

SU
Viikon 10/2019 luetuin
Halla-aho tylyttää olan takaa – osansa saavat Isis-Sanna, Haagan humanitaarinen puukottaja ja Allahu akbar -bussihorjahtaja
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kommentoi purevalla tavalla viime päivien uutisotsikoissa vilisseitä rikostapauksia. Katso video joko Facebookista tai Youtubesta.
Youtube, 5 min 4 sek.
Videon puhe ohessa:
”Turvapaikanhakijana Suomeen saapunut ja turvapaikan saanut irakilainen mies hyökkäsi viime sunnuntaina keittiöveitsen kanssa entisen puolisonsa ja lastensa kimppuun haagalaisessa lastensuojeluyksikössä. Kyseessä oli ns. valvottu tapaaminen. Mies oli aiemmin määrätty lähestymiskieltoon ex-puolisonsa suhteen uhkausten ja pahoinpitelyjen vuoksi.
Julkisuudessa on keskusteltu siitä, miksi mies päästettiin kontaktiin entisen puolisonsa kanssa lähestymiskiellosta huolimatta. Tapaukseen liittyy kuitenkin paljon mielenkiintoisempia kysymyksiä.
Käräjäoikeus oli lähestymiskieltoa määrätessään arvioinut, että kyseinen henkilö todennäköisesti pyrkii vahingoittamaan entistä puolisoaan. Mitä Suomi tekee, kun kansainvälistä suojelua täällä nauttiva ja veronmaksajien rahalla elelevä henkilö uhkailee muiden henkeä? Todetaanko, että tällaisen henkilön ei ole hyvä olla Suomessa ja lähetetään hänet takaisin Irakiin? Jos palauttaminen on liian vaikeaa, otetaanko hänet edes talteen muiden ihmisten suojelemiseksi?
No ei. Hänelle määrätään lähestymiskielto. Kuvitteleeko joku, että lähestymiskielto pidättelee miestä, joka on tappamisaikeissa? Miksi se pidättelisi? Jos mies on kunniansa vuoksi valmis istumaan elinkautisen vaimonsa murhasta, pelottaako häntä sakkorangaistus, jonka voi saada lähestymiskiellon rikkomisesta?
Kun mies sitten toteutti uhkauksensa, kenenkään estämättä, poliisi viivytteli vuorokauden ennen kuin julkaisi epäillyn nimen ja kuvan. Tänä aikana hän ehti kadota ties minne, mahdollisesti ulkomaille, mahdollisesti siihen samaan Irakiin, josta hän oli paennut hätää ja vainoa Suomeen.
Toinen asia: Viime joulukuussa nähtiin kaksi erillistä tapausta, joissa kielteisen päätöksen saanut turvapaikanhakija yritti suistaa liikkuvan bussin tieltä rattiin tarttumalla. Uuraisten tapauksesta saatiin juuri käräjäoikeuden päätös. Oikeus totesi, että mies kyllä oli huutanut ”Allahu akbar”, mutta tämä johtui siitä, että hän oli horjahtanut ja pyysi siksi Jumalaa apuun. Hän sai 80 päiväsakkoa.
Kun muslimi hyökkää bussikuskin kimppuun ja huutaa ”Allahu akbar”, se on siis oikeuslaitoksen mielestä paniikkikohtaus. Nähtäväksi jää, onko 80 päiväsakkoa sellainen pelote, että uutta paniikkikohtausta ei tule. Ja jos tulee, kuka siitä on vastuussa?
Moni ihmettelee, mistä tällainen pelleily johtuu. Miksi oikeuslaitos ja viranomaiset suojelevat vaarallisia rikollisia ja leikkivät tavallisten ihmisten hengellä?
Varsinainen ongelma on se, että nykyinen lainsäädäntö ja nykyiset viranomaismenettelyt on tehty sellaista maailmaa varten, joka on katoamassa. Ne eivät tunnista sitä uutta normaalia, joka Suomeenkin on juurtumassa kehitysmaalaisten muslimien mukana. Sitä ei haluta tunnistaa, koska silloin pitäisi myöntää, että näillä tapauksilla on hyvin paljon tekemistä islamin ja tulijoiden kulttuurin kanssa. Ja sehän ei käy.
Viime päivät on kohistu suomalaisesta Sannasta, joka lähti marokkolaisen miehensä ja lastensa kanssa Syyriaan rakentamaan kalifaattia. Nyt Sanna haluaisi kotiin. Hän haluaisi elää Suomessa normaalia elämää muslimina. Millaista se normaali elämä muslimina sitten on? Sanna on naittanut 13-vuotiaan tyttärensä, luultavasti jollekin partasuiselle terroristille. Haluaakohan vävypoikakin tulla Suomeen elämään normaalia elämää muslimina? Sannalla ei liioin ole huomauttamista siihen, että Isis on katkonut päitä Syyriassa. Jos niin sanotaan Koraanissa, se on totta ja oikein.
Haluammeko me Sannan perheineen Suomeen elämään normaalia elämää? Arvelen, että kunhan vaaleista päästään yli, haluamme. Koska meidän lainsäädäntömme ei tunnista islamismia, eikä se anna meille työkaluja estää Sannaa tulemasta.
Eduskunta säätää lakeja. Lakeja voidaan muuttaa. Se edellyttää kuitenkin ajattelutavan muutosta ja tosiasioiden tunnustamista.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Haaviston Isis-operaatio etenee – Purra: Vihreän rintaman toiminta häikäilemätöntä, suomalaisten turvallisuus jää kakkoseksi
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














