

MATTI MATIKAINEN
Eerola: Kiristykset vähentävät Suomen houkuttelevuutta
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kiittelee hallituksen toimia maahanmuuttokriisin hoitamiseksi.
– Toimintatavat on mitoitettava nopealla aikataululla vastaamaan maahantulijoiden määrää, jotta huono suunnittelu ja henkilöstömitoitus eivät aiheuta ylimääräisiä kustannuksia näinä kovien leikkausten aikana, Eerola muistuttaa.
– Valitettavasti korjausliikettä ei tehdä yhdessä eikä kahdessa viikossa. Päätökset, jotka ovat johtaneet nykyisiin ongelmiin, on tehty vuosikymmenten aikana. Perussuomalaisten ajoissa antamat varoitukset ovat menneet kuuroille korville.
Päätöksillä estetään
kymmenien tuhansien vyöry
Hallitus päätti hyväksyä vapaaehtoisen taakanjaon, joka tarkoittaa 2 400 turvapaikanhakijan ottamista.
– Ratkaisu vapaaehtoisesta taakanjaosta voidaan hyväksyä, jos samalla saadaan estettyä nyt ennakoitujen kymmenien tuhansien turvapaikkahakemusten vyöry. Samaan aikaan toteutettavilla maahanmuuttopolitiikan kiristyksillä vähennetään Suomen houkuttelevuutta tuntuvasti.
Turvallisista maista lista,
perheenyhdistymisiä tiukennetaan
Eerola on tyytyväinen siitä, että maahanmuuton hallitsemiseksi ollaan valmiita tekemään tiukennuksia nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan niin kotimaisella kuin EU-tasollakin.
– Hyviä toimenpiteitä ovat muun muassa turvallisten maiden lista, joka tarkoittaa sitä, että esimerkiksi jokainen Balkanin tai Turkin alueelta tulevan hakijan turvapaikka-anomus käsitellään pikamenettelyllä. Tavoitteena on, että myös osia Irakista ja Somaliasta saataisiin mukaan listoille.
– Suomi myös tiukentaa perheenyhdistämiskriteereitä sekä ottaa Schengenin sisärajatarkastukset aktiiviseen keinovalikoimaan. Myös sosiaaliturvaan on tulossa muutoksia, jotka vähentävät Suomen vetovoimaa mahdollisille elintasosyistä tuleville hakijoille, Eerola listaa positiivisia päätöksiä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Suomen tehostettava palautuksia

Tutkimus valottaa tahriib-ilmiötä – Somaliasta muutetaan Eurooppaan taloudellisten syiden vuoksi

Ajatuspajan johtaja vastaa Kianderille – turvapaikanhakijan vuotuinen kustannus on -10 000 euroa

30 000 turvapaikanhakijaa tarkoittaa 400 miljoonan euron vuotuista, kumuloituvaa kulua
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

Kohuprofessori Jason Arday löydettiin kuolleena
Cambridgen yliopiston plagiointikohun keskiössä viime viikkoina ollut 41-vuotias professori Jason Arday on kuollut. Arday löytyi elottomana Etelä-Lontoosta perjantaina iltapäivällä.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on vaatinut näkyvästi avoimuutta politiikan rahoitukseen. Hopsun puolison vastaperustetun yhtiön 290 000 euron sopimus Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa syntyi ilman kilpailutusta eikä näkynyt missään julkisessa vaikuttamisrekisterissä. Torstaina hyvinvointialue perui koko hankinnan.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.

Ministeri Rydman ei anna periksi: ”Suomalaisen ja suomalaisen veronmaksajan etu on asetettava etusijalle”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













