

LEHTIKUVA
Asedirektiiville tyrmäys valiokunnassa – Halla-aho: ”.. tämä on niitä harvoja hetkiä, kun politiikassa on mukavaa”
EU:n komission kaavailemat ampuma-asedirektiivin kiristykset ovat vahvassa vastatuulessa. Europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon (ps.) mukaan europarlamentin asiaa käsitellyt LIBE-valiokunta antoi tyrmäyksen komission ja neuvoston kaavailemille kiristyksille.
Perussuomalaiset ovat katsoneet ampuma-asedirektiivin uhkaavan Suomen maanpuolustuskykyä. Direktiivi olisi alkuperäisessä muodossaan käytännössä lopettanut reserviläisten ampumaharjoitusmahdollisuudet sekä asekeräilyn. Puolustusministeri Jussi Niinistö on aiemmin todennut, etteivät kansallisen puolustuksen järjestelyt eivät kuulu Euroopan komissiolle.
Direktiiviesitys sai Halla-ahon mukaan parlamentissa alusta alkaen kriittisemmän vastaanoton kuin komissio olisi toivonut. Komissio oli esittänyt kiellettäväksi tai voimakkaasti rajoitettavaksi asetyyppejä, joita käytetään yleisesti urheiluammunnassa, mutta joiden rooli rikollisuudessa tai terroriteoissa on mitätön.
Komission ampuma-asedirektiiviesitystä on käsitelty talven ja kevään aikana, Halla-ahon mukaan ”melko kiivaassa hengessä”. Asia nytkähti eteenpäin 9.5, europarlamentaarikko kuvasi äänestystuloksia seuraavasti:
– Nyt on pakko tiedottaa lyhyesti, koska tämä on niitä harvoja hetkiä, kun politiikassa on mukavaa. Kansalaisvapauksien valiokunta LIBE äänesti juuri komission ampuma-asedirektiiviä koskevasta lausunnostaan. Komissio ja vasemmisto ottivat pataan niin että pölähti.
– Lyhyenä yhteenvetona sanottakoon, että valiokunnan äänestys meni ällistyttävän hyvin. Saimme läpi kaikki keskeiset tavoitteemme, joskin monet äänestyksistä olivat hyvin tiukkoja, Halla-aho kirjoittaa.
Hän kuvaa yksityiskohtaisessa blogikirjoituksessaan, miten valiokunta äänesti nurin seuraavat asiakohdat:
a) puoliautomaattisten kiväärien (esitetyt kategoriat A6 ja A7) kielto.
b) lupien määräaikaisuudet.
c) pakolliset lääkärintarkastukset.
d) suurikapasiteettisten lippaiden rajoitukset.
e) aseiden etämyynnin täyskielto.
f) rajoitukset ampumatarvikkeiden ja lippaiden etäkauppaan.
e) sarjatuliaseiden täyskielto.
Direktiivin käsittely jatkuu sisämarkkinoista vastaavassa IMCO-valiokunnassa. Halla-ahon mukaan on vaikea kuvitella, että tilanne olisi sielläkään toinen.
– LIBEn antama tyrmäys toivon mukaan myös lähettää komissiolle ja neuvostolle kirkkaan viestin siitä, että esityksen pahimmat hulluudet eivät mene parlamentista läpi ja että ne kannattaisi sovinnolla unohtaa. Samppanjapulloja ei ehkä pidä vielä avata, mutta tällä hetkellä näyttää tämän asian suhteen aika hyvältä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitus pyrkii turvaamaan reserviläisten ampumaharrastuksen – lapsi ei saa mennä pesuveden mukana

Puolustusministeri Niinistö edellyttää muutoksia asedirektiiviin – ”on kyse Suomen kokonaisturvallisuudesta”

Halla-aho: Asedirektiivi lopettaisi useita ampumaurheilulajeja kokonaan

Puolustusvaliokunta: EU:n asedirektiiviä ei voi sellaisenaan panna Suomessa täytäntöön

Jussi Niinistö asedirektiivistä: ”Kansallinen poikkeus mahdollinen”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











