

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ääri-islamismi kymmenkertaistunut Ruotsissa
Väkivaltaisten islamistien määrä on kymmenkertaistunut Ruotsissa kymmenen viime vuoden aikana. Heitä on nyt 2 000 henkilöä ja määrä kasvaa edelleen, todetaan Ruotsin Maanpuolustuskorkeakulun julkaisemassa raportissa. Radikaalein ja väkivaltaisin ryhmä ovat salafistit. Heille kelpaavat vain Jumalan lait.
Islamin äärimmäinen tulkinta ei jätä tilaa maalliselle lainsäädännölle ja demokraattiselle yhteiskunnalle. Ruotsalainen salafisti-imaami on määritellyt tosiuskovaisen siten, ettei tämä voi olla uskottoman ystävä, eikä myöskään osallistua uskottomien yhteiskunnan toimintaan, saatikka kuulua mihinkään puolueeseen. Tosiuskovainen ei voi myöskään pukeutumisellaan, ulkonäöllään tai puheellaan jäljitellä uskotonta yhteiskunnan jäsentä.
Saarnaajilla omat alueensa
Raportissa todetaan, että saarnaajat ovat keskenään jakaneet Ruotsin maantieteellisesti siten, että kullakin on oma osansa valtakuntaa. Kaikkein radikaalein ryhmittymä ovat takfir-salafistit, jotka toimivat suljetuissa yhteisöissä.
– Aiemmin ryhmät välittivät suhteellisen avoimesti tietoja toiminnastaan sosiaalisessa mediassa mutta nyt ne ovat tulleet varovaisemmiksi ja vetäytyneet sieltä, sanoo tutkija Magnus Ranstorp.
– Samalla täytyy kuitenkin todeta, että salafistit ovat todella pieni vähemmistö Ruotsin muslimien joukossa.
Naisille ”kunniaruoskintaa” sharian mukaisesti
Salafistiset saarnaajat puhuvat kernaasti naisen asemasta yhteiskunnassa. Eräs vaikutusvaltainen saarnamies muun muassa suosittelee naiselle ”kunniaruoskintaa”, jos tämä ei ole ollut ja elellyt sharia-lain mukaisesti. Samoin naisen on peitettävä itsensä, jotta tämä näin muodostaisi ”muurin” itsensä ja vieraiden miesten välille eikä joutuisi helvettiin.
Raportin viimeisessä osassa on haastateltu ihmisiä, jotka omassa arjessaan ovat tekemisissä ääri-islamistien kanssa. Todistajien kertoman mukaan salafistiyhteisöt toimivat Ruotsin tunnetuissa ongelmalähiöissä ja pyrkivät linnoittautumaan sinne. Salafistit painostavat myös muita muslimeita ja heidän erityisen vihansa kohteina ovat shiiamuslimit.
SÙOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Turvapaikanhakija puukotti poliisia Ruotsissa – valehteli ikänsä ja sai lievemmän tuomion

Muslimivanhemmat painostavat päiväkotien henkilökuntaa Ruotsissa: tytöille aina huivi päähän!

Hätähuuto Ruotsista: ghettojen kadut kuuluvat jo islamisteille

Moni suomalainen välttelee eurooppalaisia lomakohteita terroriuhan vuoksi
Viikon suosituimmat

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Sanna Antikaisen kolumni: VTV-raportti suututti demarit, mutta kuka puhuu totta?
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) julkisti torstaina 19.11.2025 raportin ”Valtion budjetin menolisäykset COVID-19-pandemian aikana”. Tähän asti erityisesti SDP on perustellut Sanna Marinin hallituksen ennätyksellistä velkaantumista ja velkavuoren kasvua ennen kaikkea koronalla ja Venäjän hyökkäyssodalla Ukrainassa.

Viranomaiset paljastivat islamistien 90 miljoonan euron petoksen Ruotsissa – entinen kansanedustaja mukana koulurahojen väärinkäytössä
Expressenin mukaan yli miljardi kruunua eli yli 90 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja on ohjautunut yksityiskouluihin ja esikouluihin, jotka ovat olleet sidoksissa ääri-islamistisiin arvoihin.

Ruotsin rikollisjengeissä enemmän jäseniä kuin armeijassa sotilaita – ampumiset vaihtumassa räjäytyksiin
Jengiväkivalta alkoi Ruotsissa käydä entistä tappavammaksi samoihin aikoihin, kun Ruotsiin saapui 163 000 turvapaikanhakijaa vuosina 2015–2016. Pelkästään Tukholmassa on jengien väkivaltaisuuksissa ammuttu hengiltä 196 ihmistä viimeisen 10 vuoden aikana. Nyt automaattiaseet ovat antamassa tilaa käsikranaateille.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Perussuomalaiset: Helsingin talousarvio vuodelle 2026 on ideologinen ja vastuuton
Perussuomalaiset kritisoi voimakkaasti kaupungin vuoden 2026 talousarviota, joka nojaa epärealistisiin oletuksiin ja ideologisiin painotuksiin. Talousarvion valmistelijat ovat sivuuttaneet kasvavan velkataakan, muuttuvan väestörakenteen ja kaupungin ydintehtävien priorisoinnin.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.
Uusimmat

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää










