

Googlen sisäpiiriläinen paljastusvideolla: isot teknologiayhtiöt ovat vaarallisia ja puolueellisia
Yhdysvaltalainen, korruptionvastainen Project Veritas -organisaatio on haastatellut Googlen vanhempaa tutkijaa, joka puhuu videolla suunsa puhtaaksi työnantajansa käytännöistä. Viisi vuotta Googlella työskennellyt Greg Coppola ei usko alkuunkaan väitettä, jonka mukaan teknologiajätit olisivat poliittisesti neutraaleja.
– On aika päättää, hallitsemmeko me teknologiaa, vai hallitseeko teknologia meitä. Aiommeko vain antaa isojen teknologiayhtiöiden päättää, kuka voittaa vaalit jatkossa, Coppola kysyy videohaastattelussa.
– Katson hakua ja katson Google Newsiä ja näen, mitä se telee. Näen myös Googlen johtoportaan menevän kongressiin vakuuttamaan, että hakuja ei ole manipuloitu. Että se ei ole poliittista. Ja olen niin varma siitä, että tuo ei ole totta.
”Tiedän mitä algoritmit tekevät”
Minulla on tohtorin paperit, minulla on viiden vuoden työkokemus Googlella ja minä vain tiedän miten algoritmit toimivat. Ne eivät kirjoita itse itseään. Me kirjoitamme ne tekemään mitä me haluamme niiden tekevän.
Project Veritas julkaisi videohaastattelun Googlen sisäpiiriläisestä Greg Coppolasta osana sarjaa Googlen sisäpiiriläisten raporteista ja sisäisistä muistioista. Sarjassa on paljastunut poliittista vinouma, ”algoritminen epäreiluus” ja mustien listojen käyttö Youtubessa. Google omistaa videopalvelu Youtuben.
Coppola on vanhempi ohjelmistoinsinööri, joka on työskennellyt tekoälyn ja Google Assistantin parissa. Hän osallistui Project Veritasin sisäpiiriläisten haastatteluihin, koska hän haluaa ihmisten olevan tietoisia niistä huolestuttavista mahdollisuuksista, joita teknologiayhtiöillä on politiikkaan vaikuttamiseksi.
– Mielestäni olemme juuri hyvin tärkeän historiallisen hetken äärellä. Meillä oli jonkin aikaa teknologia, joka oli poliittisesti neutraali. Nyt meillä on teknologia, joka todella ensinnäkin valitsee puolensa poliittisessa kilpailussa, ja minusta suuryhtiöiden valta sulautuessaan yhteen poliittisten puolueiden kanssa voi olla vaarallista.
– Ja yleisemmin ottaen meidän vain tulee nyt ymmärtää että teknologiaa käytetään ihmisten manipuloimiseen. On aika päättää, hallitsemmeko me teknologiaa, vai hallitseeko teknologia meitä.
Coppola uskoo, että Googlen poliittiset pyrkimykset ovat vaarantaneet yhtiön haku- ja uutispalveluiden luotettavuuden.
– Meillä oli pitkä ajanjakso, kymmenisen vuotta, jolloin meillä oli hakukoneita ja sosiaalista mediaa, joka ei ollut poliittisesti vinoutunutta, ja me tavallaan totuimme ajatukseen siitä, että Google-haun ylimmät tulokset olivat todennäköisesti oikea vastaus.
Go Vote – jos olet liberaali
Coppola viittaa Kalifornian yliopiston psykologian professori Robert Epsteiniin, joka on hiljattain esittänyt Yhdysvaltain kongressille ehdotuksen Googlen maailmanlaajuisen hakukonemonopolin murtamiseksi. Epstein on tutkimuksissaan osoittanut, että suuri enemmistö ihmisistä ajattelee, että jos jokin sivu saa Googlen hakutuloksessa korkeamman aseman kuin joku toinen, sen täytyy olla tärkeämpi ja enemmän oikeassa.
Toisin kuin Coppola, Epstein kannattaa demokraatteja. Hän on kuitenkin huolissaan siitä, että Googlen hakutulokset suosivat demokraattipuoluetta.
Vuonna 2016 Googlen algoritmien tuottamat puolueelliset hakutulokset todennäköisesti vaikuttivat kahden ehdokkaan välillä harkitseviin äänestäjiin lisäämällä 2,6 miljoonaa ääntä Hillary Clintonille, Epstein väittää.
Vuoden 2018 välivaaleissa Google antoi vaalipäivänä äänestysmuistutuksen “Go Vote” kotisivullaan – muttei kaikille käyttäjilleen. Tämä tuki demokraatteja mahdollisesti miljoonilla äänillä Epsteinin tutkimuksen mukaan.
Epstein pitää erityisen huolestuttavana sitä, että teknojättien vallankäyttö on näkymätöntä eikä sitä vastaan oikein voi kilpailla. Valeuutisista jää kiinni ja niitä vastaan voi taistella faktantarkistuksella, mutta algoritmit toimivat katveessa.
Teknoyhtiöiden poliittinen agenda on vielä vieras ajatus
– Ja tiedäthän, meillä ei ole vielä ollut aikaa hahmottaa sitä tosiasiaa, että teknologiafirmoilla saattaisi olla agenda. Tarkoitan, että se on jotakin, josta olemme vasta alkamassa käydä keskustelua, Coppola sanoo.
Coppolan mukaan Google politisoitui juuri ennen Yhdysvaltain edellisiä presidentinvaaleja.
– Aloitin 2014. Vuosi 2014 oli upeaa aikaa olla Googlella. Me emme puhuneet politiikasta. Kukaan ei puhunut politiikasta. Se oli yksinkertaisesti mahdollisuus työskennellä maailman parhaiden tietotekniikan asiantuntijoiden kanssa, parhaissa olosuhteissa, parhailla tietokoneilla ja ilmaisella ruoalla.
Muutos tapahtui, kun vaaleista alettiin puhua. Media ja demokraattipuolue katsoi että jokainen joka piti Donald Trumpista oli rasisti. Coppolan mukaan jokainen teknologiayritys ja koko tietotekniikka-ala omaksui tämän ajattelun. Pieni joukko ihmisiä työskentelee varmistaakseen, että tietyt, liberaalit uutissaitit saavat näkyvyyttä.
Coppola ei usko, että useimmat Googlen työntekijät olisivat töissään poliittisesti suuntautuneita.
– Siellä on valtava määrä järjestelmiä, ja useimmilla niistä ei ole mitään tekemistä politiikan kanssa – esimerkiksi luonnollisen kielen prosessointi.
Yhdysvaltain oikeusministeriö laittaa digijätit suurennuslasin alle
Google ja muut teknojätit saatetaan pakottaa kilpailuun, mikä voi myös tarkoittaa konservatiivisesti painottuneiden hakukoneiden ja sosiaalisen median alustojen tuloa markkinoille.
Yhdysvaltain oikeusministeriö käynnistää laajan kartelliselvityksen koskien suurimpia teknologia-alan yrityksiä, kirjoittaa Markkinointi & Mainonta (M&M).
Tutkinnassa kartoitetaan muun muassa Facebookin, Googlen emoyhtiö Alphabetin, Amazonin ja Applen toimintatapoja. Viranomaiset selvittävät, tukahduttavatko kyseiset suuryritykset kilpailua lainvastaisesti. Facebook, Google ja Amazon olivat jo heinäkuussa edustajainhuoneen kilpailukomitean ristikuulustelussa siitä, onko yhtiöillä liian vahva asema digimarkkinoinnissa, verkkokaupassa ja pilvipalveluissa.
Huolenaiheena on M&M:n mukaan se, että nämä suuryritykset ovat yhdessä liian suuria ja tukahduttavat pienempiä toimijoita, mikä ei ole kuluttajien edun mukaista.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Big Tech Algoritmit Robert Epstein Greg Coppola Vaalivaikuttaminen Hillary Clinton Donald Trump Google
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


CNN-pomo kertoi pyrkineensä vaikuttamaan presidentinvaaleihin tarkoitushakuisilla propagandauutisilla – kehuskelu tallentui salaa kuvatulle videolle

Tutkijat uskovat tähän: Algoritmi pystyy ennustamaan yhteiskunnallisia levottomuuksia
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.














