Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Elo: Vihreät ajavat EU:sta liittovaltiota

13.05.2014 |12:39

Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja, eurovaaliehdokas Simon Elo ja kristillisten Jouko Jääskeläinen haastoivat vihreiden europarlamentaarikko Tarja Cronbergin eilen Ylen aamu-tv:ssä vihreiden ajamasta EU-politiikasta. Elon ja Jääskeläisen mukaan vihreiden ajama rikkidirektiivi heikentää Suomen kilpailukykyä. Vihreitä moitittiin myös liittovaltion ajamisesta ja pyrkimyksestä EU-maiden tasapäistämiseen.

Cronbergin näkemyksen mukaan Suomen teollisuus on rikkidirektiivistä peräti hyötynyt ja suomalaiset yritykset saaneet siitä kilpailuetua. Vihreiden eurovaaliehdokas uskoi vakaasti Suomen edelläkävijyyden puhtaammassa teknologiassa kääntyvän lopulta Suomen eduksi.

– Mitä se edelläkävijyys hyödyttää Suomea tai Eurooppaa? Me kiristämme ympäristö- ja energiaverotustamme, ja kymmenet tuhannet työpaikat siirtyvät Kiinan kaltaisiin maihin, jotka eivät välitä meidän edelläkävijyydestä, kuittasi Simon Elo, jonka mukaan rikkidirektiivin vaikutukset näkyvät Suomessa lähinnä henkilöstövähennyksinä merenkulkualalla.

Vihreät haluavat yhteiset verot ja velkavastuut

Elo arvosteli vihreitä myös EU:n ajamisesta liittovaltion suuntaan muun muassa kannattamalla yhteisiä EU-veroja, vihreät kun haluavat unionin keräävän ympäristöveroja. Elon mukaan Suomi on vahvasti unionin nettomaksaja muutenkin seuraavien kuuden vuoden aikana.

– Kyllä tämä on vahvaa liittovaltiokehitystä, Elo moitti.

Cronberg perusteli EU:n rahoitustarpeen lisäämistä muun muassa joitakin EU-maita vaivaavan korkean nuorisotyöttömyysasteen alentamisella. Vihreät kannattavat myös yhteisiä velkavastuita eli eurobondeja, joiden avulla velkaantuneiden euromaiden korkotasoa voidaan laskea Suomen kustannuksella.

– Katson meillä olevan yhteisvastuu siitä, että Euroopan talouskehitys menee eteenpäin. EU ei voi jakaantua köyhiin ja rikkaisiin maihin, ilmaisi Cronberg.

Elo ei innostunut vihreiden harmonisointipolitiikasta. Koko EU:n verotuksen ja sosiaaliturvan laittaminen samalle tasolle ei ole mahdollista, koska EU:ssa on erilaisia kulttuureita ja talouksia.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
6.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11
9.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi