

PS ARKISTO
Antikainen: Perustuslakivaliokunnan lausunto todisti, että rajan sulkeminen on mahdollista – ”Vihervasemmisto oli jälleen väärässä”
Pitkin kevättä ja alkukesää jatkunut keskustelu rajavartiolain muutoksesta ja mahdollisuudesta rajan sulkemiseen hybridivaikuttamistilanteessa on saanut uusia ulottuvuuksia perustuslakivaliokunnan asetuttua rajan väliaikaisen täyssulun kannalle.
Valiokunnan kanta poikkeaa siten hallituksen esityksestä, jossa mahdollisuutta rajan täyssulkuun ei mainita. Muun muassa sisäministeri Krista Mikkonen (vihr) on useaan otteeseen todennut, ettei rajaa voi sulkea turvapaikanhakijoilta täysin.
Mikkosen lausunnot varomattomia
Mikkosen lausunnot ja yksiselitteiset kannanotot näyttäytyvätkin perustuslakivaliokunnan lausunnon jälkeen varomattomilta ja herättävät kysymyksiä koko vihreän puolueen toimintatavoista.
– Perustuslakivaliokunnan kanta rajavartiolain uudistukseen rajaliikenteen rajoittamisen osalta vie pohjan vihervasemmiston väitteiltä rajojen täydellisen sulkemisen mahdottomuudesta, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.
– Näyttää siltä, että viimeistään nyt kaikille muille, paitsi pilvilinnoissaan uneksiville vihreille ja vasemmistoliitolle, on selvää, että raja on voitava sulkea ja turvapaikanhaku keskeytettävä hybridivaikuttamistilanteissa ja että tämä on Suomen kansallisen turvallisuuden kannalta elintärkeää. Venäjälle ei tule antaa pienintäkään mahdollisuutta aiheuttaa epävakautta maamme rajojen sisäpuolella.
Hallitus piileskelee EU:n takana
Massamaahanmuuton käyttö hybridivaikuttamiseen nousi koko Euroopan tietoisuuteen viime vuonna Valko-Venäjän vietyä tuhansia pääosin Irakista tuotuja siirtolaisia EU-maiden rajoille kostona EU:n sanktioille. Maan rajanaapurit reagoivat tilanteeseen nopeasti muun muassa rakentamalla raja-aitoja Valko-Venäjän vastaiselle rajalle.
– Useat EU-maat suojelivat omia rajojaan Valko-Venäjän ja Venäjän hybridivaikuttamiselta rakentamalla raja-aitoja ja rajoittamalla rajanylityksiä. Myöhemmin selvisi, että tämä oli ensimmäinen Ukrainan sodan operaatio, jolla oli tarkoitus vaikuttaa Puolan haluun ottaa vastaan ukrainalaisia pakolaisia.
– Täällä Suomessa vihervasemmisto piileskelee edelleen EU-lainsäädännön takana eikä edes esitä välittävänsä Suomen kansallisesta turvallisuudesta – ei vaikka Suomella on valvottavanaan yli 1 300 kilometriä EU:n ulkorajaa Venäjän kanssa, Antikainen toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- yhteiskunnan epävakaus kansallinen turvallisuus rajojen sulkeminen valmiuslaki hybridivaikuttaminen Krista Mikkonen EU-lainsäädäntö EU-maat vihervasemmisto Sanna Antikainen Ukraina Venäjä perustuslakivaliokunta hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset ei taivu: Lakiin on kirjattava mahdollisuus lakata ottamasta vastaan turvapaikkahakemuksia – ”Suomen on kyettävä suojautumaan hybridioperaatiolta”

Perussuomalaiset saivat vaatimuksensa läpi valiokunnassa: Koko itäraja voitava sulkea poikkeustilanteessa

Vihreille rajojen sulkeminen on liian kova paikka – vähättelevät hybridiuhkaa itärajalla – ”Tälläkin hetkellä rajat ovat turvallisia”

Suomi voi sulkea rajansa, jos itärajalta isketään siirtolaisaseella: Ulkomaalaisen oikeus asettua Suomeen ei ole perus- tai ihmisoikeus

Purra: Rajojen vastustajilta unohtuu, että demokratiaa ei voi olla olemassa kuin suljetuissa yhteisöissä

Vihervasemmisto puhuu mielellään ihmisoikeuksista, mutta valikoivasti – ”Suomalaisten ihmisoikeudet näyttävät olevan sivuseikka”

Suomeen on yritetty päästä itärajan kautta poikkeuksellisen usein väärillä papereilla

Rajavartiolaitos suosittelee aidan rakentamista itärajalle – Wihonen: Millä aikataululla hallitus aikoo päättää asiasta?
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Hekan johto vähättelee Airbnb-huijausta: ”Tullut ilmi tapauksia” – tilastot ja toimet vasta ensi viikolla
“Supermajoittaja” on vuokrannut eteenpäin kaupungin tuettua vuokra-asuntoa Airbnb-palvelussa kertoi Verkkouutiset, perustaen uutisensa kaupunginvaltuutettu Otto Meren havaintoihin. Hekan asuntojen jälleenvuokraus on kielletty, joten kohu oli valmis. Vasta ensi viikolla Heka julkistaa omat tilastonsa mahdollisista väärinkäytöksistä sekä toimenpiteensä.

















