
Työn verotusta kevennetään hallituksen päätöksin lähes 600 miljoonaa euroa
Hallitus esitteli tänään eduskunnassa ensi vuoden budjettiesitystä. Valtionvarainministeri Alexander Stubb (kok.) joutui esittelemään eduskunnalle alijäämäisen budjetin, mutta hän muistutti myös toimista, joilla kevennetään työn verotusta.
Valtiontalouden parantaminen parantaa valtiontalouden tilaa yhteensä noin 800 miljoonalla eurolla. Tulot yltävät kuitenkin vain 49,1 miljardiin. Velkaa otetaan siis viisi miljardia euroa. Velka nousee 106 miljardiin euroon.
– Näin ei voi jatkua. Kohta on takanamme menetetty vuosikymmen. Nyt on nenämme juuri ja juuri pinnan yläpuolella. Kansainvälisesti näkyy huolestuttavia merkkejä esimerkiksi Kiinan talouskehityksessä, Stubb totesi.
Hallituksen riveistä painotettiin, että Suomen taloudelle on olennaista päästä takaisin euroalueen kasvun kyytiin.
Stubb lainasi Rinteen omia sanoja
Stubb vetosi myös oppositioon hedelmättömän moittimisen välttämiseksi.
– Tämän maan johdon, meidän kaikkien, tulee luoda ympärilleen tulevaisuuden uskoa. Ymmärrän, että opposition tulee omissa puheenvuoroissaan kertoa, että se on mahdollisesti joistain asioista hallituksen kanssa eri mieltä. Se on ihan okei. Sen sijaan se ei ole, että se pelkästään voivottelee ja maalailee synkkiä kuvia ongelmista. Toivon, että ongelmista jauhamisen sijaan keskitytään ratkaisuihin, Stubb aloitti ja jatkoi sitten: Nämä viisaat sanat ovat valtiovarainministeri Antti Rinteen (sd.) suusta vuoden takaa hänen esitellessään eduskunnalle tämän vuoden talousarviota. Tämä on niin osuvasti sanottu, että haluan toistaa sitä, Stubb letkautti.
Hän korosti, että tästäkin tilanteesta on mahdollista selvitä jopa niin, että tulevaisuuden Suomi on vauraampi kuin mihin olemme tottuneet, vaikka nyt elämmekin yli varojemme. Suomen malli on joissain asioissa heikko, mutta viat voidaan korjata.
Hallitus kannustaa työn tekoon mm. pieni- ja keskituloisten työtulovähennyksellä, joka on 450 miljoonaa euroa. Tavoite on, että pienistäkin ansiotuloista jäisi käteen entistä enemmän, jolloin työn vastaanottaminen olisi entistä kannattavampaa. Indeksit tarkistetaan kaikilla tulotasoilla, jotta kenenkään verotus ei nouse.
– Tämä toimenpide keventää työn verotusta 170 miljoonaa euroa. Kaikkein suurimpien ansiotulojen verotus kiristyy, kun solidaarisuusveron alarajaa lasketaan 90 000 eurosta noin 70 000 euroon. Vaikeissa taloustalkoissa ovat mukana kaikki, Stubb korosti.
– Hallituksen päätöksin työn verotusta kevennetään lähes 600 miljoonaa euroa, Stubb lisäsi.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eerola: Maahanmuuton kustannuksista pikainen selvitys
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

Tuhannet muslimit rukoilivat Lontoon keskustassa – Farage: ”Britit eivät aio sietää tätä enää”
Tuhannet muslimit kokoontuivat ramadanin loppumisen kunniaksi pidettyyn yhteisrukoukseen Trafalgarin aukiolle Lontoon keskustassa. Yhä useampi brittipoliitikko uskaltaa sanoa, että julkisella paikalla pidetyissä joukkorukouksissa ei ole kyse uskonnon harjoittamisesta vaan joukkovoiman näyttämisestä. Vasemmistolainen pääministeri Keir Starmer kiiruhti heti puolustamaan muslimeja. Lontoon muslimipormestari Sadiq Khan puolestaan oli itsekin mukana torilla rukoilemassa.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Suomen Akatemia heitti tieteelliset perustelut roskiin ja torppasi rahoituksen wokeperustein – maahanmuuttajanuorten tutkiminen voisi olla ”stigmatisoivaa”
Suomen Akatemia epäsi maahanmuuttoon liittyvän tutkimusrahoituksen kyseenalaisin perustein. Torppaamisen syy ei ollut tieteellinen vaan taas kerran pikemminkin ideologinen: tutkimuksen pelättiin leimaavan maahanmuuttajataustaisia nuoria.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Antikainen: Tanskan malli Suomeen – rikolliset ulkomaalaiset automaattisesti ulos
Tanskan hallitus on päättänyt kiristää lainsäädäntöään siten, että vakavista rikoksista vähintään vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitut ulkomaalaiset määrätään automaattisesti karkotettaviksi riippumatta siitä, kuinka kauan he ovat asuneet maassa.

Ensimmäiset Helsingin perussuomalaiset eduskuntavaaliehdokkaat julki – ehdolla kaksi ministeriä
Molemmat perussuomalaisten helsinkiläiset ministerit Wille Rydman ja Mari Rantanen ovat ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Sheikki Laakso: Kokoomuksen Laiho on väärässä dieselverosta – totuus on toinen
Kokoomuksen kansanedustaja Mia Laiho on esittänyt mielipiteitään dieselveron perusteista, jotka ovat perussuomalaisten kansanedustaja Sheikki Laakson mukaan kaukana todellisuudesta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää













