

MIKA RINNE
Hakkarainen mahdollisista veronkiristyksistä: ”Siinä otetaan ensiaskeleet, että Suomeen tulee kansallinen lama”
Perussuomalaisten europarlamenttiehdokas ja kansanedustaja Teuvo Hakkarainen ei halua, että hallitusneuvotteluissa mukana olevat puolueet hankaloittavat yrittäjien ja teollisuuden toimintaa.
Helsingin Sanomat kertoi perjantaina, että hallitusneuvotteluissa suunnitellaan vähintään 700 miljoonan euron veronkorotuksia. Lehden mukaan veronkiristykset eivät kohdistuisi palkka- tai eläketuloihin vaan ainakin osaan yrityksistä.
– Siinä otetaan ensiaskeleet, että Suomeen tulee kansallinen lama. Yritykset tulevat varovaiseksi, investoinnit pysähtyvät ja kukaan ei työllisty. Se on seurauksena tuommoisesta politiikasta, kansanedustaja Teuvo Hakkarainen jyrähtää.
Yliverottaminen järjetöntä
Sdp:n hallitustunnustelija Antti Rinne yrittää neuvotella hallituksen muodostamisesta keskustan, vihreiden, vasemmiston ja rkp:n kanssa. Sdp käyttäisi velkarahaa muun muassa ratahankkeisiin ja koulutukseen.
– Syömävelan ottaminen olisi älytöntä hommaa, koska silloin meillä on Kreikan tie edessä. Yliverottaminen on kansantaloudellisesti järjetöntä. Sen sijaan tarvitaan veronalennuksia, jotka todellisuudessa lisäisivät verotuloja kun rahaa olisi käytettävissä kuluttamiseen ja investoimiseen. Raha tulisi ostovoiman kautta takaisin valtion kassaan, Hakkarainen sanoo.
”Kaikki ei ole jaossa”
Hakkarainen kannustaa suomalaisia äänestämään europarlamenttivaaleissa, jotta kansallismielisille saadaan vaalivoitto.
– Jos liberaalit pääsevät päättämään asioista, niin siinä käy huonosti. Silloin tänne tulevat kaiken maailman vuohipaimenet ja niitä hyysätään veronmaksajien rahoilla. On tärkeä näyttää, että suomalaiset ovat sitä mieltä, että kaikki ei ole jaossa, Hakkarainen muistuttaa.
Hakkaraisesta on tärkeää, että verorahat käytetään suomalaisten hyväksi. Nyt haittamaahanmuuttoon menee vuodessa 3,2 miljardia euroa, kun esimerkiksi puolustusmenoihin käytetään 2,3 miljardia euroa.
Ammattityöttömiä Lähi-idästä
Iltalehden perjantaina julkaiseman selvityksen mukaan Kelan työttömyysturvan menot olivat viime vuonna yhteensä noin 1 964 miljoonaa euroa, josta maahanmuuttajien osuus oli yli 20 prosenttia.
– Maahanmuuttajille menee merkittävän suuri määrä rahaa, vaikka heidän osuus Suomessa asuvista ihmisistä on hieman alle viisi prosenttia. Tarvitaanko me lisää työttömiä? Nyt ikään kuin palkataan suomalaisten työttömien sekaan veronmaksajien rahalla maailmaa kiertäviä ammattityöttömiä Lähi-idästä, Hakkarainen toteaa.
MIKA RINNE
Artikkeliin liittyvät aiheet
- veronkiristykset Lähi-itä Lama Investoinnit Yritykset Hallitusneuvottelut Kela Antti Rinne Vasemmistoliitto vihreät SDP RKP Eurovaalit Keskusta Työttömyysturva EU maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ministeri Mykkäsen linjaus pakolaiskiintiön nostamisesta tarkoittaisi jättilaskua veronmaksajille – jo yhden vuoden tulijoista hintalappu olisi 10 miljardia euroa

Tutkimus: Suomeen muuttava somali tai irakilainen käy kalliiksi veronmaksajalle – jopa miljoona euroa per maahanmuuttaja

Halla-aho ennakoi erittäin yrittäjä- ja teollisuusvihamielistä hallitusta – luvassa veronkorotuksia, haittamaahanmuuttoa ja Suomen rapauttamista ilmastoposeeraamisella

Putkonen hallitusohjelmaluonnoksen veronkorotuksista: ”Pieni- ja keskituloisten palkansaajien ilonaiheeksi jää lähinnä kääriä sätkiä ja keitellä pontikkaa”

Mäkelä: Punavihreiden epärealistiset vaalilupaukset maksatetaan rehellisten työtä tekevien suomalaisten selkänahasta
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

PS-Nuoriso: Kokoomus ja RKP pelastivat nuorisojärjestöjensä hillotolpat – kärsijöinä valtio ja veronmaksajat
Kokoomus ja RKP ovat hallituksessa tyrmänneet uudistuksen, jolla opetus- ja kulttuuriministeriö ministeri Mika Poutalan johdolla olisi muuttanut nuorisojärjestöille maksettavaa tukea oikeudenmukaisemmaksi. Nykyinen aikansa elänyt järjestelmä suosii pitkän historian omaavia järjestöjä valtavilla tukisummilla, vaikka niiden jäsenmäärä ja toiminnan taso eivät enää vastaisi tuen tasoa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














