
PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Kuva: Alcohol Change UK
Suomalainen terveysinnovaatio, tipaton tammikuu, on osoittautunut englantilaisessa tutkimuksessa hyväksi keinoksi jokaiselle hallita omaa alkoholinkäyttöään. University of Sussexin tutkimus osoitti yliopiston tiedotteen mukaan, että pidättäytyminen alkoholista tammikuun ajaksi – ’Dry January’ – auttoi ihmisiä nukkumaan paremmin, säästämään rahaa ja pudottamaan painoa. Positiiviset vaikutukset näkyivät vielä elokuussa.
Sussexin yliopiston psykologi Richard de Visserin johtamaan tutkimukseen osallistui yli 800 melko paljon alkoholia käyttävää henkilöä, jotka pitivät tipattoman tammikuun vuonna 2018. Tutkimus osoitti, että tipattomaan osallistuneet joivat vähemmän vielä elokuussa.
Seuranta kuukausien jälkeen osoitti, että tammikuussa raitistelleet vähensivät juomapäiviä keskimäärin 4,3:sta 3,3:een viikossa. Juomapäivinä juotujen alkoholiannosten määrä laski 8,6 annoksesta 7,1 annokseen. Humalajuomiskerrat laskivat keskimäärin 3,4 kerrasta 2,1 kertaan.
– Yksinkertainen kuukauden tauko juomisessa auttaa ihmisiä juomaan vähemmän pitkällä aikavälillä: elokuussa ihmiset raportoivat yhden ylimääräisen kuivan päivän viikossa. Juomattomuudesta on myös välittömiä hyötyjä: yhdeksän kymmenestä henkilöstä säästi rahaa, seitsemän kymmenestä nukkui paremmin ja kolme viidestä laihtui, de Visser sanoi.
– Kiintoisasti nämä muutokset alkoholinkulutuksessa näkyivät myös niillä osallistujilla, jotka eivät onnistuneet pysymään erossa alkoholista koko kuukautta – joskin vaikutukset ovat hieman pienemmät. Tämä osoittaa, että on todellisia hyötyjä jo siitä, että yrittää viettää tipattoman tammikuun, de Visser jatkoi.
Tutkimus osoitti myös, että 80 prosenttia osallistujista koki alkoholinkulutuksensa olevan paremmassa kontrollissa tipattoman jälkeen, 71 prosenttia huomasi, että ei tarvitse alkoholia pitääkseen hauskaa ja 54 prosenttia huomasi ihon parantuneen.
Tipaton tammikuu järjestettiin Wikipedian mukaan Suomessa ensimmäisen kerran tiettävästi jo vuonna 1942, jolloin Propaganda-Aseveljet-järjestö markkinoi Tipaton tammikuu -kampanjan. Joulukuussa 1942 eduskunnan puhemies Väinö Hakkila julisti vapaaehtoisen kampanjan raittiin tammikuun viettämiseksi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat

Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.


Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan Suomessa eletään outoja aikoja. Miss Suomi menettää kruununsa ystävänsä ottaman ja jakaman kuvan vuoksi, mutta useista vakavista väkivaltarikoksista tuomittu rap-artisti palkitaan Emma-ehdokkuuksilla.

Viikko sitten Ylen pääuutislähetys uutisoi, että "maahanmuuttoviraston agentti ampui siviilin tämän omaan autoon" Minneapolisissa. Ampumavälikohtauksesta on sen jälkeen saatu uutta tietoa silminnäkijöiden kuvaamilta videoilta, jotka osoittavat, että asiat eivät menneet ihan niin suoraviivaisesti kuin valtamedia meille kertoi. Oikeusministeriö aikoo tutkia surmansa saaneen naisen partnerin yhteydet äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin.

Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen arvostelee Facebook-kirjoituksessaan SDP:tä ja edellisiä hallituksia Suomen taloustilanteen heikentämisestä. Piisisen mukaan nykyinen hallitus joutuu korjaamaan vuosikymmenien aikana syntynyttä velkaantumista ja rakenteellisia ongelmia.

Pääkaupunkiseudulle on kasaantunut selkeitä maahanmuuttajataustaisten ihmisten keskittymiä. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkimus osoittaa, että pääkaupunkiseudulla on jo 16 asuinaluetta, joissa enemmistö ARA-asukkaista, eli kaupunkien vuokra-asuntojen asukkaista on ulkomaalaistaustaisia.

Iranin uusimman kansannousun symboliksi on noussut kuva, jossa nuori nainen sytyttää savukkeensa uskonnollista johtajaa esittävällä julisteella. Enää tupakan sytykkeeksi kelpaava, liekehtivä ajatolla Ali Khamenei on nyt ikoni, jota levitetään urakalla sosiaalisessa mediassa eri versioina.