

Keskusta näyttää nyt vastustavan asioita, joita oli itse viime hallituskaudella ajamassa. / LEHTIKUVA
Antikainen: Suomen hallitus äänesti ennallistamisasetusta vastaan – EU:ssa Uudistuva Eurooppa -ryhmään kuuluva keskusta edisti sitä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi keskustan poukkoilua luonnon ennallistamisasetukseen suhtautumisessa. Edellisellä vaalikaudella keskusta edisti sitä voimakkaasti ja nyt vastustaa. Lisäksi Euroopan parlamentissa keskusta on ollut ryhmänsä kanssa edistämässä asetuksen läpimenoa.
Kiistelty metsien ennallistamisasetus meni läpi eilen. Asetus aiheuttaa valtavaa vahinkoa varsinkin Suomen maa- ja metsätaloudelle – ja sen arvioidaan aiheuttavan Suomelle noin 700 miljoonan vuotuiset kustannukset.
– Tässä taloustilanteessa asetuksen läpimeno on isku suoraan Suomi neidon palleaan, Sanna Antikainen sanoo ja jatkaa:
– Ja nyt kepu on ilmaissut ”tyrmistyksensä” ennallistamisasetuksen läpimenosta Euroopan parlamentissa ja syyttää siitä hallitusta. Minä olen tyrmistynyt kepun toiminnasta Euroopan parlamentissa, jossa se yhdessä ryhmänsä Uudistuvan Euroopan kanssa on ajanut ennallistamisasetuksen läpimenoa. Myös viime eduskuntakaudella kepu edisti asetusta Marinin hallituksessa. Ei ole kovin vakuuttavaa toimintaa.
”Hullunkurista kepu-kesäteatteria”
Antikainen toivoo, että suomalaiset näkevät keskustan hurskastelun läpi.
– Aivan hullunkurista kepu-kesäteatteria, mutta ei mitenkään yllättävää kyseiseltä puolueelta.
– Surullista koko asiassa on se, että ennallistamisasetuksen läpimenon ratkaisi viime kädessä Itävallan vihreä ympäristöministeri. Hän aivan yllättäen käänsi Itävallan kannan myönteiseksi ja tämä oli synkkä lopputulos. Tätä ei perussuomalaiset eikä hallitus halunnut. Kielteinen kanta ennallistamisasetukseen on ollut tällä hallituksella selvä koko ajan toisin kuin Marinin punavihreän hallituksen, jossa keskusta toimi kynnysmattona, Antikainen muistuttaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ennallistamisasetus hurskastelu kustannukset Itävalta Sanna Marin Sanna Antikainen Suomi hallitus Keskusta EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitus yritti pelastaa Suomen metsät ennallistamisasetukselta – Simula ja Junnila: Keskusta sumuttaa törkeästi

Junnila ojensi vihervasemmistoa välikysymyskeskustelussa: ”Metsät ovat meidän!”

Keskusta ei halua EU-yhteisvelkaa – Koponen: Keskusta tekopyhyydessään unohtaa, että oli hyväksymässä EU-elvytyspakettia

Keskusta putosi vasemmiston syliin – Tynkkynen: ”Vanhaa keskustaa ei enää ole”

Mäenpää: Tuoreen puheenjohtajan puheet räikeässä ristiriidassa keskustan tekojen kanssa
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.

Vigelius Rydman-äänestyksen jälkeen: ”Mikä nykyisissä kriteereissä ei kelpaa?”
Eduskunta äänesti tänään sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin luottamuksesta äänin 88–74. Vasemmistoliitto esitti ministerille epäluottamusta sen jälkeen, kun Rydman oli ilmoittanut, että järjestörahoitusta kohdennettaisiin jatkossa nykyistä enemmän varsinaiseen kohtaavaan työhön ja vähemmän hallintoon, vaikuttamiseen, varakkaille järjestöille sekä ei-terveysperusteiseen toimintaan

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












