

Seppo Tiitinen kirjan Tiitinen - Vakoilijoita ja veijareita julkistamistilaisuudessa Helsingissä 19. syyskuuta 2018. Oikealla ylhäällä Anssi Joutsenlahti. / LEHTIKUVA
Anssi Joutsenlahti ei niele selitystä: ”kun Seppo Tiitinen muistaa kaiken mahdollisen, niin miten ainoastaan Tiitisen listan nimien kohdalla muisti tekee tenän?”
Varapuhemiehenä eduskunnassa toiminut Anssi Joutsenlahti (ps.) oudoksuu Seppo Tiitisen valikoivaa muistia. Keskiviikkona uutisioitiin laajalti, ettei erinomaisesta muististaan tunnettu Tiitinen muka kyennyt palauttamaan mieleensä ainoatakaan niin sanotun Tiitisen listan nimeä.
Tiitisen listan sisältöä on arvuuteltu julkisuudessa vuosikaudet. Asia palasi jälleen julkisuuteen Pekka Ervastin toimittaman elämäkerran Tiitinen – Vakoilijoita ja veijareita myötä. Suojelupoliisin päällikkö Seppo Tiitinen sai 1990-luvulla Länsi-Saksan tiedustelupalvelulta listan nimistä, joissa oli mainittu nimeltä silloisen Itä-Saksan valtion Suomi-kontakteja.
– Minä en kerta kaikkiaan muista listasta yhtään nimeä. On myös hyvin vaikea kuvitella, että en pystyisi palauttamaan mieleeni yhtään nimeä, jos siellä olisi ollut jotakin muistamisen arvoista. Listan nimet eivät sanoneet minulle kerrassaan mitään, Tiitinen sanaili kirjassaan.
Joutsenlahti ei niele selitystä
Eduskunnan varapuhemiehenä 2011-2015 toiminut Anssi Joutsenlahti oudoksuu muistamattomuutta.
– Eduskunnassa aina kysyttiin ongelmatilanteissa pääsihteeri Seppo Tiitiseltä, miten vastaavassa tilanteessa aikaisemmin on menetelty ja vastaus oli aina heti valmiina. Yksi asia oli silloin ja on edelleen mysteeri, että kun Seppo Tiitinen muistaa kaiken mahdollisen, niin miten ainoastaan Tiitisen listan nimien kohdalla muisti tekee tenän, Joutsenlahti kysyy.
https://www.facebook.com/anssi.joutsenlahti/posts/10217753599656274
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














