Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Hallitus purkaa normeja ja keventää sääntelyä – yritystoiminta ja kansalaisten arki helpottuvat

26.02.2025 |12:54

Vuoden 2024 aikana annetut hallituksen esitykset vähentävät yritysten hallinnollista taakkaa noin 120 miljoonalla eurolla vuodessa. Lisäksi on purettu ainakin 133 yrityksiä ja kansalaisia haittaavaa normia. Normeja purkamalla hallitus helpottaa yritystoimintaa ja yrittämisen edellytyksiä sekä sujuvoittaa kansalaisten arkea.

Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman tavoitteena on purkaa 300 yrityksiä ja kansalaisia haittaavaa normia sekä varmistaa, ettei yritysten hallinnollinen taakka kasva hallituskauden aikana. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaiseman tuoreen raportin mukaan hallituksen valtiopäivien 2024 aikana antamat esitykset keventävät yritysten hallinnollista taakkaa noin 120 miljoonalla eurolla vuodessa. Eniten vaikutusta on ollut hallituksen esityksillä, joilla muutetaan kirjanpitolakia, rakentamislakia ja yhteistoimintalakia.

– Sääntelyn sujuvuus on tärkeä kilpailukykytekijä. Hallituksen tavoitteena on purkaa liiallista sääntelyä ja keventää hallinnollista taakkaa. Näin helpotetaan yritystoimintaa ja yrittämisen edellytyksiä, kertoo valtiosihteeri Mika Nykänen.

Myös EU-sääntelyä kevennetään

Hallitusohjelman tavoitteiden saavuttamisessa ollaan norminpurun osalta lähes puolivälissä, sillä raportin mukaan ainakin 133 normia on purettu. Eniten vaikutusta on ollut paikallista sopimista lisäävillä lakimuutoksilla sekä rakentamislain korjaussarjalla. Hallitus on aloittanut myös muita norminpurkuun tähtääviä hankkeita, kuten kuntien normien keventämisen ja kokeilujen ohjelman, jonka tuloksista raportoidaan erikseen.

Hallituksen tavoitteena on myös pyrkiä vähentämään yritysten hallinnollista taakkaa lisäävää EU-sääntelyä.

– Yleiskuva on, että EU-sääntelyn aiheuttama taakka on viime aikoina ollut moninkertaista kansalliseen sääntelyyn verrattuna. Uuden komission suunnitelmissa on kuitenkin merkittävät panostukset taakan keventämiseen. Suomi tukee tätä tavoitetta, Nykänen sanoo.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Jaana Strandman haluaa Suomeen julkishallinnon siivoustalkoot: Suomen on kyettävä keventämään sääntelyä ja byrokratiaa yritysten ja investointien houkuttelemiseksi

21.02.2025 |16:43
Suomen uutiset logo

Osa EU:n oikeusministereistä vastustaa lainsäädäntöehdotusta todisteiden hyväksyttävyydestä – Leena Meri mukana: EU-sääntelyllä ei tule rajoittaa vapaata todistelua

13.02.2025 |12:37

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
5.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää