

Viikon 33/2022 luetuin
Vasemmistolla raivopäinen someviikonloppu: aseellisen väkivallan kaipuuta, idiootiksi nimittelyä, lukiolaisen kiusaamista – Anna Kontula tyhjensi lopulta pajatson ja haukkui asiaan puuttuneet
Viikonloppuna vasemmisto raivoaa netissä. Hehkuttaa aseellista väkivaltaa oikeistoa vastaan. Oikeistoa kannattava lukiolainen älähtää. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän työntekijä haukkuu lukiolaisen maan rakoon. Lopuksi vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula lyttää kaikki asiasta huomauttaneet.
Elokuu on lähtenyt käyntiin kuumissa merkeissä. Tavallinen kansa palaa lomilta työpaikoilleen, vasemmistoaktivistit palaavat mielenosoituksiinsa ja somepoteroihinsa.
Perjantaina autoilua ja parlamentarismia vastustava punavihreä Elokapina-liike järjesti Jyväskylässä mielenosoituksen MM-rallia vastaan. Paikalle tuli vastamielenosoittajia, jotka suihkuttivat elokapinallisten päälle pahalta haisevaa nestettä vesipyssyillä.
Vasemmistoliittoon kuuluva helsinkiläinen valtuutettu vietti lauantaitaan sabotoimalla bensa-aseman toimintaa. Hän kauhistui kuultuaan ruiskutusepisodista ja päivitteli, miten ”väkivalta hyväksytään”.
Aika monen mielestä paskan ruiskuttaminen @elokapina päälle on siis ok. Huhhuh. Itse en ajattele, että minkään ihmisryhmän kohtelu näin on hyväksyttävää. Puhumattakaan siitä, että teolla pyritään estämään perusoikeuksien toteutuminen.
Huolettaa, miten väkivalta hyväksytään.
— Elina Kauppila (@Elliskaup) August 6, 2022
Ilmeisesti tästä suivaantuneena ”äärivihervasemmistolaiseksi” itseään luonnehtiva Ismo Peltonen ilmoitti hyväksyvänsä aseellisen toiminnan ”oikeistopolitiikan kukistamiseksi”.
– Tänään kyrpii sen verta, että hyväksyn aseellisen toiminnan oikeistopolitiikan kukistamiseksi, Ismo Peltonen kirjoitti Twitterissä.
– Eiköhän yön yli taas hieman helpota. Silti olen sitä mieltä, että oikeiston valtaa pitää vastustaa niin laillisin kuin laittomin keinoin.
Myöhemmin hän vielä täsmensi tarkoittavansa ”väkivallan uhkaa tai väkivaltaa”, jolla valta kaapataan ”pieneltä valtaeliitiltä”.
Väkivaltaa ja parempaa väkivaltaa
Kokoomuksen nuori, lukiota käyvä somevaikuttaja Mats Uotila toi esille Peltosen kaksoisstandardin, kun hän toisaalta vastustaa elokapinallisiin vesipyssyillä kohdistettua väkivaltaa mutta on valmis hyväksymään ihan oikeilla aseilla tehdyn väkivallan ”oikeiston valtaa” vastaan.
Tämän twiitin ja uudelleentwiittauksen välillä on kirjaimellisesti muutama tunti. Onneksi Ismo on kuitenkin lisännyt kaikki hyveelliset emojit nimensä perään. @ipeltonen pic.twitter.com/vVsaVPXClE
— Mats Uotila (@MatsUotila) August 6, 2022
Keskusteluun liittyy vasemmistoliiton Taneli Hämäläinen, joka toimii puolueensa eduskuntaryhmän työntekijänä. Hän avustaa Anna Kontulaa ja Markus Mustajärveä.
Taneli Hämäläisen panos poliittisesta väkivallasta käytyyn keskusteluun oli sättiä kokoomuslainen Mats Uotila perinpohjaisesti. Hän nimitteli lukiolaista viikonlopun aikana tyhmäksi, trolliksi ja idiootiksi. Alatyylinen soimaaminen herätti sosiaalisessa mediassa melkoisesti huomiota. Kummasteltiin, minkä takia opetusministerin salkkua kantava puolue sättii lukiolaisen julkisesti pataluhaksi – sen jälkeen, kun tämä on sanonut, ettei hänen puolueeseensa kohdistuva aseellinen väkivallan uhka ole hyväksyttävää.
Sammallahti: ”Vihapuheesta vouhkaava vasemmisto ei joudu itse tilille”
Tätä Taneli Hämäläisen edustamaa epäasiallista ja solvaavaa keskustelutyyliä kutsutaan yleensä vihapuheeksi ja maalittamiseksi. Sitä voisi myös kutsua nettikiusaamiseksi. Vasemmistoliitto on aiemmin korostanut, että se ei puolueena hyväksy vihapuhetta.
Kokoomuksen Tere Sammallahti tuo esille sen, miten vasemmistolaisilla on vapaat kädet lietsoa väkivaltaa ja harjoittaa vihapuhetta, koska valtamedia ei puutu heidän tekemisiinsä.
– Jos kokoomuksen työntekijä haukkuisi vasemmistolaista nuorisopolitiikkoa Tanelin tavoin, tapaus olisi lehdissä, anteeksipyyntöjä sekä potkuja jaettaisiin pikavauhtia, Sammallahti kirjoittaa.
– Vihapuheesta vouhkaava vasemmisto ei joudu itse näistä tilille, media ei vaadi vasemmistolta samaa standardia.
Anna Kontula: ”Hän vastaa sanomisistaan itse”
Valtamedian on siis turha odottaa puuttuvan vasemmistoliiton eduskunta-avustajan harjoittamaan vihapuheeseen. Mutta yhtä vähän siitä välittää myös kansanedustaja Anna Kontula, jonka avustaja Taneli Hämäläinen on.
– Taneli Hämäläinen on osan työajastaan avustajani. Tässä tehtävässä hänen tulee nimitellä ihmisiä vain, jos siitä yhdessä sovitaan. Tällöin vastaan nimittelystä ja sen asiallisuudesta, Anna Kontula kirjoittaa.
– Muina aikoina hän vastaa sanomisistaan itse, kuten aikuisten maailmassa on tapana.
Taneli Hämäläinen on (osan työajastaan) avustajani. Tässä tehtävässä hänen tulee nimitellä ihmisiä vain, jos siitä yhdessä sovitaan. Tällöin vastaan nimittelystä ja sen asiallisuudesta.
Muina aikoina hän vastaa sanomisistaan itse, kuten aikuisten maailmassa on tapana.
1/
— Anna Kontula (@annakontula) August 7, 2022
Kontula kirjoittaa myös pitävänsä ”raukkamaisena yrityksiä vetää työnantaja mukaan selkkauksiin”. Anna Kontula ei kuitenkaan ota kantaa siihen, edustaako hänen puoluetoverinsa käytös hänen mielestään vasemmistolaisia arvoja.
Koska ”työnantajan vetäminen mukaan selkkauksiin” kuuluu olennaisena osana nimenomaan vasemmistolaisten pelikirjaan, somen irvileuat ovat jo laatineet Kontula-kortin, jonka voi läväyttää pöytään seuraavan kerran, kun vasemmistolaiset tekevät joukolla ilmiantoja jonkun ihmisen työnantajalle.
Tässä ois tällaiset kontula-kortit helpottamaan yhteisiä dialogeja vasemmiston kanssa 😑 . Kaikki tiedämme että sokeus omalle toiminnalleen sekä vahvat tupla-standardit värittävät heidän viestejä varsin vahvasti. pic.twitter.com/CmX8wLtxOP
— 💌 Mari𝕏Kallio 💌 (@EchoMariKa) August 8, 2022
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- nettikiusaaminen Taneli Hämäläinen Mats Uotila Jyväskylän ralli Ismo Peltonen Elokapina maalittaminen Tere Sammallahti Poliittinen väkivalta Anna Kontula Markus Mustajärvi Vihapuhe Vasemmistoliitto Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Haitallisesta maahanmuutosta ollaan hiljaa – Purra: ”Kun väkivaltaa ihannoiva rap-artisti sai syytteen törkeästä lapsenraiskauksesta, media ei edes tohtinut kertoa henkilön nimeä tai taustaa”

Meri: Miten on mahdollista esittää somekirjoituksia, joissa yllytetään tappamaan, eikä asiassa löydetä rikosta?

Vasemmistoliiton ex-toiminnanjohtajan juttu eteni syyteharkintaan – perusti Twitter-tilin, jolta lähetettiin tappouhkauksia

Mitä ihmettä? Vasemmistoliiton pää-äänenkannattaja kutsuu asuntosijoittajia ja vuokranantajia ”parasiiteiksi”

Vasemmistoliiton toiminnanjohtajan tili yllyttää tappamaan, puoluesihteeri lakaisee asian maton alle – tällaisia tuhoamiskehotuksia verkkoon ladattiin

Saksan vasemmisto pohti strategiakokouksessaan rikkaiden ampumista: ”Pakkotyöleiri riittää!”

Vihapuhetta valtion luvalla – Saksan suojelupoliisi pyörittää satoja ”äärioikeistolaisia” feikkitilejä somessa

Perussuomalaiset: Hallitus kiristää varhaiskasvatuksen ruuvia – lisää velvollisuuksia ja uusi ilmiantokanava

Maidot lattialle – nyt tulee Eläinkapina!
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













