Hallitus tyrmäsi perussuomalaisten vaatimukset lisäresursseista

23.11.2012 |17:17

Eduskunta äänesti tänään muutosehdotuksista hallituksen vuoden 2012 kolmanteen lisätalousarvioesitykseen liittyen.

Perussuomalaisten valtiovarainvaliokunnassa jättämän vastalauseen muutosehdotuksissa esitettiin lisäresursseja tuomioistuimille, puolustusvoimien toimintamenoihin, kuntien peruspalveluihin tarkoitetun valtionosuuden korottamiseen sekä sato- ja tulvavahinkojen korvauksiin.

Perussuomalaiset ovat huolissaan siitä, että hallituksen tälle vuodelle tekemät kuntien valtionosuuksien leikkaukset ovat pakottaneet kuntia nostamaan veroasteitaan ja lisänneet entisestään kuntasektorin koko 2000-luvun kasvanutta velkataakkaa. Leikkauksien seurauksena kunnat ovat joutuneet myös tinkimään peruspalveluiden laadusta ja saatavuudesta, mikä on vaikeuttanut lukemattomien kotitalouksien arkea.

Puolustusvoimien osalta perussuomalaiset toivoivat lisäpanostuksia erityisesti kertausharjoituksiin, jotka on tällä hetkellä ajettu käytännössä alas. Kertausharjoitukset ovat välttämättömiä toimivalle reserville, joka on puolustusratkaisumme peruspilareita. Ilman koulutettua miehistöä ja kunnollisia varusteita alueellinen puolustaminen käy mahdottomaksi.

Tulvakorvauksiin perussuomalaiset olisivat olleet valmiita panostamaan hallituksen esitystä enemmän, jotta viimeaikaisten poikkeuksellisen kovien tulvien aiheuttamat vahingot olisi saatu niistä kärsineille kansalaisille korvattua. Esitettyä suurempia panostuksia käräjäoikeuksille vaativat perussuomalaisten mielestä jutturuuhkien purku ja harmaan talouden torjunta.

Perussuomalaisten muutosehdotukset hylättiin hallituspuolueiden äänin.

Lisätietoja:
Kansanedustaja Pentti Kettunen


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö

09.03.2026 |14:01
4.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
5.
Suomen uutiset logo

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä

09.03.2026 |13:07
6.
Suomen uutiset logo

Lähihoitaja Mira: SDP:n ajatus vain yhdestä suomalaisesta hoitajasta hoivaosastolla on täysin järjetön

07.03.2026 |13:25

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää