

LEHTIKUVA
Antikainen: Aikooko hallitus varmistaa yhdenvertaisuusperiaatteen toteutumisen karanteenimääräyksissä?
Iltalehti uutisoi tänään tapauksesta, jossa täyden rokotesarjan saanut henkilö oli määrätty karanteeniin Vaasassa korona-altistuksen perusteella. Samaan tilaisuuteen osallistuneita, pääkaupunkiseudulla asuvia rokotettuja henkilöitä ei asetettu karanteeniin. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii hallitusta puuttumaan mielivaltaisiin karanteenipäätöksiin.
Yksi keskeisimmistä Suomen perustuslain ja oikeusjärjestyksen periaatteista on yhdenvertaisuusperiaate. Perustuslain 6 §:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä eikä heitä ilman hyväksyttävää perustetta saa laittaa eri asemaan.
– Jos yksittäisessä kaupungissa tartuntatautilakia sovelletaan muusta maasta poikkeavalla tavalla, yhdenvertaisuusperiaate ei toteudu. Tilanne edellyttää paitsi laillisuusvalvojien myös hallituksen ja vastuullisten ministerien huomiota, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen painottaa.
Rokotettuja ei pidä asettaa karanteeniin varmuuden vuoksi
Tilanne ei ole ainutlaatuinen, vaan lehtitietojen mukaan Vaasassa on muitakin täyden rokotussarjan saaneita asetettu karanteeniin.
– Täysin rokotettuja henkilöitä ei tulisi asettaa karanteeniin varmuuden vuoksi, mikäli heillä ei ole koronavirustartuntaan viittaavia oireita. Rokotettujen kohdalla tartuntariski on merkittävästi rokottamattomia pienempi, ja tämä tulisi päätöksissä huomioida kuten THL:n ohjeistus edellyttääkin. Nyt vaikuttaa siltä, että THL:n ohjeistusta ei ole noudatettu. Kuinka hallitus valvoo, että kansalaisia kohdellaan yhdenvertaisesti ja THL:n ohjeistuksia noudatetaan? Antikainen kysyy.
Tarpeettomat rajoitukset tulevat kalliiksi
Mielivaltaiset karanteenipäätökset kuten muutkin tarpeettomat rajoitukset tulevat Antikaisen mukaan yhteiskunnalle kalliiksi.
– Kun henkilö asetetaan karanteeniin, hän voi joutua jäämään pois töistä tai opinnoistaan. Tällöin tilanteesta voi aiheutua hänelle ansionmenetyksiä tai opintojen viivästymisiä. Karanteenipäätöksille pitää olla vahvat perusteet. Kuten yrityksiinkin kohdistuneissa rajoituksissa, hallituksen ja viranomaisten pitäisi kiinnittää enemmän huomiota kustannuksiin, jotka rajoitustoimista aiheutuvat tavallisille kansalaisille tai yrityksille.
– Kun Suomessakin kaikki halukkaat on kohta rokotettu kahteen kertaan, kauanko hallitus aikoo vielä jatkaa rajoituksiaan ja millä perusteilla? Muualla Euroopassa yhteiskuntia avataan jo kovaa vauhtia ja rajoituksista luovutaan, kun Suomessa ideoidaan samaan aikaan uusia rajoituksia, Antikainen huomauttaa.
Edustaja Antikainen jätti tänään eduskunnassa sosiaali- ja terveysministerin vastattavaksi yhdenvertaisuusperiaatteen toteutumista karanteenimääräyksissä koskevan kirjallisen kysymyksen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- laillisuusvalvojat oikeusjärjestys karanteenimääräykset koronarokotukset yhdenvertaisuusperiaate koronakaranteeni koronarajoitukset tartuntariski koronapandemia Iltalehti THL tartuntatautilaki Vaasa Sanna Antikainen Perustuslaki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Wihonen toivoo selkeämpää ohjeistusta tapahtuma-alan koronarajoituksiin ja -suosituksiin: ”Tapahtumanjärjestäjät ja kansalaiset kaipaavat ja ansaitsevat selkeää ohjeistusta”

Junnila vaatii koronarajoitusten purkamista Tanskan esimerkin mukaisesti

Wihonen: Miksi ravintola- ja yleisörajoitukset toimivat joko tai -periaatteella?

Veikko Vallin tapahtuma-alan puolesta: Koronarajoitusten purkaminen on lähtenyt käyntiin epäreilulla tavalla
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.
Uusimmat

Perussuomalaiset jalkautuivat Itä-Helsinkiin juhlistamaan tasa-arvoa

Seppänen: Naisten hunnuttamiselle ei saa antaa sijaa Suomessa

Kolumni: Politiikka on aina valintoja
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää










