Artikkeli kuva

dokumentar.samtiden.nu sekä youtube.com.

Youtube sensuroi ruotsidemokraattien hurjaan suosioon yltäneen vaalivideon

03.08.2018 |01:07

Suomen Uutiset kirjoitti eilen ruotsidemokraattien tuottamasta vaalivideosta, joka on saanut sosiaalidemokraatit tuohduksiin. Lähes kahden tunnin mittaisessa dokumenttielokuvassa moukaroidaan ankarasti sosiaalidemokraatian pimeämpää historiaa kuten rotupuhtauden vaalimista, ihmisoikeusrikoksia ja sensuuria. Elokuva keräsi parissa päivässä huimat 190.000 katselukertaa, mutta kaikki eivät olleet asiasta vilpittömän riemuissaan. Youtube-videopalvelu poisti videon vedoten yhteisösääntöjen rikkomiseen.

”Tämä video on poistettu, koska se rikkoo YouTuben yhteisön sääntöjä.”

Näin lukee Youtube-palvelun sivulla, josta vielä torstai-iltana löytyi elokuva Ett folk Ett parti – Socialdemokraternas historia (suom: Yksi kansa, yksi puolue – sosiaalidemokraattien historia).

Ruotsidemokraatit ovat ilmoittaneet elokuvan kotisivulla, ettei syy poistoon ole selvillä. Elokuva on yritetty ladata palveluun uudestaan, mutta Youtube poistaa kaikki versiot. Ruotsidemokraatit pyytävät ihmisiä jakamaan elokuvaa niin paljon kuin mahdollista, ja he yrittävät yön aikana löytää vaihtoehtoisen videopalvelun.

Sensurointipäätös herättää epäilyksiä vaalivaikuttamisesta. Kansainväliset sosiaalisen median jätit ovat olleet runsaasti julkisuudessa vaalivaikuttamissyytösten vuoksi Yhdysvaltain presidentinvaalien 2016 jälkeen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
4.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
9.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15

Uusimmat










Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää