Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Aasiassa uusia tartuntoja – rajoitustoimet kiristyvät

18.03.2020 |17:23

Kiinassa koronavirustartuntoja ilmenee ulkomailta palanneiden kiinalaisten keskuudessa. Kaakkois-Aasiassa kiirehditään rajoitustoimiin, koska epidemia ei ota laantuakseen aiempien toiveiden vastaisesti.

Kiinassa on asteittain purettu rajuja karanteenisääntöjä, jotta tuotanto voisi käynnistyä uudelleen. Etelä-Korean erittäin tiukkojen karanteenimääräysten vuoksi tartunnat ovat pysyneet aisoissa, mutta paluumatkailijoiden vuoksi uudet tapaukset ovat kasvussa.

Kiinalaisviranomaisten mukaan kaikissa maissa tulisi toimia tehokkaammin taudin estämiseksi esimerkiksi testaamalla muitakin kuin vain flunssaoireisia.

Kiinan mukaan tuntemattomat tartuntalähteet ovat suuri ongelma.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
8.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi