Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Vihersiirtymä vastatuulessa: Saksalaisautoilijat vaihtavat sähköautonsa bensaan ja dieseliin

29.10.2024 |11:05

Autoilijoiden siirtyminen sähköisiin kulkuvälineisiin tökkii välittömästi, kun tuet loppuvat. Saksassa jopa kolmannes sähköautoaan vaihtaneista on siirtynyt takaisin bensaan tai dieseliin sen jälkeen, kun avustukset hiipuivat. Tavoite fossiilivapaasta uusien autojen kaupasta vuonna 2035 karkaa yhä kauemmaksi.

Saksan demarivetoinen hallitus on linjannut, että vuonna 2035 maassa ei enää saa myydä fossiilista polttoainetta käyttäviä uusia autoja. Ainakin tällä hetkellä tavoite vaikuttaa haasteelliselta. Syyskuussa sähköautojen osuus Saksan uusien autojen rekisteröinneistä oli vain 16,5 prosenttia

Saksan suurimman autovakuuttajan HUK-Coburgin tutkimus kertoo myös se, että ongelmana ei ole ainoastaan uusien potentiaalisten ostajien sähköautokammo.  Yhä useampi nykyinen sähköautoilija valitsee paluun bensiini- ja dieselautoon.

Tutkimuksen mukaan tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana noin 34 prosenttia kulkuneuvoa vaihtaneista sähköautoilijoista siirtyi takaisin diesel- tai bensiiniautoon.

Tuet palaamassa

Viranomaiset ovat ottamassa lusikan kauniiseen käteen ja sähköautoista on tarkoitus tehdä taas houkuttelevia. Aktiivinen tukipolitiikka tekee paluuta. Verohuojennuksia on tiettävästi tulossa sähkövetoisille työsuhdeautoille.

Tukitoimista huolimatta sähköautojen tilanne näyttää aavistuksen synkältä Saksan markkinoilla. Coburgin kyselyn perusteella vain 29 prosenttia vastaajista aikoi kyllä ostaa sähköauton. Mutta vain siinä tapauksessa, että fossiiliset polttomoottorit ovat kiellettyjä.

Kiire tulee Suomessakin

Suomessa liikennekäytössä oli lokakuun alussa noin 275 000 ladattavaa autoa, joista noin 114 000 oli täyssähköautoja ja noin 161 000 ladattavia hybridejä. Ladattavien autojen määrä on kasvanut noin 23 prosentilla vuoden 2023 loppuun verrattuna.

Täyssähköisiä henkilöautoja on liikenteessä noin 109 000 ja ladattavia hybridihenkilöautoja 161 000. Täyssähköautojen osuus henkilöautokannasta oli lokakuun alussa noin 3,8 % ja lataushybridien osuus 5,7 %. Yhteensä noin 9,5 % henkilöautokannasta oli ladattavia autoja.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”

13.08.2025 |10:57
6.
Suomen uutiset logo

Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta

18.08.2025 |11:05
7.
Suomen uutiset logo

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”

18.08.2025 |08:05
8.
Suomen uutiset logo

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita

15.08.2025 |14:05
9.
Suomen uutiset logo

Suomi ajoi alas turvetuotantonsa viherhumpan tahtiin – Polvinen: ”Edellisen hallituksen päätökset johtivat siihen, että Italiassa mafia juhlii ja turvetuottajat Suomessa menettivät työpaikkansa”

18.08.2025 |14:51
10.
Suomen uutiset logo

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista

17.08.2025 |15:19

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää