Artikkeli kuva

Eläimiin sekaantuminen kriminalisoidaan eläinsuojelulain luonnoksessa kuten Perussuomalaisten esittivät vuosia sitten – punavihreät eivät kannattaneet

06.03.2018 |14:08

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri teki vuonna 2015 kirjallisen kysymyksen eläinseksin laillisuudesta sekä lakialoitteen, jossa ehdotettiin, että Suomessakin eläimeen seksuaalisesti sekaantuminen kiellettäisiin ja säädettäisiin rangaistavaksi teoksi. Eläinsuojelulain luonnoksessa tämä on nyt vihdoin toteutettu.

Eläimiin sekaantuminen poistettiin Suomessa rikoslaista vuonna 1971. Teko on kuitenkin rangaistava, jos se täyttää eläinsuojelurikoksen tunnusmerkit.

Tanska uudelleenkriminalisoi eläinseksin kaikissa olosuhteissa kolme vuotta sitten. Ilta-Sanomien mukaan se ei halunnut jäädä viimeiseksi Pohjois-Euroopan maaksi, joka sallii eläimiin sekaantumisen. Aiemmin sen ovat kieltäneet Saksa, Norja, Ruotsi ja Britannia. Ylen mukaan Suomi kuuluu nyt Euroopassa enää Romanian ja Unkarin kanssa eläinseksin salliviin maihin.

Kolme vuotta sitten Meri ei saanut eläimiin sekaantumisen kriminalisoivalle lakialoitteelleen tukea yhdeltäkään vihreiden, vasemmiston tai SDP:n kansanedustajalta lukuun ottamatta vasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekosta.

– Toivottavasti kannattavat lakialoitetta nyt, Meri kommentoi Facebook-seinällään.

Avoimesti eläinseksiä on Suomessa puolustanut ainakin Sexpo-säätiön toiminnanjohtaja Tommi Paalanen. Paalanen on usein valtamedian haastateltavana asiantuntijaroolissa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”

09.04.2026 |23:32
5.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
7.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
8.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää