

LEHTIKUVA
Afrikkalaisten kansainvaellus kohti Eurooppaa kiihtyy Atlantilla – Kanarialle rantautui lähes 10 000 laitonta siirtolaista kahdessa viikossa
Jos joku reitti Eurooppaan alkaa tukkeutua, ihmissalakuljettajat siirtävät liiketoimensa vikkelästi muualle. Nyt afrikkalaisten laittomien maahanmuuttajien veneet suuntaavat yhä useammin Atlantin rannikolta kohti Espanjaa ja Kanarian saaria. Muuttumatonta on kasvava kansainvaellus kohti Eurooppaa.
Lokakuun kahden ensimmäisen viikon aikana Kanarian saarille rantautui 8 561 laitonta maahantulijaa. Turistit eivät kansainvaellusta välttämättä näe, sillä afrikkalaisten veneet ohjataan rantautumaan turistikeskusten ulkopuolelle.
Tulijat anovat pääsääntöisesti turvapaikkaa ja heidät siirretään Espanjan mantereelle odottamaan asiansa käsittelyä.
Kanarian saarille ja ennen kaikkea Teneriffalle yrittävien, parempaa ja helpompaa elämää etsivien ihmisten määrä on kasvanut 80 prosenttia viime vuodesta. Tähän mennessä Afrikasta on saapunut veneillä Kanarialle tätä Länsi-Afrikan reittiä 23 537 laitonta siirtolaista.
Tulijat ovat lähtöisin Senegalista tai muualta Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. Senegalin epävarmat poliittiset olot, liikakansoitus sekä ravintotilanteen kriisiytyminen epätavallisten sääilmiöiden myötä ajavat ihmisiä hengenvaaralliselle 100 kilometrin matkalle kohti Kanarian saaria ja Euroopan unionia.
Ihmissalakuljettajat asialla
Syys-, loka- ja vielä osin marraskuukin ovat otollisia kuukausia Atlantin ylitykselle, sillä silloin kelit ovat usein suotuisia jopa pienille aluksille. Isompiakin aluksia toki liikkuu merellä Afrikan ja Espanjan välillä.
Somessa kiertää sellaistakin varmistamatonta tarinaa, että ihmissalakuljettajille on tarjolla laadukkaampaa ja turvallisempaakin logistiikkaa Euroopan turvatun toimeentulon ääreen pyrkiville, kuin hengenvaarallinen matka merikelvottomalla pikkupurtilolla. Kyseinen video on vuodelta 2019.
Totta on ainakin se, että Afrikasta tullaan taas Espanjaan ja Eurooppaan tavalla tai toisella isolla joukolla ja eri reittejä. Espanja ei selviä urakasta ilman EU:n apua. Marokostakin on tullut Välimeren yli Espanjan Andalusian rannikolle yli 50 000 ihmistä sitten vuoden 2019, eikä tulijoiden määrä osoita hiipumisen merkkejä.
Luottamus koetuksella
Laiton maahanmuutto nostaa Foreign Policy -julkaisun mukaan paineita myös Italiassa, sillä pääministeri Giorgia Melonin vaalilupaukset ovat äänestäjien mielestä osoittautuneet kevyiksi.
Ääri-islamistien tekemät murhat Ranskan Arrasissa ja Belgian Brysselissä ovat lisänneet kansalaisten turvattomuuden tunnetta, kuten myös Hamasin aloittama sota Israelia vastaan.
Italialaisista 71 prosenttia on sitä mieltä, että Meloni on tehnyt lupauksiaan vähemmän maahanmuuton hillitsemiseksi. Jopa 66 prosenttia kyselyyn vastanneista pitää hallitusta kyvyttömänä hoitamaan maahanmuuton ongelmia.
Tuplasti tulijoita
Italialaiset ja eurooppalaiset yleensäkin saivat ajankohtaisen herätyksen maahanmuutto-ongelman vakavuudesta, kun syyskuisena viikonloppuna italialaiselle Lampedusan saarelle ilmestyi 7 000 laitonta maahantulijaa yhden ainoan viikonlopun aikana.
Poliittinen epävakaus, sodat, köyhyys ja ilmaston lämpiäminen ovat yleisimpiä selityksiä sille, että Välimeren ylitse Italiaan on saapunut tänä vuonna yli 140 000 uuden elämän etsijää. Tuplasti enemmän kuin vuonna 2022.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- poliittinen epävakaus Länsi-Afrikan reitti Andalusia Kanarian saaret Arras Saharan eteläpuolinen Afrikka Lampedusan saari Italian oikeistohallitus ääri-islamistit Keskisen Välimeren reitti äänestäjien luottamus ihmissalakuljettajat Giorgia Meloni Teneriffa Senegal laittomat siirtolaiset laittomat maahanmuuttajat ilmaston lämpeneminen Hamas Marokko Bryssel Israel Turvapaikanhakijat Luottamus Italia Espanja
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Pakolaiskriisi on täällä taas – Välimeren ylittää yli 2 000 laitonta siirtolaista vuorokaudessa ja luvut lähestyvät vuoden 2015 tasoa

