

Evergreen State Collegen liberaali professori savustettiin ulos virastaan, kun hän ei suostunut osallistumaan valkoisia vastaan suunnattuun tapahtumaan. Kuva: Fox News.
Vasemmiston pelko on Yhdysvaltain suurin poliittinen voima – Amerikan liberaalit eivät ymmärrä, että liberalismin suurin uhka on vasemmisto
Viimeisen sadan vuoden aikana maailman dynaamisin uskonto ei ole ollut sen enempää kristinusko kuin islam, vaan vasemmistolaisuus. Se, joka ei tunnusta tätä tosiasiaa, ei ymmärrä nykymaailmaa, väittää yhdysvaltalainen konservatiivinen radiojuontaja ja blogisti Dennis Prager.
Pragerin mukaan vasemmistolaisuus ilmenee monissa muodoissaan, paitsi marxilaisuutena, sosialismina ja kommunismina, myös egalitarianismina (äärimmäisenä tasa-arvoajatteluna), vihreytenä ja feminisminä sekä kapitalismin ja läntisen sivilisaation, erityisesti Yhdysvaltain ja Israelin vastaisuutena.
Vasemmistolaisuus haluaa korvata järkiperäisyyden romantiikalla, ja se on onnistunut siinä levittäytymällä syvälle uutis- ja viihdemediaan sekä koulutusjärjestelmään, Prager väittää.
Pragerin mukaan Yhdysvallat kärsii laajalle levinneestä, onneksi pääosin väkivallattomasta ideologisesta terrorista.
– Lähes kaikilla elämänalueilla ihmiset pelkäävät vastustaa vasemmistoa.
Prager kertoo esimerkin omasta puhetilaisuudestaan University of Wisconsin-Madisonissa, jossa yliopistolla työskentelevä mies tuli kuiskaamaan Pragerille – katsottuaan ensin, ettei kukaan vain kuule – olevansa konservatiivi.
Pragerin mukaan tätä tapahtuu kaikkialla, missä hän käy puhumassa. Ihmiset kuiskaavat hänelle olevansa konservatiiveja tai kannattavansa Trumpia.
– Edellisen kerran, kun ihmiset joutuivat vilkuilemaan ympärilleen tullessaan puhumaan minulle, oli kun puhuin neuvostoliittolaisten toisinajattelijoiden kanssa.
Tyypillinen demokraatti ei tunne ketään Trumpin äänestäjää
Monet demokraatit olivat shokissa, kun republikaani valittiin presidentiksi. Pragerin mielestä siinä ei ole mitään kummallista. Hehän itse sanovat, että eivät tunne ketään, joka äänestäisi republikaania.
– Perimmäinen syys tähän on se, että ihmiset jotka äänestivät Donald Trumpia – työtoverit, jopa ystävät ja sukulaiset – pelkäävät kertoa asiasta demokraateille.
Pragerin mukaan on kaksi syytä, miksi vasemmisto leimaa useimmat konservatiivit ja Trumpin kannattajat ”valkoisen ylivallan kannattajiksi”, ”uusnatseiksi” ja ”rasisteiksi”. Se on ensinnäkin tapa voittaa konservatiivi tarvitsematta kukistaa konservatiivisia ideoita väittelyssä. Toinen syy on pelon iskostaminen konservatiiveihin: sano mielipiteesi ja saat kärsiä seurauksista.
Vasemmisto terrorisoi akateemisessa maailmassa
Pragerin mukaan on yhä tavallisempaa, että vasemmistolaiset kiusaajat kokoontuvat konservatiivin kodin eteen huutamaan solvauksia kohteen perheenjäsenistä ja tärvelemään kotia.
Vasemmistolaiset opiskelijat valtaavat rutiininomaisesti yliopistojen dekaanien, professorien ja jopa rehtorien toimistoja. Harvat ei-vasemmistolaiset professorit ymmärtävät, että heidän elämästään tulee kärsimystä, jos he puhuvat suunsa puhtaaksi.
Prager ottaa esimerkiksi liberaalin biologian professorin Bret Weinsteinin Evergreen State Collegesta. Vuosi sitten toukokuussa professori Weinsteinia ympäröi 50 vasemmistolaista opiskelijaa, jotka huutelivat hänelle hävyttömyyksiä luentosalin edessä siksi, että hän kieltäytyi osallistumasta tapahtumaan, jossa valkoisia ihmisiä kehotettiin poistumaan kampukselta päiväksi.
Weinstein twiittasi aiheesta: “Poliisin mukaan en ole turvassa kampuksella. He eivät pysty suojelemaan minua.”
Muutamassa kuukaudessa vasemmistolaiset opiskelijat ja Evergreenin vasemmistolainen hallinto tekivät liberaalin professorin elämän niin sietämättömäksi, että hän jätti yliopiston.
Jopa The New York Times ihmetteli, miksi vasemmisto kääntyi omaansa vastaan. Asetelma on samanlainen kuin suomalaisen vasemmiston vappusodassa tosiasioita vastaan, josta Suomen Uutiset kertoi aiemmin tällä viikolla. Tapauksessa Helsingin Sanomien liberaalina tunnettu toimittaja Saska Saarikoski julkesi yrittää puhua järkeä jälkikolonialismista kohkaavalle vasemmistoliittolaiselle Veronika Honkasalolle.
Honkasalo syyllisti Suomea kolonialismin taakasta ja pöyristyi Saarikosken epäilevästä asenteesta ”jälkikoloniaalista teoriaa” kohtaan.
Liberaalit eivät tunnista liberalismin verivihollista
Vastaavia esimerkkejä vasemmiston mielipideterrorista löytyy Pragerin mukaan loputtomiin.
Prager uskoo, että vasemmiston vaikutusvalta on niin suuri siksi, että maltilliset keskitien liberaalit pelkäävät ottaa yhteen vasemmiston kanssa – tai siksi koska liberaalit eivät ymmärrä, että amerikkalainen vasemmisto, ei suinkaan amerikkalainen oikeisto, on liberalismin verivihollinen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Bret Weinstein Dennis Prager Konservatiivi Veronika Honkasalo Saska Saarikoski Konservatiivisuus Donald Trump
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Lehtinen iloitsee perussuomalaisten saavutuksista – laittomasti maassa olevien tukien maksu loppuu tänään
Kela julkaisi tänään tiedotteen, jossa se kertoi laittomasti maassa olevien asumisperusteisten etuuksien päättyvän tästä päivästä lähtien.
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









