

Viikon 2/2024 luetuin
Yleisradion päällikkö uhriutuu ensin somessa, esittää sitten härskin syytöksen perussuomalaisista, jolle ei löydy katetta – sortuu tarkentavan kysymyksen painon alle
Avoin keskustelu Yleisradion asemasta ja rahoituksesta porisee nyt kiihkeästi sähköisillä keskustelualustoilla. Päivän näkyväksi hahmoksi on noussut Ylen yleisövuorovaikutuspäällikkö Sami Koivisto, joka väittää joutuneensa perussuomalaisten puolueorganisaation käynnistämän maalituksen kohteeksi. Perusteita syytökselle ei kuitenkaan kysyttäessä löydy.
Yle-päällikkö Sami Koivisto uhriutuu X-alustalla (entinen Twitter) siitä, että hän on saanut palautetta kommentoituaan presidenttiehdokas Jussi Halla-ahon tuoretta lausuntoa Yleisradiosta.
Halla-aho totesi aiemmin tällä viikolla, että Yleisradion ei tule olla suojassa leikkauksilta näinä aikoina, kun kaikesta muustakin leikataan. Halla-aho muistutti samassa yhteydessä huonosti valvotun julkisen rahan käytön ongelmista.
Koivistoinen on siis saanut omista kommenteistaan tavanomaista palautetta sosiaalisessa mediassa, minkä hän kuitenkin tulkitsee ”maalitukseksi”. Työmarkkinapomo Sture Fjäder huomauttaa, että Yleisradion edustajana Koiviston kommentit presidenttiehdokas Halla-ahosta voidaan nähdä myös Ylen kannanottona.
Tilanne lähtee eskaloitumaan, kun Koivisto esittää vastauksena poskettoman väitteen, jonka mukaan perussuomalaisten puolueorganisaatio olisi muka käynnistänyt ”tuhansien viestien kampanjan” jossa Koivistolle vaaditaan potkuja.
Sinuna tutustuisin asiaan ennen neuvojani. En ole haukkunut ketään. Olen jakanut Ylen hallituksen pj:n kritiikin omalla saatteellani, omalta henk.koht. tililtäni. Sen seurauksena PS:n puolueorganisaatio käynnisti tuhansien viestien kampanjan, jossa mm. vaaditaan minulle potkuja.
— Sami Koivisto (@samipkoivisto) January 11, 2024
Someyhteisöltä happamia vastauksia Yle-pomolle
Sosiaalisen median yhteisölle Koiviston hätäisesti kyhätty maalitusväite ei tietenkään mene läpi. Yle-päällikölle muistutetaan, että X-alustan ominaisuuksiin kuuluu se, että tyypillisesti kommentteihin tulee vastauksia.
Puolueorganisaatio ei ole käynnistänyt yhtään mitään. Se palaute mitä olet saanut on ihan peräisin x:n normi käyttäjäkunnalta. Ikävää jos palaute ei ole ollut positiivista mutta suosittelen foliohattua suojaksi jos tuntuu että sinua joku vainoaa.
— Jani Räsänen (@janirasanen) January 11, 2024
Kieltäytyy vastaamasta PS-puoluesihteerin tiedusteluun
Perussuomalaisten puoluesihteeri Harri Vuorenpää tiedustelee Koivistolta, mihin perustuu väite puolueorganisaation käynnistämästä maalituskampanjasta, mutta vastausta ei tule.
Voin vastata sinulle yksityisviestillä. Mihin haluat vastauksen?
— Sami Koivisto (@samipkoivisto) January 11, 2024
Varmemmaksi vakuudeksi Koivisto ilmoittaa kieltäytyvänsä vastaamasta ja vihjaa, että syytös perustuu hänen omiin tulkintoihinsa ja päätelmiin, joille ei ole muuta katetta.
En esitä syytöksiä; totean sen minkä näen: saamieni asiallisten ja asiattomien viestien määrä on kasvanut erittäin voimakkaasti sen seurauksena, miten puolueenne tietyt ihmiset kohdistavat huomionsa. Minulle nimet eivät ole tässä oleellinen asia.
— Sami Koivisto (@samipkoivisto) January 11, 2024
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kun vuorovaikutuspäällikkö vaalivaikuttamaan lähti – Sami Koivisto leimasi Jani Mäkelän maalittajaksi yhden twiitin perusteella, tapaus johti Yle-toimitusjohtajan väliintuloon

Luottamus mediaan USA:ssa historiallisen alhaalla, Newsweek ottaa käyttöön uudenlaisen palautemekanismin, ”reiluusmittarin” – sopisiko Ylellekin?
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














