Mitä tapahtuu, kun kaupunkilaisliberaali hylkää ennakkoluulonsa, rikkoo sosiaalisen kuplansa ja tutustuu arvokonservatismiin? Tällaisen ihmiskokeen teki Antti Värtö, joka kirjoittaa Vihreässä Langassa ainakin luopuneensa liberalisminsa puhdasoppisuudesta, vaikkei sentään muuttunut konservatiiviksi. Vuoden kokeilu päättyi siihen, että Värtö järjesti joulukuussa Suomi 100 -juhlat – vieläpä ilman hipstereille tyypillistä postmodernia ironiaa.

Värtö kertoo nähneensä alkuvuodesta 2016 Rajat kiinni -aktiivistin viestin, jonka sisältö oli kirosanat poistettuna suunnilleen se, että punavihreät haluavat Suomen täyteen maahanmuuttajia, koska he vihaavat suomalaista kulttuuria.

– Pyörittelin silmiäni. Luulisi, ettei ole kovin vaikeaa ottaa selvää, mitä niin sanotut punavihreät oikeasti ajattelevat, Värtö kirjoittaa.

– Melkein heti perään näin erään vasemmistolaisen päivityksen. Sisältö oli suunnilleen se, että ainoa syy Sipilän hallituksen maahanmuuttopolitiikalle on puhdas rasismi.

Värtö sanoo ”harvinaisen selväjärkisyyden puuskan vallassa” tajunneensa tämän päivityksen tekevän saman virheen kuin aiemman.

– Ei kai olisi hirveän vaikea ottaa selvää, miten niin sanotut arvokonservatiivit oikeasti ajattelevat.

Vuosi Hommafoorumilla ja Rajat kiinni -ryhmän sivuilla

Värtö kirjoittaa olevansa kaupunkilaisliberaali, joka kannattaa vähemmistöjen oikeuksia, monikulttuurisuutta, seksuaalista vapautusliikettä, mutta tajunneensa, ettei ole koskaan oikeastaan perehtynyt arvokonservatiivien ajatuksiin.

– Vapaamielisyyteen kuuluu, ettei tuomitse mitään maailmankatsomusta perehtymättä siihen kunnolla. Siksi perehdyin vuoden ajan konservatiiviajattelijoiden kirjoituksiin.

Värtö kertoo vuoden aikana lukeneensa perussuomalaisten poliitikkojen ja muiden arvokonservatiivien blogeja, viettäneensä aikaa Hommaforumilla ja selanneensa Rajat kiinni -ryhmän sivuja. Hän tutustui niin tunnettuihin konservatiivisiin klassikkoajattelijoihin kuin aikamme sosiaalisen median rääväsuihinkin.

Liberaaleilla kapeampi arvopohja

– Koko ajan yritin välttää väittämästä kirjoittajille mielessäni vastaan. Pyrin koko ajan kunnioittamaan kirjoittajien näkökulmaa, vaikka en ymmärtäisikään sitä. Jossain vaiheessa vuotta henkiset vastalauseeni loppuivat. Aloin päästä vanhoillisen pään sisään, Värtö kirjoittaa.

Värtö omaksui yhdysvaltalaisen moraalipsykologin Jonathan Haidtin teorian, jonka mukaan konservatiivit eivät suinkaan vähättele liberaaleille tärkeitä arvoja: huolenpito ja haittojen vähentäminen, sen jälkeen vapaus ja reiluus.

– Myös konservatiivit pitävät noita arvoja tärkeinä. Niiden lisäksi heillä on kolme muutakin moraaliperustaa: auktoriteetin ja perinteiden kunnioitus, puhtauden ja pyhyyden vaaliminen sekä lojaalisuus oman ryhmän jäseniä kohtaan. Nämä arvot voi ilmaista myös toisella, tutummalla tavalla: koti, uskonto ja isänmaa.

Haidtin tutkimusten mukaan konservatiivien arvopohja on todellakin moniulotteisempi kuin liberaalin, vaikka moni liberaali ei sitä ymmärräkään. Yleensä liberaalit kuvittelevat, että konservatiivit eivät välitä muista ihmisistä.

Konservatiivi uskoo varovaisuusperiaatteeseen

Värtö kirjoittaa ymmärtäneensä konservatiivien vanhoja instituutioita säilyttävän varovaisuusperiaatteen kirjailija ja filosofi G. K. Chestertonin aitavertauksen avulla.

Vertauksessa kaksi ihmistä kulkee maalaispolulla, jonka katkaisee äkisti aita. Aidan toisella puolella tie ja niityt vaikuttavat jatkuvan täysin samanlaisina kuin tälläkin puolella.

Kun radikaali uudistaja ei keksi mitään syytä, miksi tässä on aita, hänen ensimmäinen ajatuksensa tietysti on: ”Minä poistan sen”.

Varovaisempi kulkijoista vastaa: ”Jos et keksi mitään syytä, miksi aita on siinä, en anna sinun poistaa sitä. Sillä aita ei ole vain kasvanut keskelle tietä: joku on pystyttänyt sen jostain syystä. Vasta kun tiedät mikä tuo syy on ja olet varma, ettei se enää päde, voin antaa sinun poistaa aidan.”

Värtö ymmärtää, että tästä on kyse avioliitonkin kohdalla.

– Avioliiton kaltaiset instituutiot ovat palvelleet meitä tuhansia vuosia. Emme välttämättä tiedä, mitä niiden muuttamisesta seuraisi.

Värtö on ymmärtänyt, mistä konservatismissa on kyse. Sen sijaan hän ei näytä tuntevan liberalismin keskeistä periaatetta, yhdenvertaisuutta lain edessä – ainakin päätellen siitä, miten teksti jatkuu.

– Konservatiivi ei ole valmis ottamaan sellaista riskiä, vaikka toisessa vaakakupissa olisikin tasa-arvon kaltainen tärkeä arvo, Värtö pohtii.

Aidon avioliiton puolustajat eivät tosiasiassa katso, että toisessa vaakakupissa olisi tasa-arvo ja toisessa varovaisuus. He katsovat, että vielä hetki sitten voimassa ollut avioliittolaki toteutti yhdenvertaisuuden yksilöiden välillä siinä missä uusi, samaa sukupuolta olevien avioliiton mahdollistava laki. Arvokonservatiiveille ja klassisille liberaaleille yksilöt ovat tasa-arvoisia, eivät parisuhteet tai ihmisten teot.

Liberaalitkin haluavat olla omiensa parissa

Värtö tunnisti myös sen, kuinka sisäryhmän ja ulkoryhmän välinen ero näkyy punavihreän kuplan sisälläkin, vaikkei sitä haluttaisi moninaisuuspuheen keskellä tunnustaakaan.

– Liberaalista ajatus yhtenäiskulttuurista tuntuu pelottavalta ja ahdistavalta. Mutta kuinka moni on joskus haaveillut muuttavansa Berliiniin, jotta saisi olla “samanhenkisten ihmisten parissa”? Kuinka moni haluaa olla töissä firmassa, jossa muut työntekijät ymmärtävät samoja juttuja, joista itsekin tykkää?

– Nämä ovat haaveita pienoiskokoisista yhtenäiskulttuureista. Nämä samanmielisten kuplat eivät ole välttämättä tekemisissä keskenään, eivätkä ainakaan toisenmielisten kanssa, Värtö kirjoittaa.

Kansallisvaltiokaan ei näytä konservatiivisuuteen perhetyneen entisen puhdasoppisen liberaalin mielestä enää yhtä pahalta möröltä kuin aiemmin.

– Konservatiivin haaveissa koko maa on yhtä kulttuuria. Silloin missä tahansa naapurustossa voi kokea olevansa samanhenkisten ihmisten parissa. Naapureiden kanssa voi jutustella ja kutsua heidät kylään. Työpaikalla voi puhua viimeisimmistä asioista kahvipöydässä kuin parhaiden ystävien kesken. Konservatiivin visiossa kaikki maan kansalaiset ovat kuin veljet keskenään, Värtö kirjoittaa.

Liberaalien mielestä maahanmuuton vastustajat ovat sydämettömiä, sillä he eivät halua auttaa hädänalaisia ihmisiä, Värtö tietää omasta viiteryhmästään. Konservatiivin mielestä monikulttuurisuuden äänitorvet taas ovat hyväuskoisia hölmöjä, joiden toimet pahimmassa tapauksessa romahduttavat luottamukseen perustuvan yhteiskuntamme, Värtö sanoo eikä taida olla hakoteillä.

Silmien avaaminen oman kuplan ulkopuoliselle todellisuudelle oli Värtölle positiivinen kokemus.

– Konservatiivivuoteni aikana tajusin, kuinka paljon nykyinen vastakkainasettelu perustuu tietämättömyydelle, Värtö kirjoittaa.

– Kaiken huipuksi järjestin joulukuussa Suomi 100 -juhlat. Ilman ironiaa.