

Jarno Rosvall (vas.) luovutti eduskunnan puhemies Maria Lohelalle rikokseen syyllistyneen ulkomaalaisen karkoittaminen -kansalaisaloiteensa 27. marraskuuta 2015 Helsingissä.
54 324 suomalaista vaatii ulkomaalaisrikollisia ulos – Puuhamies: ”Oli pakko tehdä jotain”
Helsinkiläinen kaupan alalla työskentelevä Jarno Rosvall on tyytyväinen mies. Hänen vireille laittamansa kansalaisaloite ulkomaalaisten karkottamisesta sai voimakkaan vastaanoton eduskunnan lähetekeskustelussa eilen torstaina.
– Kyllä tuli hyvä fiilis, että jotain on saanut aikaiseksi. Eduskunnassa puhuttiin aloitteen puolesta ja vastaan. Lämmötkin taisivat nousta joillakin. Aloite sohaisee muurahaispesää ja saa asioita etenemään toivottavasti nopeammin kun yli 54 000 ihmistä on asian puolella, Rosvall toteaa.
Rosvall pani kansalaisaloitteen vireille 5. marraskuuta 2014.
”Aloite lähti leviämään kulovalkean tavoin ja allekirjoituksia alkoi tulemaan hyvin”
– Päätin pistää aloitteen vireille sen jälkeen, kun loka-marraskuussa oli uutisoitu maahanmuuttajan tekemästä raiskauksesta. Oli pakko tehdä jotain, koska vastaavia ikäviä rikoksia uutisoitiin toistuvasti.
”Maassa ollaan maan tavalla”
Kansalaisaloitteessa esitetään, että ”- jatkossa rikokseen syyllistynyt ulkomaalainen maahanmuuttaja voitaisiin karkottaa maastamme ja asettaa maahantulokieltoon, sekä hänen oleskelulupansa voitaisiin mitätöidä saman tien”.
Nykyisen ulkomaalaislain mukaan maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen, joka on tehnyt rikoksen, jonka enimmäisrangaistus on vähintään yksi vuosi vankeutta tai henkilö on syyllistynyt toistuvasti rikoksiin.
– En tiennyt aloitetta tehdessäni, että lakihan on jo mahdollistanut karkottamisen. Sain kuitenkin herätettyä ihmiset ja päättäjät, jotta he tekisivät muutoksia lakiin.
Rosvall haluaa, että karkottaminen voitaisiin tehdä nykyistä nopeammin.
”Sitä voisi toki miettiä, että suorittaako vankeusrangaistuksen esimerkiksi jossain muualla kuin kotimaassa, jos karkotus rikkoisi varmuudella kansainvälisiä sopimuksia. Mahdolliset valitukset voidaan hoitaa videopuheluna. Ei tarvitse lennättää ihmistä erikseen Suomeen”
– Rikokseen syyllistyneen karkotus voi kestää valituksineen peräti kolme vuotta ja prosessi maksetaan verovaroista. Mielestäni maassa ollaan maan tavalla ja jos ei siitä tykkää, niin sitten maasta pois nykyistä nopeammin. Nyt jos syyllistyy johonkin, niin ei ole pelotetta, että joutuisivat täältä lähtemään, Rosvall sanoo.
Aloitteen mukaan vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset karkotettaisiin vankeusrangaistuksen pituudesta riippumatta.
– Sitä voisi toki miettiä, että suorittaako vankeusrangaistuksen esimerkiksi jossain muualla kuin kotimaassa, jos karkotus rikkoisi varmuudella kansainvälisiä sopimuksia. Mahdolliset valitukset voidaan hoitaa videopuheluna. Ei tarvitse lennättää ihmistä erikseen Suomeen, Rosvall esittää.
Toistuvat rikokset toivat nimiä
Kansalaisaloite keräsi vaadittavat 50 000 tuhatta allekirjoitusta viime huhtikuussa. Väestörekisterikeskus tarkasti, että hyväksyttäviä kannatusilmoituksia oli riittävästi. Sen jälkeen asia eteni eduskuntaan.
– Aloitteen vireille laittaminen ei ollut vaikeaa. Pieniä muodollisuuksia jouduin korjaamaan ennen aloitteen julkistamista.
Rosvall ei aluksi juurikaan mainostanut aloitetta, mutta häntä neuvottiin laittamaan kampanja pystyyn Facebookiin.
– Se kannatti, sillä aloite lähti leviämään kulovalkean tavoin ja allekirjoituksia alkoi tulemaan hyvin. Se oli ilmaista markkinointia ja kaiken a ja o. Tein vielä sivun, jolle aloin linkittämään uutisia ulkomaalaisten tekemistä rikoksista.
Kansalaisaloite.fi-palvelun kuvaaja osoittaa, että kannatusilmoitusten määrä kasvoi, kun tieto Helsingin Tapanilan raiskauksesta tuli julkisuuteen. Poliisi kertoi pidättäneensä ulkomaalaistaustaisia nuoria, joita epäiltiin naisen raiskauksesta.
– Selvä kannatuspiikki tuli joukkoraiskauksen uutisoinnin jälkeen. Myös paljon väkeä keräävillä keskustelufoorumeilla mainittiin aloitteesta eli monet minulle tuntemattomat alkoivat mainostamaan sitä.
Mediajulkisuutta Rosvall sai viime huhtikuussa sen jälkeen kun oli saanut kerättyä 50 000 allekirjoitusta.
– Valtamedia ei puhunut juuri mitään ennen kuin sain kasaan vaadittavan määrän allekirjoituksia. Mediajulkisuus ei tuonut lisää kuin muutamia tuhansia nimiä, mutta tavoite oli jo saavutettu.
Mika Rinne
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS-Nuoret: Suomi on Pohjolan heikoin lenkki – miksi, ministeri Orpo?

Economist: Miten turvapaikkakriisi saadaan hallintaan?

Eerola: Ulkomaalaisten rikollisten karkottaminen mahdollista jo nyt – ”Pelkkä sakkorangaistuskin voi riittää”

Ulkomaalaiset viihtyvät suomalaisvankiloissa: ”Olot kuin viiden tähden hotellissa”
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













