

PS ARKISTO
Halla-aho: Hallituksen prioriteetit vinksallaan – syytää miljardeja maailmalle, mutta laittaa suomalaisduunarit maksamaan maskinsa itse
Maskisuositus on hyvä asia. Maskit vähentävät tartuntoja häiritsemättä muuten ihmisten elämää ja yhteiskunnan toimintoja. On harmillista, että hallitus on vatkannut maskikysymystä pian puoli vuotta ja kyseenalaistanut kasvosuojien hyödyt, joista muu maailma on yksimielinen, kirjoittaa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho Facebookissa.
Jussi Halla-ahon mukaan kyse on ilmeisesti ollut lähinnä hallituksen kasvojen säilyttämisestä.
– Koska maskeja ei ole ollut saatavilla, ne on todettu hyödyttömiksi. Jos ne olisi todettu hyödyllisiksi, olisi jouduttu vastaamaan kysymykseen, MIKSI niitä ei ole saatavilla.
Työssäkäyvät etusijalle
Halla-aho sanoo, että käytännön ongelmaksi muodostuu maskien aiheuttama kustannus. Hallitus on linjannut, että heikoimmassa asemassa oleville maskit kustantaa yhteiskunta.
– Omasta mielestäni etusijalle tulisi asettaa ne työssäkäyvät ihmiset, joille etätyö ei ole vaihtoehto ja joiden on pakko käyttää julkista liikennettä. Pienipalkkaiset kaupan alan työntekijät ovat yksi esimerkki. Valtio voisi kustantaa maskit työnantajille, jotka sitten jakaisivat ne työntekijöilleen.
– Leipäjonotyyppinen jakelu ei ole hyvä ajatus. Tulos on se, että kerjäläiset käyvät hakemassa sieltä maskeja ja kohta kaupittelevat niitä Forumin nurkilla, Halla-aho toteaa.
Pienipalkkaisilta jää hankkimatta
Maskeista on hyötyä vain oikeinkäytettynä.
– Ei ole kuitenkaan realismia, että pienipalkkainen ihminen suoriutuisi oikean käytön aiheuttamista kustannuksista. Niinpä maskit jäävät hankkimatta juuri niiden ihmisten kohdalla, jotka niitä eniten tarvitsisivat, Halla-aho kirjoittaa.
– Maskit ovat myös hyvä esimerkki siitä, miten vinksallaan punavihreän hallituksen prioriteetit ovat. Kehitysapurahoja lisätään hallituskauden aikana sadoilla miljoonilla euroilla, haittamaahanmuuttoa ja sen kustannuksia pyritään systemaattisesti kasvattamaan, miljardeja piisaa Etelä-Euroopan veroalennusten rahoittamiseen. Mutta kun kyse on suomalaisten terveydestä ja turvallisuudesta… Maksakaa itse!
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- EU-tukipaketit suojamaskit valtion varat priorisointi duunarit veronmaksajat suomalaiset haittamaahanmuutto perussuomalaiset hallitus Jussi Halla-aho kehitysapu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Koronasyksy sekoitti hallituksen pakan – ”Viime päivien aikana nähty sekoilu ei saa jatkua”

Halla-aho puoluejohtajien tv-tentissä: ”Hallitus on kykenemätön leikkaamaan sellaisia menoja, jotka eivät palvele millään tavalla suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia”

Halla-aho: Edustaako Marinin hallitus Suomea Brysselissä vai Brysseliä Suomessa?

Halla-aho: Polttoaineveron korotus on pelkkää rahastusta, suurten kaupunkien ulkopuolella ihmisillä ei ole mahdollisuutta vähentää autoilua

Halla-aho: Köyhyys lisääntyy tietoisen politiikan seurauksena – kiilusilmäinen ilmastopolitiikka vie työpaikkoja

Halla-ahon mukaan hallitus ei ole kiinnostunut suomalaisten työllistämisestä: ”Ulkomaalaisia vaaditaan töihin keinolla millä hyvänsä – vaikka valtion maksamilla charter-lennoilla”

Junnila tyrmää työpaikkapysäköinnin muuttamisen veronalaiseksi eduksi: ”Tällaista ei pidä hyväksyä missään olosuhteissa”

Ranne: Punavihreä hallitus ei aja vähävaraisten sairaiden asiaa

Yhä useampi ulosotossa sosiaali- ja terveyspalvelumaksujen vuoksi – Reijonen jätti lakialoitteen yhdistetystä maksukatosta
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.

Bergbom: Velkarahoitteinen kehitysapu on tiensä päässä – rahat on Suomesta loppu
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom vaatii järeitä toimia Suomen julkisen talouden pelastamiseksi valtiovarainministeriön tänään julkistamien kehysehdotusten jälkeen.

New Yorkin poliiseja heiteltiiin jääkimpaleilla ja kivillä, kahdelle vakavia vammoja – muslimipormestari raivostutti poliisiliiton vähättelemällä väkijoukon hyökkäystä virkavaltaa vastaan
New Yorkissa riehui tuikea lumimyrsky, joka toi puoli metriä lunta kaupungin kaduille. Manhattanilla väkijoukko innostui lumisotaan, joka lähti lapasesta. Poliisi tuli rauhoittelemaan tilannetta ja joutui hyökkäyksen kohteeksi. Pormestari vähätteli välikohtausta - ja pian sukset olivat taas ristissä muslimipormestarin ja virkavallan välillä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää












