

LEHTIKUVA
Yhdysvaltain sisäministeriö varoittaa kansalaisiaan terrorismista Euroopan lomilla
Yhdysvaltain sisäministeriö on varoittanut kansalaisiaan kohonneesta terrorismivaarasta Euroopassa. Sisäministeriön mukaan erityisesti joululomilla kannattaa välttää isoja massatapahtumia, kuten juhlia. Välttämiskehotus koskee myös esimerkiksi toreja. Aiheesta uutisoi uutistoimisto NBC News.
Sisäministeriön mukaan he ovat saaneet luotettavia tietoja siitä, että ISIS ja Al-Qaida suunnittelevat edelleen uusia iskuja Euroopassa. Uudet matkustusohjeet kestävät helmikuun loppuun saakka.
Suojelupoliisi yhtyy varoituksiin
Supo kehotti suomalaisia varovaisuuteen marraskuun alussa. Supon tiedotteen mukaan terrori-iskut voidaan toteuttaa pikaisestikin. Tekijöinä voi olla yksittäisiä terroristeja tai pienryhmiä.
Supon johtaja Antti Pelttari kertoi tarkkailtavien henkilöiden määrän nousseen puolella viime aikoina. Tarkkailulistalla on nyt jo noin 300 henkilöä, joilla on yhteyksiä jihadisteihin. Suomesta on lähtenyt islamistitaistelijaryhmiin eniten väkeä suhteutettuna muslimiväestön määrään.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kuljettaja ajoi tahallaan juhlivan väkijoukon päälle Nizzassa, yli 70 kuollut

Notre Damen autopommi paljasti synkän kehityssuunnan – ISIS on onnistunut käännyttämään perheenäitejä taistelijoiksi

Ei voi olla totta! – Paavo Arhinmäki tanssii musiikkivideolla Isis-kuvastoa levittäneen tappajan vierellä

Rap-artisti kääntyi muslimiksi – nyt epäillään terrorismirikoksista

Tutkija Ylellä: terrorismin torjunta kiinnostanut ainoastaan perussuomalaisia ja tasavallan presidenttiä

Packalén: Eurooppaa saattaa kohdata massiivinen sarja terrori-iskuja

Eduskunta kannatti terrorismiturismin kieltämistä – ”Suomi on osa kansainvälisen terrorismin toimintakenttää”

Perussuomalaisten Ville Tavio: Yksin saapuvilta evättävä maahanpääsy terrorismiuhan vuoksi

Jotta totuus unohtuisi – denialisti kiistää yhteyden islamin ja väkivallan välillä
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa, jopa puoluejohtonsa suulla. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.
Uusimmat

Strandman: Ilman omaishoitajia sosiaali- ja terveysala kaatuisi

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää








