivän Saksassa.
Mekkala yltyi, kun itävaltalainen identitaarisen liikkeen aktivistit Martin Sellner ja Mario Müller tulivat lavalle. ”Koko Frankfurt vihaa AfD:tä”, vasemmistolaiset huusivat. ”Jokainen vihaa Antifaa”, heille huudettiin takaisin.
Noin 40 minuuttia kestäneen protestoinnin jälkeen poliisi saattoi vasemmistolaiset ulos.
– Myönnetään, meidän olisi pitänyt mieluummin varata Mit Linken leben -kirjan esittelylle oma halli. Ensi kerralla tiedämme varautua, Antaios-kustantamo twiittasi.
Kustannusyhtiötä vastaan oli protestoitu jo keskiviikkona, ja jopa Frankfurtin sosiaalidemokraattinen ylipormestari Peter Feldmann kritisoi messujärjestäjiä siitä, että he olivat päästäneet oikeistolaisen kustantamon messuille.
Vastaavasti Antaios ja sitä lähellä olevat kustantamot kritisoivat järjestäjiä siitä, ettei heidän messuständejä oltu riittävästi suojattu vasemmistoaktivsteilta. Perjantain vastaisena yönä Tumult-lehden ja Manuscriptum -kustantamon yhteisständi oli tyhjennetty. Tekijöistä ei ole tietoa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