Presidenttiehdokas Halla-aho: Jos me Suomessa teemme kaiken samoin kuin Ruotsissa, myös lopputulos tulee olemaan samanlainen

Vastaanottokeskus tulla tupsahti Espoon Miilukorpeen – paikalliset asukkaat vastustavat: ”Pelottaa nuoren tytön äitinä”

Sisäministeri Rantanen: Maahanmuutto, huono integraatio ja rikollisuus liittyvät yhteen – ”Ratkaisu löytyy, kun tunnistat ja tunnustat ongelman”

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Teeskentelyn ja itsepetoksen aika on ohi – ylimitoitettu sosiaalivaltion malli on tulossa tiensä päähän

YK:n yleiskokous ei tuominnut selkeästi Hamasin terrori-iskua – Tšekin puolustusministeri puhui YK-erosta

Tynkkynen: Emme voi tukea lausumia, jotka eivät tuomitse sanallakaan Hamasin terroritekoja

Hakkarainen Keskisuomalaisessa: Jos mitään ei tehdä, Euroopasta tulee Afrikka kaikkine ääri-islam-kiroineen

Kansanedustaja Rami Lehtinen huolissaan maahanmuuttajalähiöiden ongelmista: ”Tällä tahdilla olemme Ruotsin tilanteessa”
Viikon suosituimmat

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Sanna Antikaisen kolumni: VTV-raportti suututti demarit, mutta kuka puhuu totta?
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) julkisti torstaina 19.11.2025 raportin ”Valtion budjetin menolisäykset COVID-19-pandemian aikana”. Tähän asti erityisesti SDP on perustellut Sanna Marinin hallituksen ennätyksellistä velkaantumista ja velkavuoren kasvua ennen kaikkea koronalla ja Venäjän hyökkäyssodalla Ukrainassa.

Viranomaiset paljastivat islamistien 90 miljoonan euron petoksen Ruotsissa – entinen kansanedustaja mukana koulurahojen väärinkäytössä
Expressenin mukaan yli miljardi kruunua eli yli 90 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja on ohjautunut yksityiskouluihin ja esikouluihin, jotka ovat olleet sidoksissa ääri-islamistisiin arvoihin.

Ruotsin rikollisjengeissä enemmän jäseniä kuin armeijassa sotilaita – ampumiset vaihtumassa räjäytyksiin
Jengiväkivalta alkoi Ruotsissa käydä entistä tappavammaksi samoihin aikoihin, kun Ruotsiin saapui 163 000 turvapaikanhakijaa vuosina 2015–2016. Pelkästään Tukholmassa on jengien väkivaltaisuuksissa ammuttu hengiltä 196 ihmistä viimeisen 10 vuoden aikana. Nyt automaattiaseet ovat antamassa tilaa käsikranaateille.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Perussuomalaiset: Helsingin talousarvio vuodelle 2026 on ideologinen ja vastuuton
Perussuomalaiset kritisoi voimakkaasti kaupungin vuoden 2026 talousarviota, joka nojaa epärealistisiin oletuksiin ja ideologisiin painotuksiin. Talousarvion valmistelijat ovat sivuuttaneet kasvavan velkataakan, muuttuvan väestörakenteen ja kaupungin ydintehtävien priorisoinnin.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.
Uusimmat

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää











