Artikkeli kuva

Guggenheim-hankkeen vastustajat järjestivät Senaatintorilla mielenosoituksen Guggenheimia vastaan 30. marraskuuta 2016. / LEHTIKUVA

“Game over Guggenheim!”

01.12.2016 |01:08

Guggenheim-museohanke kaatui äsken päättyneessä Helsingin kaupunginvaltuuston äänestyksessä. Valtuusto tyrmäsi hankkeen äänin 53-32.

Hanketta voimakkaasti vastustaneet perussuomalaiset eivät pidätelleet riemuaan tuloksen selvittyä. Helsingin perussuomalaisten varavaltuutettu Mari Rantanen kuittasi Facebookissa: “Game over Guggenheim!”

“Olen todella onnellinen! Ei tule ikävä”, totesi puolestaan perussuomalaisten nuorten varapuheenjohtaja Toni Ahva.

Myös kansanedustaja Mika Raatikainen (ps.) päästeli jälkihöyryjä: “Guggeen ei mene enää senttiäkään veronmaksajien rahoja!!! Homma hoidossa.”

Asian käsittelyn aikana nähtiin kummallinen veivaus, kun kokoomuksen ryhmänjohtaja Lasse Männistö esitti yllättäen, että Helsinki ei myöntäisikään Guggenheimin tukisäätiölle 25 miljoonan euron takausta. Hän teki asiassa vastaesityksen, joka ei kummastuneeseen valtuustoon uponnut.

– Luulin että Espoon kaupungin toiminnassa on ollut erityisesti ongelmia, mutta näköjään Helsingin kaupungin päätöksentekokulttuuri on aivan omassa lajissaan. Suurimman puolueen (kok) ryhmäjohtaja tuo kaikkien yllätykseksi valtuustoon uuden esityksen, jonka olisi voinut halutessaan esittää kaupunginhallituksessa. Esitystä kannattaa virkamies (sd), joka oli vielä kaupunginhallitukselle esitellyt toisenlaista ehdotusta, käsittelyä seurannut espoolainen kansanedustaja Simon Elo kommentoi.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
4.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
9.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25
10.
Suomen uutiset logo

Feministijulkaisu Emma: Miksi aiemmin yksityisestä juhlasta, Ramadanista, on tullut julkinen ilmiö? – Saksaan islamisteja paennut muslimi pitää sitä merkkinä lännen islamisaatiosta

17.03.2025 |09:08

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää