

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ari Koposen mielestä lasten sukupuolineutraalit urheilukisat ovat woke-feminismiä pahimmillaan: ”Tasa-arvon irvikuva”
Kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen tyrmistyi Helsingin ruotsalaisten alakoulujen sukupuolineutraalien urheilukilpailujen järjestämisestä. Kisoissa jaetuista mitaleista ylivoimaisesti suurin osa meni pojille.
Ari Koponen huomauttaa, että mikäli kisat olisivat olleet aikuisten välillä, olisi tilanne ollut vielä karumpi. Tytöt kun kehittyvät poikia vikkelämmin alakouluikäisinä. Koponen näkee nykyisen intersektionaalisen feminismin menneen jopa hulluuden partaalle.
– Jo on aikoihin eletty! Naisten ja tyttöjen oikeuksia ajetaan alas tasa-arvon irvikuvalla, intersektionaalisella woke-feminismillä. Kyllä kääntyisi Minna Canth haudassaan, jos kuulisi, Koponen jyrähtää.
Biologiset erot huomioitava
Koposen näkemyksen mukaan tähän uskonnon kaltaiseen woke-feminismiin sisältyy järjetön ajatus, jossa ei tunnisteta ja tunnusteta selviä biologisia faktoja.
– Urheilussa molemmille sukupuolille tulisi olla omat sarjansa nimenomaan näiden biologisten eroavaisuuksien vuoksi, eikä ajaa tyttöjen urheilun iloa alas tämän kaltaisella järjettömyydellä.
Koponen näkee, että tulisi rohkaista lapsiamme olemaan juuri sellaisia tyttöjä ja poikia kuin ovat.
Mies ei kuulu naisten sarjaan
Urheilun tasa-arvokeskusteluun on viimevuosina myös liitetty transihmiset, jotka kokevat olevansa väärässä sukupuolessa. Koponen näkee, että kyyti on hurjaa, kun biologinen mies kamppailee naisten sarjasta. Näkemyksensä mukaan miehet voisi riistää sen, mikä kuuluisi nimenomaan naisille. Maailmalta löytyy jo esimerkkejä vastaavista tapauksista.
– Meidän ei tule missään universumissa hyväksyä tilannetta, jossa biologinen mies kilpailee naisten sarjassa. Terve maalaisjärki tekisi woke-väelle terää, Koponen painottaa.
Koponen näkee, ettei kuntien tulisi harjoittaa vastaavaa tyttöjen oikeuksien polkemista, mitä Helsingissä on syyskuun alussa tapahtunut. Maalaisjärkeen pohjautuvat toimet ja päätökset tukee lastenoikeuksia, joista tulisi pitää tiukasti edustaja Koposen mukaan kiinni.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lastenoikeudet urheilukilpailut Woke sukupuolineutraalius Ari Koponen sukupuoli Tytöt ja pojat Tasa-arvo
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Transintoilu menossa jo liian pitkälle: Seta ja vihervasemmisto yhdessä ajavat lapsille hormonihoitoa, joka pysäyttäisi murrosiän

Lukiolainen kysyi sukupuolentutkijalta: ”mikä on nainen?” – valtion vihapuheselvitystä tehnyt tutkija aloitti välittömän fasistileimaamisen

Antikainen tyrmistyi translain läpimenosta: ”Seuraavaksi vihervasemmisto aikoo ulottaa lain koskemaan myös lapsia ja nuoria”

Keskusta ja kokoomus taktikoivat härskisti translakiin liittyvässä äänestyksessä: Lasten ”transuilun” tukemiseen kehottava lausuma hyväksyttiin eduskunnassa

Mitä ihmettä taas? HS-vaalikone pudotti kärkijoukosta, jos eduskuntaan pyrkivä ehdokas ei kannattanut sukupuolten moninaisuutta – mistä oikein on kyse?

Rehtori-kansanedustaja rajoittaisi oppilaiden puhelimien käyttöä – työrauha on palautettava kouluihin

Transnaisten ennätysmäinen määrä ei auttanut – Miss Universum -kisojen taustayhtiö meni konkurssiin

Koponen: Woke-hullu ideologia ajaa tyttöjen turvallisuuden edelle

PS-Nuoriso vaatii paluuta perusasioihin peruskoulujen seksuaaliopetuksessa: Sukupuolia on kaksi
Viikon suosituimmat

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Elinkeinoelämä ja vasemmisto ajattelevat lompakoillaan – eliitin ihmisvihamielinen katastrofilogiikka esillä Ylen äärioikeistokeskustelussa
Yleisradion A-Talk-ohjelma käsitteli eurooppalaisen ”laitaoikeiston” kiihtyvää nousukiitoa. Studiossa sosialisti ja elinkeinoelämän edustaja löysivät yhteisen sävelen yksiulotteisesta talousajattelusta. Keskustelijat vaikenivat visusti maahanmuuton ongelmista.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Rikosilmoitus vasemmistopuolueen mahdollisesta vaalivilpistä Tukholmassa: ”Pahinta mitä olen nähnyt”
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät vilppiepäilyt laajenevat Borlängestä Tukholmaan. Svenska Dagbladetin pääkirjoituksessa useat Järvan ongelmalähiöiden alueella työskennelleet vaalivirkailijat kertovat tilanteista, joissa äänestäjiä olisi päättäväisesti johdateltu kannattamaan vasemmistopuoluetta. Nyt poliisi selvittää äänestystapahtumia.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












